Hengen johdatus ei ole vain kokemuksia

Yhteys mahdollistaa lähetystehtävän toteuttamisen. (Kuva: Shutterstock)
Yhteys mahdollistaa lähetystehtävän toteuttamisen. (Kuva: Shutterstock)
Pyhän Hengen johtama seurakunta on Jeesus-keskeinen uskovien yhteisö. 

Aika ajoin helluntailaisten ja muiden karismaatikkojen on hyvä muistuttaa itseään siitä, että Pyhän Hengen toiminta ei ilmene vain kokemuksina hengellisissä tilaisuuksissa tai yksityisissä rukoushetkissä. Hengen vaikutus näkyy jatkuvasti seurakunnassa, joka ymmärtää roolinsa oikein. 

Pyhän Hengen johtama seurakunta näkee itsensä osana Raamatun välittämää Jumalan suurta pelastuskertomusta. Se myös ymmärtää lähetystehtävän tärkeyden ja toteuttaa tehtävää uskollisesti omassa ympäristössään. Tämän mahdollistaa kristittyjen välinen keskinäinen yhteys. 

Nämä periaatteet tekevät seurakunnasta elinvoimaisen ja mahdollistavat osaltaan sen kasvun. 


Osana pelastushistorian jatkumoa

Kristillinen seurakunta ei voi erottaa itseään Jumalan pelastuskertomuksesta eli siitä, miten Jumala on toiminut historiassa ja toimii nykyaikana. Raamatun lehdiltä avautuva kertomus voidaan jakaa viiteen näytökseen, jotka ovat luominen, lankeemus, Israelin kansan vaiheet, Jeesus sekä seurakunta, jolle on annettu lähetystehtävä. 

Vanha testamentti muodostaa kiinteän osan kertomusta. Sitä ilman ei voi ymmärtää Uutta testamenttia, joka kertoo Jeesuksen tarinan ja kuvaa seurakunnan syntyä ja alkuvaiheita. Jumalan pelastuskertomuksen neljä ensimmäistä näytöstä asettavat Pyhän Hengen johtamana elävän seurakunnan osaksi käsikirjoitusta, jota ei ole vielä kirjoitettu valmiiksi. Seurakunnalla on oma osansa ja vastuunsa käsikirjoituksen loppuun saattamisesta. Jeesuksen seuraajat on kutsuttu elämään todeksi suurta pelastuskertomusta.


Kaikki alkoi luomisesta 

Seurakunta voi oppia pelastuskertomuksen eri vaiheista. Ensimmäinen Mooseksen kirja kuvaa Jumalaa kaiken alullepanijana ja luojana. Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen ja antoi hänelle erityisen arvon. (1)  Ihminen edustaa Jumalaa maan päällä, ja hänen tehtävänään on pitää huolta luomakunnasta. Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja kantaa hänen kuvaansa. Kyse ei ole vain ihmisen sielusta vaan koko olemuksesta. Hengen johtamassa seurakunnassa jokainen yksilö kohdataan samanarvoisena, Jumalan kuvana.

Ihminen ei kuitenkaan kyennyt elämään Jumalan tahdossa. (2) Lankeemuksen seurauksia on jokainen kokenut elämässään. Ihminen toimii usein itsekkäästi ja tuhoisasti. Ahneus ja moraalittomuus eivät ole kenestäkään kaukana. Lankeemuksen vuoksi Jeesuksen seuraajien tulee olla valppaita ja kehittää arviointikykyään, jotta synnin seurauksia voidaan tehdä tyhjäksi. 

Lankeemus muistuttaa siitä, että jokainen on tehnyt syntiä ja tarvitsee Jumalan armoa. Hengen johtama seurakunta mahdollistaa sen, että syntinen ihminen kohtaa armollisen Jumalan.


Israel valmisti tien Jeesukselle

Israelin kansan vaiheet kuvaavat Jumalan ja hänen kansansa liittoa. Kansa kapinoi toistuvasti, mutta matkan varrelle mahtuu myös hyviä aikoja ja monia uskollisia ihmisiä. Jumala oli uskollinen kansalleen sen tottelemattomuudesta huolimatta. Profeetat toivat esiin Jumalan tahtoa eri vaiheissa. He puuttuivat muun muassa johtajien moraalittomuuteen, tekopyhyyteen, ahneuteen ja sortoon. 

Israel ei kuitenkaan ollut Jumalan suunnitelman päätepiste, sillä Jumala halusi laajentaa kansansa kaikkiin maailman ihmisryhmiin. Seurakuntaa tämä Hengen työ muistuttaa lähetystehtävän laajuudesta; evankeliumia ei ole suunnattu vain niille, jotka elävät lähellä ja ovat helposti tavoitettavissa. 

Jeesuksen tulo maailmaan on pelastuskertomuksen keskeinen tapahtuma. Jeesus osoitti, minkälainen Jumala on. Hän valitsi itselleen seuraajia ja opetti heitä elämään tietyllä tavalla. Hän julisti Jumalan valtakuntaa, joka on läsnä jo nyt – vaikka ei vielä täysin. 

Jeesus kuoli ristillä sovituskuoleman, johon liittyy sekä yksilön että koko maailmankaikkeuden sovitus. Jumala herätti hänet kuolleista, mikä sinetöi hänen palvelutehtävänsä ja kuolemansa merkityksen. Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala, jonka kautta ihmiset voivat pelastua. 

Pyhän Hengen johtama seurakunta on aina Jeesus-keskeinen. Jeesus Kristus on uskon kovaa ja luovuttamatonta ydintä. Useimmat asiat ovat hänen rinnallaan kehällisiä ja toisarvoisia.


Jerusalemista eteenpäin 

Pelastuskertomuksen viimeisen vaiheen alkutahdit lyötiin, kun seurakunta muodostui Jerusalemiin Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Apostolien teot kertovat alkuvaiheen tapahtumista, ja Uuden testamentin kirjeet antavat opetusta tähän vaiheeseen. 

Jeesuksen seuraajat ovat kulkeneet tätä matkaa jo parin vuosituhannen ajan eläen yhteisöissään vaihtelevalla menestyksellä todeksi niitä periaatteita, joita Kirjoituksissa on annettu. Uuden testamentin lopussa Ilmestyskirja avaa toivon näköalan, joka peittää myös monet ihmisten tekemät virheet: Kristus seisoo lopussa voittajana. 

Hengen johtamassa seurakunnassa painotetaan kertomuksen viimeistä vaihetta eli seurakunnan tehtävää, Jumalan valtakunnan eteenpäin viemistä. 

Seurakunta elää Pyhän Hengen johtamana silloin, kun se ottaa sille annetun tehtävän tosissaan. Matteuksen evankeliumin lopussa Jeesus antaa opetuslapsilleen käskyn tehdä opetuslapsia. (3)  Lähetyskäskyn olennainen osa kuuluu: ”Tehkää kaikista kansoista minun opetuslapsiani.” Seurakunnan toiminnan tulee tähdätä siihen, että ihmiset kiinnittyvät terveellä tavalla Jeesukseen, eivät esimerkiksi nimekkäisiin puhujiin tai hengellisen kentän ilmiöihin. 

Jeesuksen opetuslapsiksi voidaan kasvaa vain muiden kanssa, osana yhteisöä. Jokainen tarvitsee terveitä esikuvia, koska jokainen ottaa mallia jostakin. Kristitty voikin kysyä itseltään säännöllisesti: Minkälainen esikuva olen toisille? Opetanko toisia esimerkilläni pitämään Jeesuksen opetuksia?


Henki toimii tänäänkin 

Helluntailaisille rakas Apostolien tekojen toinen luku kuvaa Hengen vuodatusta ihmisiin. Tekstistä tulee esille tärkeä periaate, joka liittyy seurakunnan tehtävään ja elämään Pyhän Hengen johtamana. (4)  Kuvaus tulisista kielistä puhuu ensinnäkin armolahjasta, johon myös monet helluntailähetit vuosisata sitten uskoivat: Henki antaa puhuttavaksi paikallisia kieliä, jotta evankeliumia voidaan julistaa ihmisille. Luukkaan kirjoittama kertomus voi edelleen herätellä kristittyjä etsimään Hengen lahjoja ja käyttämään niitä yhteisissä kokoontumisissa. Jumalan Henki toimii nykypäivänä, ei vain muinaisuudessa. 

Apostolien tekojen kohtaan liittyy myös laajempi teologinen periaate. Pietarin puhe, jossa hän viittaa Joelin profetiaan Jumalan Hengen vuodatuksesta ”kaiken lihan päälle” (5) kuvastaa Hengen työn laajuutta. Hengen vuodatus ja työ eivät ole riippuvaisia ihmisten sukupuolesta, iästä tai yhteiskunnallisesta asemasta. Tämä on myös helluntailaisuutta aidoimmillaan. Pyhän Hengen johtamassa seurakunnassa kaikki palvelevat yhdessä: miehet, naiset, nuoret, vanhat ja erilaisissa elä- mäntilanteissa ja asemissa olevat. 

Tuliset kielet symboloivat sitä, että kaikki ihmiset voivat ymmärtää evankeliumin. Pyhä Henki ottaa huomioon paikalliset tarpeet. Hengen johtama seurakunta osaa aina ”tulkata” sanomansa eri ihmisryhmille ymmärrettävällä tavalla – ei vain kielellisesti vaan myös kulttuurisesti.

Helluntailaisuus on historiallisesti ollut vahva tässä. Liikkeessä on haluttu mennä sinne, missä ihmiset ovat, ja tehty evankeliumi ymmärrettäväksi käytettävissä olevilla menetelmillä. On helppoa jämähtää paikoilleen, mutta seurakuntaa kutsutaan Hengen inspiroimana arvioimaan omaa toimintaansa sekä lähiympäristön tarpeita. Miten evankeliumi voidaan tehdä ymmärrettäväksi vuonna 2016? Jeesuksen seuraajia kutsutaan ajattelemaan luovasti. 


Yhteyden arvo 

Pyhä Henki voi johdattaa seurakuntaa, joka elää keskinäisessä yhteydessä. On turha puhua Jumalan suuresta pelastuskertomuksesta tai seurakunnalle annetusta lähetystehtävästä, jos seurakuntalaiset eivät tule toimeen keskenään eikä heidän välillään ole yhteyttä. Johanneksen evankeliumin loppupuolella Jeesus viittaa rukouksessaan uskovien yhteyteen: ”...että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa”. (6) Raamatunkohdassa yhteys liittyy kiinteästi seurakunnan tehtävään: ”Rukoilen, että hekin olisivat yhtä meissä, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” 

Myös Paavali painotti yhteyttä kirjeissään seurakunnille. Korintissa seurakunnan tilanne oli monella tapaa karannut käsistä. Armolahjojen käyttö oli villiintynyttä, seurakunnassa oli moraalittomuutta sekä keskinäisiä riitoja ja jakautuneisuutta. Uskovat käyttäytyivät yhteisillä aterioilla sopimattomasti: yhdet olivat humalassa, toiset nälissään. Heidän välillään ei liene ollut kummoistakaan yhteyttä. (7) 

Paavali uskoi kuitenkin seurakuntaan ja yhteyden mahdollisuuteen kaikesta huolimatta. Hän katsoi, että Korintin seurakunta oli Jumalan seurakunta, jolle Henki oli antanut paljon lahjoja. (8)  Paavali näki seurakunnassa paljon hyvää sen ongelmista huolimatta. Yhteys ei ollut hänelle vähäarvoinen asia, jonka saattoi rikkoa pienten tai edes isompien erimielisyyksien vuoksi. Yhteyden puolesta kannatti taistella. 

Pyhän Hengen johtamana elävä seurakunta tunnistaa paikkansa Jumalan pelastuskertomuksessa, toteuttaa tehtäväänsä uskollisesti ja elää keskinäisessä yhteydessä. Pyhän Hengen johdatuksessa elävä yhteisö innostaa siihen kuuluvia ja tavoittaa myös paljon uusia ihmisiä.


Viitteet: 1) 1. Moos. 1:27. 2) 1. Moos. 3. 3) Matt. 28:18–20. 4) Ap. t. 2:3–7. 5) Ap. t. 2:17–18; Joel 2:28–32. 6) Joh. 17:21. 7) Esim. 1. Kor. 1:10–17; 5–6; 11:17–34. 8) 1. Kor. 1:4–9.


Tuomas Havukainen
Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Uuden testamentin eksegetiikan alalta.


Yhteys on vakava asia 

Kysymys seurakuntalaisten välisestä yhteydestä on elintärkeä. Riitely oppiin, Raamatun tulkintaan ja jumalanpalveluskäytäntöihin liittyvistä asioista on valitettavan usein johtanut yhteyden katoamiseen ja ihmissuhteiden hajoamiseen. On surullista, jos kristitty ei esimerkiksi suostu osallistumaan ehtoolliselle jostakin asiasta eri tavoin ajattelevien seurakuntalaisten kanssa. 

Paavalin esimerkki osoittaa, että yhteys ei ole kevyt asia, joka voidaan rikkoa mielipide-erojen vuoksi. Yhteyttä tulee edistää opettelemalla keskustelemaan avoimesti, asiallisesti ja toista kunnioittaen erimielisyyttä aiheuttavista asioista. Eri mieltä olevat voivat harjoitella yhteyttä palvelemalla seurakuntaa yhdessä. 

Seurakunta on Jeesus-keskeinen yhteisö, jossa Jeesus Kristus mahdollistaa yhteyden. Kehällisten asioiden ei tule antaa rikkoa tätä yhteyttä. Pyhän Hengen johtama seurakunta vaalii yhteyttä yli kaiken. Yhdessä palveleminen vahvistaa seurakunnan identiteettiä ja vie sen tehtävää eteenpäin Pyhän Hengen johtamana. 

TH


Opetus
51

Opetus10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena


1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Opetus27.3.2024 | Samuel Tedder


Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela
Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024
Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala
Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Opetus14.2.2024 | Maarit Eronen

Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen
Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Opetus11.1.2024 | Christian Knorr


Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus5.1.2023 | Christian Knorr, Friedhelm Holthuis


Raamatussa kuvataan useita ajanjaksoja, jolloin ihmiset joko ryhmänä tai yksilöinä erottautuivat keskittymään Jumalaan ja omistautumaan...
Opetus4.1.2023 | Juan ja Katja Castillo

Palstalla vastataan kerran kuussa lasten teologisiin kysymyksiin.



Miksi Jeesuksen piti kuolla? – Iisak, 8 v.
Miksi J...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio
Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Opetus5.12.2023 | Anssi Tiittanen


Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi.
Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Opetus21.11.2023

Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus tästä.



Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, joll...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen
Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala
Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus1.11.2023 | Juan & Katja Castillo, Lari Launonen, Miika Tolonen


Miksi Jeesus loi kivun? – Lukas, 4 v.

Kipu on elimistön tapa hälyttää, että jokin on vikana. Ju...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila
Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri.
...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi
Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen
Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus1.10.2023 | Juan ja Katja Castillo


Miten Jeesus voi olla niin ihmeellinen? – Beata, 7 v.

No niinpä, Beata! Jeesus on tyyppinä parasta, mitä meille ihmisille on annettu. J...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen
Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen
Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi
On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus5.9.2023 | Miika Tolonen, Lari Launonen


Miika ja Lari ovat isiä, raamattukoulun opettajia ja teologian tohtoreita (eli ovat opiskelleet paljon Raamattua). He vastaavat mielellään...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola
Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023
Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela
Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023
Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusMilka Peltomäki | 23.7.2023


IK-opiston opettajat väläyttivät mielenkiintoisimpia nostoja kursseiltaan Juhannuskonferenssin vieraille. Opiston Areenalla pääsi seuraamaan lyhyitä nä...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023
Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
OpetusMartti Ahvenainen | 10.6.2023

Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
OpetusDavid Koontz | 1.6.2023

Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusKatja Castillo (10.5.2023)
Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta, ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.1
Sananlaskujen kirjan ensimmäisestä luvussa...
OpetusTanja Närhi
Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
OpetusHarri Kröger


(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi
(11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi
Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
OpetusMatti Kankaanniemi (29.3.2023)


Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela
Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi
(16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
OpetusVille Kalaniemi


(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela
(22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi
Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen
(2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio
Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas?
Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen
(30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen
Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen
The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
OpetusNina Kakriainen


Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen
Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
OpetusSara Saarela


Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
OpetusJyrki Palmi


Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
OpetusLari Launonen


Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl
Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
OpetusJanne Saarela


Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen
Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen
Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren
Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts
Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä
Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen
Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto
Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki
Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio
Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä
Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen
Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen
Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio
”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen
Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
OpetusPekka Havupalo

Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.

Aktiivijäseniä
...
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen.
Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusSydän.



Siellä se pompottaa hellittämättä sisällämme, päivin ja öin, ilman pieninta...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka kautta Jumala hallitsee.

...
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana.
I...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan