Kristittyjen yhteys on ensiarvoisen tärkeä asia, jonka puolesta myös
Jeesus rukoili – Mitä teemme ollaksemme vastaus hänen rukouksiinsa?
10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena
1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu liittoja, yhteisöjä ja alliansseja. Se on suuri askel oikeaan suuntaan, mutta Kristuksen ruumiin täydelliseen yhteyteen, kuten Herra Jeesus Kristus rukoili, on vielä pitkä matka. ––että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17:21.)
Uskon vahvasti Kristuksen ruumiin yhteyteen, yhtenäisyyteen ja yhteistyöhön ja haluan puhua sen puolesta.
1. Seurakunnan perusta ja synty
Seurakunta- ja kirkko-sanoihin liitetään monia merkityksiä, mutta tässä käytän niitä vain kristityistä, Herran Jeesuksen Kristuksen seuraajista. En käsittele kirkkokuntia vaan puhtaasti niitä, jotka ovat hyväksyneet Jeesuksen opetukset, uskoneet häneen ja päättäneet seurata häntä.
Jeesuksen seuraajia kutsuttiin ensimmäisen kerran kristityiksi Antiokiassa, ja siitä lähtien kristityn nimi muodostunut Jeesuksen seuraajien identiteetiksi (ks. Ap. t. 11:22–26). Kristityt ovat Kristuksen ruumis eli seurakunta, ja Herra Jeesus Kristus on sen pää (ks. 1. Kor. 12:27; Kol. 1:18; Ef. 1:22–23).1
Varhaisten uskovien joukko oli yhtenäinen, yhtä sydäntä ja mieltä.
Jeesus sanoo Pietarille: Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani –– (Matt. 16:18). ”Rakennan” tarkoittaa, että hän on perustaja, ja ”seurakuntani” tarkoittaa, että hän on omistaja. Näin hän on kirkon pää. Jeesus ei puhunut Pietarille kirkkorakennuksen rakentamisesta, vaan hän sanoi rakentavansa tiiminsä, uskovien joukon, joka voisi jatkaa hänen aloittamaansa tehtävää.
Tämä onkin kirkon pääasiallinen tarkoitus. Viimeisinä päivinään Jeesus sanoi seuraajilleen: Menkää siis ja tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani. Kastakaa heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailmanajan loppuun saakka. (Matt. 28:19–20.)
Ylösnousemuksen jälkeen helluntaipäivänä Jeesuksen seuraajat saivat Pyhän Hengen voiman ja alkoivat tehdä juuri sitä, mitä Jeesus käski heidän tehdä. Tuhansia uusia uskovia liittyi heidän joukkoonsa, ja seurakunta alkoi kasvaa (ks. Ap. t. 2). Varhaisten uskovien joukko oli niin yhtenäinen, yhtä sydäntä ja mieltä, että heille kaikki oli yhteistä. Jumalan armo vaikutti voimakkaasti heidän kauttaan. He viettivät yhdessä aikaa oppien, murtaen leipää, rukoillen, ylistäen Jumalaa ja kokoontuen kodeissa, temppelissä ja julkisissa paikoissa (ks. Ap. t. 2:42–47, 4:32–35, 20:20; 1. Kor. 16:19).
2. Kristittyjen yhteyden haasteet ja esteet
Kristuksen seuraajien jakautuminen alkoi jo ensimmäisellä vuosisadalla. Apostoli Paavali joutui käsittelemään kuulemaansa eripuraa: –– joku teistä sanoo: ”Minä olen Paavalin puolella”, toinen taas: –– ”Minä Kristuksen”. Onko Kristus jaettu? Ei kai Paavalia ole ristiinnaulittu teidän tähtenne? Vai Paavalinko nimeen teidät kastettiin? (1. Kor. 1:12–13.)
Todelliset erimielisyydet ja jakautuminen alkoivat vasta neljännen vuosisadan lopulla, erityisesti Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen jälkeen. Nykyisin maailmassa on noin 2,4 miljardia kristittyä ja 45 000 kristillistä suuntausta.2
Kristittyjen jakautumisen juurisyy on syvä ja monimutkainen, ja sen hedelmän voimme nähdä kaikkialla maailmassa. Ongelma on sekä sisäinen että ulkoinen. Merkittävässä roolissa ovat edelleen ne, jotka ovat Jumalaa, uskoamme ja yhtenäisyyttämme vastaan.
Kristittyjen yhteyden esteinä ovat rajamme, sääntömme, opetuksemme, kulttuurimme, kielemme, rotumme, elämäntapamme, taustamme, rikkautemme, asenteemme, ylpeytemme, väärinkäsityksemme, Kristuksen kaltaisen johtajuuden puute, valtataistelu, turvattomuus, todellisen rakkauden, nöyryyden ja tiedon puute, synti, anteeksiantamattomuus, politiikka, vihollisen työ ja niin edelleen. Joidenkin mielestä suurimmat esteet Kristuksen ruumiin yhtenäisyydelle ovat kirkon koko ja vauraus. Onkin muistettava, että emme vie mukanamme taivaaseen mitään muuta kuin veljemme ja sisaremme. Tarvitsemme enemmän toisiamme, ikuiseen elämään tarkoitettuja, kuin materiaa, jonka jätämme maan päälle.
Kristittyjen yhteyden tarve ylittää omien tarpeidemme täyttämisen.
Vihollistamme ruokkii se, jos emme siedä erilaisuuttamme ja erimielisyyttämme. Paholainen ei nuku vaan etsii aina tapaa hyökätä meitä vastaan joka suunnalta. Meidän on oltava siitä tietoisia ja tultava lähemmäs toisiamme. Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden. (Joh. 10:10.)
Jeesus rukoili, että he kaikki olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut (Joh. 17:21). Rukouksen perimmäinen tavoite oli, että hänen seuraajiensa keskinäinen yhteys ja täydellinen yhteys Jumalaan saisivat maailman uskomaan häneen. Hajaannus estää sen.
Meillä on enemmän yhteistä kuin erottavaa. Jos haluamme nähdä Kristuksen ruumiin täydellisen yhteyden, meidän on poistettava esteet alkaen omasta elämästämme, seurakunnistamme ja kristillisestä yhteisöstä ympäri maailman. Meidän on sanottava toisillemme, mitä apostoli Paavali sanoi aikansa kristityille: Onko Kristus jaettu? (1. Kor. 1:12–13)
3. Kristittyjen yhteyden tarve ja hyödyt
Kristittyjen yhteyden tarpeesta käydään laajaa keskustelua. Yhteyttä tarvitaan yhteistyöhön, rauhaan, sovintoon, rakkauteen, ystävyyteen, siunauksen saamiseen, voimaan, sielujen voittamiseen Kristukselle, hengelliseen kasvuun, menestykseen, tukemiseen, jakamiseen, välittämiseen ja toistemme tarpeiden täyttämiseen.
Ilman yhteyttä emme saa aikaan mitään vaan rohkaisemme vihollista tuhoamaan meidät. Kuten Jeesus sanoi: Jos valtakunta riitaantuu itsensä kanssa, se ei voi kestää, ja jos perhe riitaantuu itsensä kanssa, se ei voi kestää (Mark. 3:24–25).
Seurakunnassa on paljon tarpeita, jotka voimme täyttää. Voimme tunnistaa ne vastaamalla seuraaviin kysymyksiin: Onko lähelläni joku, joka tarvitsee apua? Mitä hän tarvitsee? Miten voin auttaa? Uskon, että olemme veljiemme ja siskojemme vartijoita ja meidän on ojennettava heille auttava kätemme. Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle (Matt. 25:31–46).
Vuosien ajan suomalaiset kirkot ja lähetystyöntekijät ovat menneet kaikkialle maailmaan ja tehneet suuria tekoja, mutta nykyisin kirkot kohtaavat Suomessa monia haasteita sekä sisäisesti että ulkoisesti. Muista maista tulleiden täytyy muistaa, että Jumala antoi meille mahdollisuuden tulla tähän maahan emmekä ole täällä vain elääksemme maailman onnellisimmassa maassa. Voimme osoittaa rakkauttamme ja kiitollisuuttamme ojentamalla auttavan käden suomalaisille veljillemme ja sisarillemme (ks. 2. Moos. 17:11–13).
Voimme mennä paikallisiin seurakuntiin, puhua johdon kanssa, luoda hyvän suhteen ja yrittää tehdä ainakin jotain paikallisseurakuntien hyväksi. Samalla kun yritämme auttaa muita, voimme rakentaa yhteyden ja yhteistyön siltaa.
Kristittyjen yhteyden tarve ylittää omien tarpeidemme täyttämisen. Kun olemme yhdessä ja yhteydessä toisiimme, koko ruumis hyötyy kaikista Pyhän Hengen lahjoista. Voimme palvella toisiamme tehokkaammin lahjoillamme ja kutsumuksillamme (ks. 1. Kor. 12:1–11; Ef. 4:11–13).
Kristittyjen yhteyden hyödyt ovat valtavat. Se sulkee kuilut, rakentaa veljeyden ja luottamuksen henkeä, vahvistaa uskoamme, siunaa ja auttaa meitä kaikkia tekemään Jumalan tahdon ja estämään tuhon. Se vastaa Jeesuksen rukoukseen yhtä olemisesta. Kuinka hyvää ja suloista onkaan, kun veljekset elävät sopuisasti yhdessä! (Ps. 133:1)
4. Kuinka rakentaa vahvaa kristittyjen yhteyttä?
Vahvan kristittyjen yhteyden rakentamiseksi meidän on aivan ensiksi kunnioitettava Jeesuksen täyttä valtaa seurakunnassa. Hän on seurakunnan perustaja, omistaja ja pää. Kehon osina meidän vastuumme on kuunnella Päätä ja tehdä osuutemme.
Kristityille yhteys, ykseys ja yhteistyö eivät ole valinnaisia vaan välttämättömiä. Ruumiille on raamatullista ja luonnollista olla yhdessä, yhteydessä ja yhtä. Aivan kuten kaikki kehomme osat ovat yhteydessä toisiinsa, kristittyinä meidän on oltava yhteydessä toisiimme. Niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä – mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis ––. Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen osaltanne hänen jäseniään. (1. Kor. 12:12, 27.)
Vahvan kristittyjen yhteyden rakentamiseksi meidän ei tarvitse mennä minnekään tai tehdä monimutkaisia tutkimuksia. Katso vain omaa kehoasi sisältä ja ulkoa ja näe, kuinka kaikki sen osat toimivat yhteiseksi hyödyksi. Teenkö minä niiden lailla työtä veljieni ja sisarteni kanssa Kristuksen ruumiin hyväksi? Jos me kaikki vastaisimme tähän kysymykseen rehellisesti ja yrittäisimme tehdä juuri niin kuin kehomme osat tekevät, voisimme helposti rakentaa vahvaa kristittyjen yhteyttä (ks. 1. Kor. 12:12–27).
Yhdessä ihmiskehossa on biljoonia soluja. Ne kaikki tekevät työnsä pitääkseen kehomme aktiivisena ja elossa. ”Jokainen solu -- tekee yhteistyötä muiden solujen kanssa. Yhteistyössä samanlaiset solut muodostavat kudoksia, ja yhteistyö kudosten välillä muodostaa elimiä, jotka suorittavat elämän ylläpitämiseksi tarvittavat toiminnot.”3
Jos biljoonat solut voivat elää, kommunikoida, tehdä yhteistyötä ja työskennellä yhdessä yhden ainoan elimen ylläpitämiseksi, on myös mahdollista, että miljardit kristityt ympäri maailmaa voivat elää, kommunikoida, tehdä yhteistyötä ja työskennellä yhdessä Kristuksen ruumiin hyväksi. Kuinka moni meistä kommunikoi ja tekee yhteistyötä toisen kristityn kanssa, joka elää lähellämme: naapurimme, työtoverimme tai oman seurakuntamme jäsenen kanssa?
Joskus eri kristittyjen ryhmät käyttävät samaa kirkkorakennusta. Yksi ryhmä kokoontuu aamulla, toinen iltapäivällä ja kolmas illalla. Niiden toiminnot ovat erillisiä eikä niiden välillä ole yhteyttä eikä yhteistyötä. Tämän on muututtava, jos tavoittelemme yhteyttä.
Tiedämme, että vuosisatojen aikana välillemme on rakennettu monia jakolinjoja, muureja ja aitoja. Kysymys onkin, kuinka ylittää ne. Kun otat vain yhden askelen eteenpäin, Jeesuksen rististä tulee silta. Muurin suuruudella tai paksuudella ei ole merkitystä, yritä vain ylittää se millä keinolla tahansa. Jos me kaikki otamme vain yhden askeleen toisiamme kohti, olemme yhden askeleen kauempana hajaannuksesta (ks. Ef. 2:11–22).
Yhteenveto
Loppu on lähellä, maailmamme muuttuu huikealla vauhdilla, ja vaara kolkuttaa ovillamme. Kristillisen yhteisön on yhdistyttävä haasteiden voittamiseksi. Nyt ei ole aika syytellä toisiamme tai korostaa erojamme. On aika sulkea kuilut ja löytää syvempi yhteys. Meidän on luotava pohja kommunikaatiolle ja annettava yhtenäisyyden hengen virrata koko Kristuksen ruumiin läpi. Se tapahtuu, kun
kunnioitamme Jeesuksen Kristuksen valtaa seurakunnassa
käytämme Raamattua perustana ja ylimpänä yhteyteen ohjaavana periaatteena
rukoilemme voimallisesti, sillä taistelu ei ole lihaa ja verta vaan pahoja voimia vastaan
valitsemme yhteyden purkamalla erottavan seinän
ojennamme auttava kätemme toisillemme yli jakolinjojen
yhdistymme ja työskentelemme yhdessä täyttääksemme lähetyskäskyn ja saavuttaaksemme yhteisen tavoitteen
pidämme tarjolla kristittyjen yhteyttä edistäviä asioita paikallisissa seurakunnissa yhdistääksemme koko kristittyjen yhteisön jokaisesta kansakunnasta, sukupolvesta, rodusta, kulttuurista, kielestä ja taustasta
sanomme toisillemme: Kehotan siis teitä vaeltamaan saamanne kutsumuksen arvoisesti, kaikessa nöyrinä, lempeinä ja pitkämielisinä, kärsien toisianne rakkaudessa. Pyrkikää rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys. (Ef. 4:1–3.)
kannustammme toisiamme sanoen: Kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, että te kaikki olisitte yksimielisiä puheissanne ja ettei teidän keskuudessanne olisi hajaannusta vaan että olisitte täysin yhtä ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus (1. Kor. 1:10).
Kirjoittaja, Wosenu-Bacha Dandena, PhD on Suomessa asuva etiopialainen lähetystyöntekijä, Etiopian Guennet Church -liikkeen kansainvälisten suhteiden johtaja ja Cross Cooperation Ministry -järjestön kristillisen johtajuuden konsultti. Suomessa hänen seurakuntansa on Helsingin Saalem.
Viitteet:
1 Lisätietoa seurakunnan merkityksestä: King James Bible Dictionary – Strongs Number – G1577 ja CHURCH – Definition from the KJV Dictionary (av1611.com)
2 QuickFacts About Global Christianity. Center for the Study of Global Christianity (gordonconwell.edu)
Muistolle8.1.2024 | Raahen helluntaiseurakunnan pitkäaikainen saarnaaja Esko Rautio sai taivaskutsun 13.11.2023. Hän menehtyi kolme ja puoli vuotta kestäneeseen vakavaan sairauteen 93-vuotiaana. E...
Muistolle(5.5.2023) Pastori ja lähetystyöntekijä Niilo Mäenpää on kuollut. Hän menehtyi lauantaina 5. toukokuuta 88-vuotiaana. Häntä hoidettiin viimeisissä vaiheissa Kaarinakodissa Kaarinassa.
MuistolleArvostettu Israel-lähetti Rauni Sisko Tuulikki Kaukonen (s. 21.1.1939) kuoli 17. huhtikuuta 2023, 84 vuoden iässä. Uskoon tultuaan Rauni kävi uskovien kasteella syksyllä 1962 Englannin Southamptonissa...
MuistolleRaimo Karmitz syntyi Suomen jatkosodan aikaan Pohjois-Savon Rautavaaran pitäjässä perheen esikoisena. Isän tultua uskoon 1955 perheessä alkoi hengellisten asioiden vaikutus, joka kosketti myös Rai...
MuistolleOsmo Sakari Hämäläinen, evankelista Ossi, kuoli 1. maaliskuuta 2022 Porvoon sairaalassa. Hän oli kuollessaan 82-vuotias. Ossia jäivät kaipaamaan lasten lisäksi joukko seurakuntaystäviä Po...
MuistolleRitva Annikki Siren syntyi 2. huhtikuuta 1938 Kouvolassa ja muutti taivaan kotiin 1. maaliskuuta 2022 Helsingissä. Sairauden uuvuttamana Annikki nukkui pois levollisesti puolisonsa Samulin vieress...
MuistolleJyväskylän helluntaiseurakunnan arvostettu ja pitkäaikainen pastori Armi Hintikka ylennettiin kirkkauteen 16. tammikuuta 2022. Hän kuoli vakavan sairauden uuvuttamana puolisonsa Uskon ja poikansa Miko...
MuistolleAikaisin aamulla 20.12.2021 Uruguayn apostoli Altti Viljanen saapui voittajana maaliin kohtaamaan rakkaan Herransa, kuten hän oli toivonut ja rukoillut jo monta viikkoa. Tämä tapahtui Altin...
MuistollePerjantaina 12. marraskuuta 2021 pitkäaikaisen sairauden murtamana pois nukkunut Valtter Luoto jätti pysyvän jäljen maamme helluntailiikkeeseen ja kristillisyyteen.
MuistolleJapanin-lähetysveteraani ja erikoissairaanhoitaja Lea (Leea) Kärnä nukkui pois 96 vuoden ikäisenä hoivakodissa Kangasniemellä 24.9.2021. Lea (o.s. Manninen)...
MuistolleRakas isäni Lasse Kangassalo syntyi kauniina kesäisenä päivänä 15. kesäkuuta 1940 Nevanpään kotiin Kiikoisiin. Nuori äiti Eeva Nevanpää piti sylissään pientä jo ennen syntymään...
MuistolleReijo syntyi yhdeksänlapsisen perheen kuopuksena 26.4.1951 Irene ja Aarne Vierulan perheeseen. Perhe asui silloin Seinäjoella. Vanhemmat ja Anna-mumma olivat uskovais...
MuistolleMartti Vuorinen syntyi 13.12.1937 Keuruulla Esa ja Auli Vuorisen perheeseen. Perheeseen kuului myös Marttia vuoden vanhempi Anja. Myöhemmin perheeseen syntyi vielä vi...
MuistolleSuomen kristikansa on menettänyt vaikuttavan merkkihenkilön, mutta hänen muistonsa, kirjansa ja netistä löytyvät raamattutuntinsa puhuvat edelleen. Olavi Kokkonen (20.10.1934–5.5.2021) eht...
MuistolleKaija syntyi Keuruulla 18. marraskuuta 1941 Heikki ja Inkeri Kivimäen esikoisena. Hän tuli uskoon lapsena pyhäkoulussa ja vei evankeliumin kotiinsa. Kaijan todistuksen kau...
MuistolleLähetystyöntekijä, TM Reijo Kuokkanen siirtyi ikuisuuteen syöpäsairauden seurauksena 20. maaliskuuta 2021. Hänet diagnosoitiin 12 päivää aiemmin. Levolliset ja kivuttomat viimeiset hetke...
MuistolleIsäni, veteraanipastori Sakari Saarinen nukkui pois tästä maailmasta odottamaan ylösnousemuksen aamua 18. lokakuuta 2020 Hämeenlinnan Rengossa 96 vuoden ikäisenä.
Sakari syntyi 24...
MuistolleValmennus- ja koulutusalalla uransa tehnyt, kysytty puhuja, psykologi ja konsultti E. Olavi Salminen (FT) kuoli 25. helmikuuta sairauskohtauksen seurauksena Meilahden sairaalassa Helsing...
Muistolle”On Jumala niin suuri, rakkautensa valtavin, ja ihminen niin pieni vaeltaja kanjonin...” yhdistyy Erkki Ahosen tenoriin. Erkin tuttu tenori on nyt vaiennut. Kanjonin vaeltaja sai kutsun...
MuistolleIsäni Aarno Salmenkivi muutti Taivaan kotiin 24.10.2020. Hän syntyi 15.8.1933 kuudentena lapsena Laukaasta Mäntyharjulle muuttaneeseen maanviljelijäperheeseen. Isän lapsuuskodissa kun...
MuistolleRakas äitimme Lahja Kuitunen ei enää viettänyt joulua kanssamme. Hän sai kutsun taivaan kotiin 21. joulukuuta 2020.
Äiti syntyi 13. joulukuuta 1944 aikaan, jolloin toinen maailmanso...
MuistolleTammikuun 21. päivänä sai tuhansien tuntema ja rakastama Pentti ”Benito” Manninen muuttaa kaipaamaansa taivaan kodin lämpöön. Lähtö tapahtui kauniisti yön hiljaisina tunteina Riitta...
MuistolleAino Irja Sinkkonen syntyi Suistamolla 12.6.1927 viisilapsisen perheen vanhimpana. Muiden Karjalan evakoiden tavoin kahdesti kotinsa jättäneenä perhe päätyi lopulta Iisalmeen, jossa valtio au...
MuistolleSuomen Operaatio Mobilisaation (OM) ensimmäinen toiminnanjohtaja Frank Dietzmenehtyi nopeasti edenneeseen syöpään 11.1.2021. Vuonna 1939 syntynyt Dietz oli rakastettu lähetysjohtaja, armoitet...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MuistolleLokakuun viimeisinä päivinä saimme suruviestin ystävämme ja työtoverimme Soili Korhosen äkillisestä kuolemasta Kanariansaarilla. Soili Korhonen syntyi 15.1.1945 Oulussa ja kuoli sairauskohtauksee...
MuistolleKanadasta saapui suruviesti laajasti arvostetun sananjulistajan ja laulajan Herman Blomeruksen kuolemasta. Hän toimi toistamiseen Toronton suomalaisen helluntaiseurakunnan pastorina. Mon...
Muistolle”Elämän todellisia helmiä olivat ne hetket, kun joku sai avun ja elämän lahjan Jumalalta”. Näin isopappani Jaakko Heinonen (25.5.1928–8.9.2019) sanoo hänestä kertovan Hakuna matata – ei huolt...
MuistolleSeppo Honkanen, joka 2. elokuuta muutti 77-vuotiaana Herran luo, oli läheinen työtoverini Fida Internationalissa (silloin vielä nimellä Suomen Vapaa Ulkolähetys) vuosikymmenen ajan (1989–1999...
Muistolle Esa Vilhelm (Vilho) Mäkelä syntyi Kullaalla 29.7.1934. Hänen matkansa päättyi vaikean sairauden murtamana 24.7.2019. Vilho ehti olla avioliitossa Ritvansa kanssa 66 vuotta. Heille...
MuutPidetty gospeltulkki ja monen rakastetun laulun tekijä Kale, Kalevi Vaija, menehtyi yllättäen perjantaiaamuna 5. heinäkuuta. Hän ei toipunut muutamaa päivää aiemmin saamastaan sairaskohtauksesta....
MuistolleKunnioitettu Jumalan palvelija, kirjailija-pastori Juhani Kuosmanen on saanut kutsun taivaskotiin 81-vuotiaana. Hän syntyi Sodankylässä 23.6.1937 ja kuoli Lahdessa 26.3.2019.
MuistolleLähetystyöntekijä,
pastori ja kirjailija Kari Honkasen elämäntyö on päättynyt, mutta hänen
monipuolinen hengellinen vaikutuksensa ihmisten sydämissä jatkuu vielä
pitkään.
...
MuistolleVeljeni Arto näki päivänvalon 14.12.1962 Lappajärven sairaalassa. Arto syntyi perheeseen, jossa oli uskovat vanhemmat. Perheeseen kuuluivat myös isänäiti, Maria-täti ja 11 kuukautta aiemmin syntynyt t...
MuistolleRakas äitini Anna-Liisa Heimonen
pääsi Jeesuksen luokse
13. maaliskuuta. Häntä tullaan muistamaan monella tavalla: äitinä, mummina,
isomummina, ystävänä, työtoverina sekä yhtenä hellunt...
MuistolleIsämme Kaarlo Joel Ikonen sai kotiinkutsun
22.2.2018 kello kolme aamuyöllä. Pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana hän
nukkui ikilepoon 82-vuotiaana.
MuistolleLähetyssaarnaaja Eila Mujusen taival tässä ajassa
päättyi viime vuoden marraskuun 14. päivän varhaisina aamutunteina äkillisen
sairauskohtauksen seurauksena. Hän siirtyi ajasta iäisyyteen...
MuistolleLähetystyöntekijä ja evankelista Martta Rajala muutti ajasta ikuisuuteen Forssan sairaalassa 22.12.2017 vaikean
sairauden uuvuttamana. Häntä jäi kaipaamaan sisarusten lisäksi suuri joukko...
MuistolleKoko helluntaiherätyksen musiikkiväen suuresti rakastama Ritva-Tuuli (Tuulikki) Ahonen sai iäisyyskutsun 8.12.2017 kotonaan Kotkassa.
Puolisen vuotta kestänyt vakavan sairauden vaihe uu...
MuistolleÄhtärissä Arvo ja Aili Hankkion esikoisena 10.7.1933 syntynyt Eino-veljeni oli monen toimen mies. Isän perintönä hän oli saanut
rohkean ja voimakkaan luonteen. Jo nuorena hän lähti kokeil...
MuistolleJumalan uskollinen palvelija, ylöjärveläinen evankelista Simo Pasanen sai kotiinkutsun 13.12.2017. Sairaalassa hän ehti olla vain vajaan vuorokauden, kunnes Jumalan vaunut veivät hänet
Ta...
MuistolleMirjam Pynnönen palveli lähetyksen Jumalaa kahdeksalla vuosikymmenellä. Hänen tarinansa on suomalaisen helluntailähetystyön pioneerivaiheen tarina.
MuistolleSe tapahtui silti yllättäen. Jäähyväiset. 21.4.2017 satavuotiasta
Suomeamme ja sen seurakuntia rakentanut pääsi perille. Jäljelle jäi kaipausta,
kiitollisuutta ja monta läheistä matkalla...
MuistolleRakas isämme Aatos Koivumäki syntyi Ruovedellä vuonna 1922 nelilapsisen perheen kolmantena lapsena. Isän koti oli torpparilain voimaantulon myötä itsenäistynyt Koivumäen tila luonnonkauniin Salussärkä...
MuistolleKauko Hostikka syntyi Karhulassa
joulukuussa 1928
viisilapsiseen perheeseen. Perheen
elämä oli niukkaa. Uskovat
vanhemmat kasvattivat lapsiaan
rukoillen.
MuistolleÄitimme
Annikki Sormunen (os.
Ahvenainen) syntyi 2.8.1930 Jyväskylän
maalaiskunnassa uskovaan kotiin
ja tuli jo 16-vuotiaana uskoon,
kävi kasteella ja liittyi Toivakan
helluntaiseurakunt...
MuistolleRakas
isäni Arvo Venäläinen sai
kotiinkutsun 24. syyskuuta 2017
Mikkelin keskussairaalassa lyhyen
sairausjakson jälkeen. Hän
oli syntynyt Kaavilla 14.2.1928.
Hänen isänsä piti siellä sek...
MuistolleMatti Juntunen syntyi Suomussalmella 13.9.1937
ja ylennettiin kirkkauteen
13.8.2017. Talvisodan aikana
12.1.1940 Juntusen perhe koki
suuren menetyksen, kun tunnettu ”Paukan
pommi”, lentop...
Muistolle”Vanhat vääntömiehet…” Kuva Raimo Mänttärin asuinhuoneen hyllyssä on Ristin Voitto -lehden toimituksesta 1990-luvulla. Nyt toinen vääntömiehistä on poissa. Raimo, nimimerkki RaMi, siirtyi hyvän Jum...
MuistolleSerengetin tähtitaivaan
alla kitaraa näppäilee
lämpimästi hymyilevä kirkassilmäinen
mies. Vaikka
hyeenat ulvovat ympärillä ja
ihmisen elämän monet kipeätkin haasteet
ovat läsnä, Jeesus e...
MuistolleOman aikakautemme suuri juutalainen radikaali
vaikuttaja, pastori Antony Simon kuoli
äkillisesti onnettomuudessa
Irakissa 29.
toukokuuta 53-vuotiaana.
MuistollePekka Keinänen syntyi 17. kesäkuuuta 1947 Augusti ja Sirkka Keinäsen perheeseen neljäntenä poikana. Sisaruksia oli loppujen lopuksi
kahdeksan.
Muistolle”Kiitos kun saan tässä olla, kiitos
kun saan levähtää”, lauloi äiti
herkällä äänellään eläkeläisten tapaamisessa
Jyväskylän Siion-temppelissä
vielä vuodenvaihteessa 30.
joulukuuta. Hetki...
MuistolleIsämme Pekka Laulajainen sai muuttaa taivaan kotiin 12. tammikuuta 2017 vajaan kahden viikon sairaalassa vietetyn ajan jälkeen. Hän ehti jättämään jäähyväiset perheenjäsenilleen ennen lähtöään. Isä ol...
MuistolleToivo Oskar Mikael Ikonen syntyi 29.9.1936 Luhangassa ja noudettiin taivaan kotiin kotoaan Orijärveltä Luhangasta 2.1.2017. Uskoon Toivo tuli kahdeksantoistavuotiaana nuorena miehenä ja oli Putkilahde...
MuistolleTuskimpa kukaan saattoi aikoinaan aavistaa, että vuonna 1927 Jämsässä pienviljelijäperheeseen syntynyt Väinö tulisi aikanaan kyntämään ja kylvämään vankilamaailman kivikkoisia peltoja kotimaassa ja Mu...
MuistolleReino Pajula syntyi 1.2.1930 ja sai kotiinkutsun 1.12.2016. Elämänsä aikana hän palveli evankelistana ja paimenena joitakin Suomen seurakuntia. Kuitenkin hänen varsinainen elämäntyönsä tapahtui Thaima...
MuistolleLähetystyön ja erityisesti kehitysaputyön pitkäaikaisen vaikuttajan, ekonomi Kalevi Helimäen, 84, maallinen elämä vaihtui ikuiseen elämään Peijaksen sairaalassa Vantaalla juuri joulun alla torstaina 2...
MuistollePorin Metodistiseurakunnan pastori ja Suomen Metodistikirkon piirikunnan johtaja Pasi Runonen menehtyi 50 vuoden iässä vaikean sairauden murtamana perjantaina 9. joulukuuta 2016 iltapäivällä.
MuistolleAnneli Tuomi syntyi 25.6.1932 Ahlaisissa monilapsiseen perheeseen ja sai nimekseen Elä Aira Anneli. Hän nukkui pois uskossa Vapahtajaansa Porissa 7.10.2016.
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...
MuistolleEläkkeellä ollut Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola on kuollut 10.9.2016 Jyväskylässä. Hän oli syntynyt Laukaassa vuonna 1932, vihitty papiksi vuonna 1957 ja toiminut pappina useissa luterilaisis...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
MuistolleTapasin Eino Laineen ensimmäisen kerran Pusulan kirkonkylässä syksyllä 1982. Seurat olivat juuri alkamassa kookkaassa tuvassa. Tavan mukaan huone oli lämmitetty perusteellisesti. Tila oli tupaten täyn...
MuistolleSuonenjokelaiseen saarnaaja-postivirkailijaperheeseen syntyi 17. maaliskuuta vuonna 1946 tytär, joka sai nimekseen Pirkko Mirjami. Hänen isänsä kutsuttiin Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajaksi Pirkon...
MuistolleSalme Lahtinen os. Hokkanen syntyi Hartolassa 27.6.1927. Salme tuli uskoon 1945. Saman kylän poika Antero Lahtinen vei Salmen vihille vuonna 1946.
MuistolleHelluntailiikkeen merkittävä kehitysyhteistyövaikuttaja Pauli Rantanen muutti ajasta iäisyyteen 26.1.2016. Hän oli syntynyt Harlussa, Sortavalan lähistöllä 13.12.1936 ja koki näin ollen kaksi evakkoma...