Kuinka seurakuntakuria tulisi harjoittaa?

Arvostelu ja arviointi näyttäisi olevan nykyisin kovin suosittua sosiaalisessa mediassa. Tämä ajan trendi nostaa esiin kysymyksen, millä edellytyksillä kristitty voi ojentaa muita seurakunnan jäseniä?

Ei yksilöoikeus

Jeesus selvästikin paheksui arvostelukeskeistä toimintaa: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi ´Annapa kun otan roskan silmästäsi´, kun omassa silmässäsi on hirsi?” (Matt. 7:3–4.) Kirjeissään Paavali kyllä kehottaa käyttämään seurakuntakuria, mutta missään kohden ei anneta ymmärtää, että se olisi yksilökristityn oikeus tai velvollisuus. Paavali myös kielsi yksilöuskovia tuomitsemasta ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee (1. Kor. 4:5).

Nopeasti ja tutkimatta on mahdotonta tietää henkilön käyttäytymisen syvimpiä syitä. Koska vain Herra yksin näkee ihmisen käytöksen syvimmät vaikuttimet, siksi vain hän kelpaa tuomariksi. Tällä perusteella olisi syytä olla varovainen ja pidättäytyä liian voimakkaasti arvostelemasta toisia heidän vaelluksestaan.

Kollektiivinen päätös

Seurakuntakurin kannalta huomionarvoinen seikka on, että koskaan sitä ei alkuseurakunnassakaan tehnyt vain yksi henkilö. Kaava oli sen kaltainen, että johtajat nuhtelivat henkilöä haitallisesta käytöksestä henkilökohtaisesti ja hänelle rakennettiin niin sanottu palautuspolku. Vasta siinä tapauksessa, kun henkilö ei monista yrityksistä huolimatta suostunut muuttamaan käytöstään, asia vietiin kollektiivisesti seurakunnan kokoukseen. Tätä seurannut määräaikainen erottaminen oli koko seurakunnan tekemä ratkaisu.

Paavalin kurinpidollisena motiivina näytti olevan sopimaton käytös ulkopuolisten silmissä, joka vei uskottavuuden evankeliumin sanomalta. Myös Pietari totesi, ettei ole häpeä kärsiä siksi, että on kristitty, mutta ”kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana” (1. Piet. 4:15). Lisäksi Paavali varoitti viemästä riitoja pakanoiden ratkaistavaksi, koska pyhät tulevat tuomitsemaan maailmaa ja enkeleitä. Tästä syystä heillä tulisi olla arviointikykyä jo nyt (1. Kor. 6:19).

Äärimmäinen pakkokeino

Näyttää siltä, että seurakuntakuria käytettiin varsin harvoin. Se oli äärimmäinen pakkokeino, jota käytettiin sen jälkeen, kun kaikki muut korjaamisyritykset olivat epäonnistuneet. Kun seurakunta päättää toimia näin, heillä itsellään tulee olla vilpitön armahdetun syntisen asenne. Toisia tulisi aina kohdella samoin kuin Kristus on kohdellut itseä (Ef. 4:32).

Uskovia vaanii jatkuvasti se vaara, että he kiirehtivät tuomitsemaan toisissa omat syntinsä. Paavali sanoo, että jos joku tavataan tekemästä väärin, häntä on ohjattava lempeästi (Gal. 6:1). Siksi ei pidä myöskään unohtaa, että lopullista tuomiovaltaa käyttää seurakunnan pää Jeesus Kristus.

Tarkoituksena hyvä lopputulos

Nykyisin lainsäädäntö asettaa omat ehtonsa ja rajansa seurakuntakurin harjoittamiselle. Raamatun henki soveltuu kuitenkin hyvin myös tähän aikaan. Sen tarkoitus on aina ihmisen paras ja sielun pelastuminen.

Seurakunnissa yli kirkkokuntarajojen on menneinä vuosikymmeninä tapahtunut paljon tuhoa ja ihmisten kaltoinkohtelua, kun yksittäiset seurakuntalaiset ovat taitamattomasti harjoittaneet seurakuntakuria. Oikeutta ei tule ottaa omiin käsiin. Tulee toimia oikein ja Raamatun ohjeiden mukaisesti. Haavoille lyötyjä on liikaa.


Jyrki Palmi

Kirjoittaja on Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja sekä Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtaja.