Jumalan valtakunnan luonne määrittää kaikkea toimintaamme

Vesa Kallinen nosti viime syksynä eri foorumeilla keskusteluun niin kutsutun tähtikulttuurin. Kallisen paraatiesimerkkinä tästä oli rap-musiikki ja -kulttuuri.

Esitykseen tuli syksyn mittaan monenlaisia kommentteja. Osa perusteli kantaansa esimerkiksi viittaamalla nykykulttuurin luonteeseen ja nuorten tarpeeseen ”fanittaa” jotain. Osa kommenteista oli perusteltu pragmaattisesti: rapin oli nähty ”toimivan” tavoittavassa seurakuntatyössä. Myös jesuiittojen ”tarkoitus pyhittää keinot” -logiikkaa keskustelussa käytettiin: räppäreitä pidettiin esimerkiksi armoitettuina kokosydämisinä Herran palvelijoina, joilla on aito halu tavoittaa nuoria.

Mielenkiintoista syntyneessä keskustelussa on teologisen pohdinnan niukkuus. Joissain puheenvuoroissa Kallisen puhe vaiennettiin samaan leiriin niiden vanhoillisiksi koettujen äänien kanssa, jotka menneinä vuosikymmeninä varoittelivat rockmusiikin ja kristinuskon yhteensopimattomuudesta.

Toiset puolestaan esittivät, ettei Kallinen ole ylipäätään pätevä arvioimaan nuorisotyötä.

Vesa Kallisen avaus voidaan kuitenkin mielekkäästi ymmärtää nimenomaan kriittisenä teologisena pohdintana, jossa peräänkuulutetaan kristinuskon hengelle uskollista palvelutyötä. Ristin Voitossa olleet vastineet eivät ole juuri kohdanneet Kallisen teologista kritiikkiä.

Piispan puuttuessa pitää keskustella

Suomalaiselle helluntailiikkeelle on perinteisesti ollut tunnusomaista korostaa paikallisseurakunnan itsenäisyyttä. Keskellämme on lisäksi monia yhdistyksiä, jotka ajavat erilaisia asioita erilaisin korostuksin.

Tällaisilla rakenteilla varustetun kristillisen liikkeen on vaikea luoda yhtenäisiä linjauksia esimerkiksi nyt kohdattuun kysymykseen siitä, miten suhtautua tähtikulttuuriin. Tämä nostaa avoimen teologisen keskustelun keskeiseen rooliin. Siksi myös Kallisen teesit (RV 46/2015) ovat tärkeitä ja ansaitsevat laajamittaista ja jatkuvaa keskustelua.

Jos helluntailiike ei antaudu keskusteluun lempeiden kriitikoidensa kanssa, edessä on ”uuslahkoutuminen” ja – liikkeen toiseen ajankohtaiseen teemaan viitaten – lisääntyvä teologisesti koulutettujen ihmisten siirtyminen muihin kirkkokuntiin.

Ensiksi on syytä kysyä: tunnistammeko ne ilmiöt, joista Kallisen teesit puhuvat? Toiseksi on kysyttävä, onko meillä minkäänlaista kykyä arvioida, missä sopivan ja sopimattoman toiminnan "raja" menee?

Elämä Jumalan valtakunnassa on luonteeltaan sellaista, että kristityt joutuvat arvioimaan jatkuvasti uudelleen suhteensa ”tähän maailmanaikaan” (Room. 12:2). Tämä on välttämätöntä, jotta tietäisimme, mikä missäkin kulttuurissa on sellaista, mihin ei tule mukautua, ja mikä taas on sellaista, joka voidaan pyhittää kristilliseen käyttöön. Tällainen jatkuva tulkintatyö on merkki elävästä kristillisestä traditiosta. Jos tämä dynaaminen työ loppuu, alkaa kuollut uskonnollisuus.

Rakentava teologinen keskustelu luo edellytykset näkemysten perustamiseen Raamattuun ja kristilliseen ajatteluun (traditioon). Sitä kautta on myös mahdollista välttää – tai ainakin vähentää – tulkintojen mielivaltaa, henkilökohtaisten mieltymysten roolia, seurakuntatoiminnan pragmaattisuutta ja kritiikitöntä yleisen mielipiteen mukaan toimimista.

Ilman avointa teologista keskustelua käy helposti niin, että joku olettaa jonkin toimintatavan tai raamatuntulkinnan olevan Jumalasta, vaikka se tosiasiassa heijastaakin enemmän kyseisen ihmisen käsitystä asiasta kuin juurevaa kristillistä toimintaa.

Kysymys tähtikulttuurin sopivuudesta jää avoimeksi

Mitä sitten pitäisi ajatella tähtikulttuurista kristillisessä toiminnassa?

 

Kysymys on hyvä asettaa laajempaan asiayhteyteen. Millaista kulttuuria haluamme ylipäätään seurakunnissamme tuottaa? Jos kysymme esimerkiksi mitä ajatella rapista, meidän tulee myös kysyä, mitä ajatella menestyvästä nuorisopastorista, jolla on vaatimattomasta palkasta huolimatta viimeisimmät trendivaatteet ja teknologiset vempaimet? Entä mitä ajatella johtavasta pastorista, joka ajaa loistoautolla? Tai siitä ihan tavallisesta seurakuntalaisesta, jolla on niin kiire työelämässä, harrastuksissaan ja matkoillaan, ettei hän koskaan ehdi palvella lähimmäistään seurakunnassa tai sen ulkopuolella?

 

 

Jos kristitty esiintyy palvelutyössään julkisuudessa, on aina olemassa riski, että hänestä tulee toiminnan keskipiste joko häntä seuraavien ihmisten mielissä tai jopa hänen itsensäkin mielessä. Olipa kyseessä pastori, seurakunnan vanhin tai riviuskovainen – ja räppäisivät nämä tai ei – jokaisen on syytä pysähtyä miettimään, mitä haluan ja mitä minun tulee edustaa. Jatkuva arviointi ja itsetutkistelu ovat paikallaan, jotta kristitty ei rakentaisi ”omaa valtakuntaansa” vaan ”menettäisi elämänsä” Jeesuksen tähden – löytääkseen sen jälleen.

 

 

Toisten vaelluksen arviointi – kyttääminen – on kristityille sopimatonta puuhaa. Se johtaa ikävään peliin, jossa kenties huomaamattaan opetuslapset pohtivat sitä, kuka meistä on suurin. Jollakin tapaa meidän on silti kyettävä puhumaan vaikeistakin asioista.

 

 

Kristillisinä yhteisöinä meidän on opeteltava elämään Jumalan valtakunnassa. Se avaa erilaisen maailman, jossa nykyajan käsitykset hyvästä elämästä tulevat radikaalisti kyseenalaistetuiksi. Meidän on tärkeää miettiä, mitä yhteisömme viestii. Onko meistä jotenkin nähtävissä, että elämme Jumalan valtakunnan todellisuudessa? Vai edustammeko käytännössä kaikkea samaa kuin muutkin ihmiset yhteiskunnassa? Olemmeko aivan samassa oravanpyörässä kaikkien muiden kanssa, vai löytyykö yhteisöstämme esimerkkejä toisenlaisista elämänvalinnoista, jotka eivät olisi ymmärrettäviä ilman Jumalan valtakuntaa? Saarnaa Jumalan valtakunnasta ei voi erottaa elämästä, joka osoittaa puheen olevan totta, ilman, että seurakunta menettää uskottavuutensa.

 

 

Kysymys tähtikulttuurin sopivuudesta tai sopimattomuudesta jää enemmän tai vähemmän avoimeksi. Syynä tähän on kristillisen elämän luonne. Kristinuskon julistus Jumalan valtakunnasta tulee olla sellaista, että se ymmärretään jokaisessa kulttuurissa. Näin ollen se tulee ilmaista kulttuurin omalla kielellä. Samalla Jumalan valtakunta mahdollistaa myös kulttuurikritiikin, jossa kristillisen yhteisön ei tarvitse olla jokaisen trendin ja tuulen heiteltävänä.

 

 

Seurakunnan tulee olla paikka, jonka yhteydessä käsityksemme tulee laajennetuksi: uskossa ei olekaan kyse minun henkilökohtaisesta trendikkyydestäni, mukavuudestani tai edes onnellisuudestani. Seurakunnassa, jossa julistetaan ja eletään Jumalan valtakunnan todellisuutta, saatan minäkin kokea vetoa radikaaliin Jeesuksen tien kulkemiseen.

 

Tilaa erilaisille ihmisille ja taiteenlajeille

Kristillisessä elämässä muun muassa Raamatun lukeminen ja pohtiminen, rukous, arkinen palvelutyö ja jumalanpalvelus ovat keskeisiä asioita. Taiteen ja musiikin tuottaminen, siitä nauttiminen tai sen paheksuminen eivät puolestaan ole kaikkein tärkeimpiä kristillisiä harjoitteita. Toisaalta taiteiden liiallinen eriyttäminen muusta seurakunnan elämästä on ajattelematonta, koska juuri luovuus on parhaita tapoja, joilla ihminen voi heijastaa Luojaansa.

 

 

Eräs tapa toimia olisi antaa mahdollisimman paljon vapautta erilaisille ihmisille toimia juuri heille itselleen luontaisten taiteiden kautta. Samalla seurakunnan tulee kuitenkin edustaa Jumalan valtakuntaa ja muistuttaa eri alojen taiteilijoita seurakunnan perimmäisestä olemuksesta ja tehtävästä.

 

 

Elämänkaaren ja uskon alkutaipaleeseen kuuluu usein eri asioiden fanittaminen. Esikuvia saatetaan löytää myös musiikkipiireistä. Monille nuorille tietynlaisen musiikin fanittaminen saattaa olla niitä ainoita tekijöitä, jotka pitävät hänet jollakin tapaa mukana seurakunnassa. Kenties tällainen nuori oppii myöhemmin kristittynä kypsyessään arvioimaan teini-ikäistä uskoaan ja löytämään täysi-ikäisen uskon.

 

 

Ideaalitilanteessa aikuinen uskova löytää elämäänsä esimerkkejä, jotka osoittavat käytännössä, miltä Jeesuksen seuraaminen näyttää ”seuratkaa minua, niin kuin minä seuraan Kristusta” -hengessä. Siksi on tärkeää, että seurakunta kykenee antamaan tilaa erilaisille ihmisille. Tämä vaatii luonnollisesti seurakunnalta paljon kärsivällisyyttä ja avaraa armokäsitystä – luottavaista uskoa siihen, että meissä aloitettu työ viedään hyvään päätökseen.

 

 

Jumalanpalveluksessa ei ole esiintyjiä

Vapaakristillisten yhteisöjen seurakunnissa on nykyään melko tavallista käyttää sanoja puhujat ja kuulijat tai esiintyjät ja yleisö. Tällainen tapa puhua voi tietysti olla käytännöllistä ja viatonta.

 

 

Samalla on syytä muistaa, että kokemamme todellisuus rakentuu kielellisesti: puhumalla tietyllä tavalla luomme samalla tietynlaisia asenteita ja sosiaalisia asetelmia. Puhe esiintyjistä ja yleisöstä jakaa seurakuntaa eri osiin, vaikka Kristus Uuden testamentin opetuksen mukaan nimenomaan yhdistää erilaisia ihmisiä.

 

 

Voisi myös väittää, että puhe esiintyjistä ja yleisöstä nousee viihdekulttuurista eikä niinkään kristillisestä tai raamatullisesta kielestä. Jumalanpalveluksen on määrä olla seurakunnan yhteinen toimitus, jota sana liturgia kuvaa. Jumalanpalvelus ei ole vain muutamien ihmisten suoritus passiivisen yleisön edessä. Siksi myöskään puhe esiintyjistä ja yleisöstä ei ole tarkkaan ottaen kristillistä kieltä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita toista ääripäätä, jossa tilaisuuksissamme ei saisi olla lainkaan esiintyjiä. Silti olisi hyvä, jos jumalanpalveluksista pyrittäisiin puhumaan mahdollisimman uskollisesti kristillistä kieltä käyttäen.

 

Seurakunta ja kulttuuri vastaavat eri tarpeisiin

”Jos haluan saada hienoja fiiliksiä, minä menen keikalle. En odota, että seurakuntani täyttäisi tämän tarpeeni.” Näin totesi taannoin eräs useamman polven helluntailainen ystäväni.

 

 

Ihmisillä voi olla moniakin sellaisia tarpeita ja kaipauksia, joita seurakunnan ei koskaan ollut tarkoituskaan täyttää. Ei liene lähtökohtaisesti antikristillistä ajatella, että taidetta ja kulttuuria arvostava voi täyttää tarpeensa ihan muissa kuin seurakunnallisissa tilaisuuksissa, riskeeraamatta silti kristillistä vakaumustaan.

 

 

Menneiden vuosikymmenien opetus pyhityksestä ennen muuta erottautumisena voi olla seurakunnan tehtävän näkökulmasta seurauksiltaan katastrofaalinen. Kun on vältetty ”istumasta kussa pilkkaajat istuvat”, on tietysti luotu ainakin mielikuva siitä, että olemme erilaisia kuin kaikki muut ihmiset. Tämän seurauksena olemme kuitenkin usein menettäneet juuri sen joukon, jota olisimme halunneet evankelioida.

 

 

Jeesus itse meni Kaanaan häihin, eikä esimerkiksi paikallisen raittiusseuran tilaisuuteen, jossa kaikki olisivat osanneet toimia Suomen helluntailaisillekin mieluisalla tavalla.

 

 

Vastaavalla tavalla voisi kritisoida myös kaikkia kristittyjen harrastamia ”omia” bändikisoja, sählyturnauksia, kirjallisuuspiirejä ja muita vastaavia toimintoja. Tällaiset toiminnat voivat tietysti olla antoisia uskoville itselleen, mutta ne ovat ghettomaisuudessaan kyseenalaista toimintaa yhteisölle, jonka perusluonne on lähetys. Kristitty voi siis rohkeasti toimia yhteiskunnassa omana itsenään välittäen evankeliumia omalle persoonalleen ominaisella tavalla. Itse asiassa voisi jopa väittää, että esimerkiksi kulttuurielämään osallistuminen pelkällä evankelioimismotiivilla voidaan nähdä moraalisesti kyseenalaisena toimintana.

 

 

Miika Tolonen



Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan