Noin kuukausi sitten julkaistiin kansainvälistäkin huomiota
saanut ilmoitus. Ruandan presidentti Paul Kagame oli määrännyt suljettavaksi
6 000 eri yhteisöjen kirkkoa tai seurakuntarakennusta ympäristöystävällisessä
maassaan.
Sain nopeasti hyvää tarkoittavia kyselyjä ja kommentteja tapahtuneesta.
Viestien sisällöt vaihtelivat ihmettelystä paholaisen kavalien juonien
nuhteluihin sekä rukous- ja paastotapahtumiin kannustamiseen tilanteen korjaamiseksi.
En epäile kyseisten mielipiteiden tarkoitusta ja
vilpittömyyttä. Paholaisen juonet ja petollisuushan ovat keskusteluissamme
kielteisten ilmiöiden tapahtuessa. Kun asioita arvioidaan etäältä, tarvittavat
yksityiskohdat kokonaisuuden ymmärtämiseksi jäävät kuitenkin usein näkemättä.
Sain tutustua seurakuntiin edelleenkin myönteisesti
suhtautuvan presidentin määräyksen taustatekijöihin äskeisen Ruandan-vierailuni
aikana. Kagame oli jo aikaisemmin ohjeistanut eri kirkkojen ja seurakuntien
vastuullisia niiden toimitiloja koskevista tärkeistä suosituksista. Yksi asia
liittyi kirkkorakennuksia ja niiden ympäristöä koskeviin puutteisiin.
Kokoontumistilojen äänentoisto oli synnyttänyt naapurustossa
lukuisia jännitteitä ympäristöystävällisen vaatimustason toistuvan rikkomisen
tähden. Vaikka hyvää sanomaa on syytä kaiuttaa laajalti ja kuuluvasti, se ei
riitä syyksi rikkoa säädöksiä, joiden yhtenä tarkoituksena on kuuloamme
suojeleva yhteinen hyvä. Huuto ja melu eivät edelleenkään lisää julistuksemme
uskottavuutta.
Myös Ruandassa julkisina tiloina toimiville
kirkkorakennuksille tarvittiin osallistujia suojelevat minimimääräykset. Niiden
tavoitteena oli taata toimivat ja ympäristöystävälliset tilat yhteiseksi
hyödyksi. Kyseisten suositusten aikaisempi toimeenpano oli laiminlyöty, kun
seurakuntien ja kirkkorakennusten vastuulliset olivat priorisoineet asioita
toisin.
Joillakin alueilla muun muassa toimivien käymälöjen puute
synnytti tilanteita, joissa luonnolliset tarpeet tehtiin kirkkorakennusten
ulkopuolelle ja pahimmillaan jätettiin naapurin tontille. Sisäisestä
puhtaudesta todistamisen uskottavuus kärsi kirkkorakennusten ympärillä olevan
sotkun ja löyhkän takia. Samalla siistinä tunnetun maan ympäristöuskottavuus
joutui kyseenalaiseksi.
Vastikään suljettujen kirkkojen ovia on jo nyt voitu
aukaista uudelleen. Ulkoisen pakon edessä seurakuntalaiset tarttuivat
työvälineisiin eivätkä syytelleet syyttömiä. Nyt he voivat iloita heille
annetun uuden mahdollisuuden myötä kirkkorakennuksiaan koskevasta
järjestyksestä ja toimivuudesta.
Useat pastorit totesivatkin minulle, että kirkkojen
tilapäinen sulkeminen oli terve muistutus aikaisemmin laiminlyödyistä yhteisistä
vastuista. Niitä ei voitu enää kiertää. Oli toiminnan aika.
Toivottaessamme toisillemme Jumalan rauhaa on hyvä muistaa,
että tervehdys kannustaa edelleenkin eheyteen suhteessamme Jumalaan, itseemme
ja lähimmäisiimme mutta myös luontoon, jonka keskellä elämme.
UutisetKristiina ja Markku Virkkilä lähtivät mukaan lapsi- ja nuorisotyöhön, kun sopivaa toimintaa kaikille heidän lapsilleen ei silloisella kotipaikkakunnalla ollut.
Miten onUskonnollisen vakaumuksen vaikutusta ihmisen terveyteen ja
hyvinvointiin on tutkittu pitkään niin lääketieteessä kuin esimerkiksi
psykologiassakin.
UutisetSuomen evankelis-luterilaisen
kirkon arkkipiispa Tapio Luoma asetettiin virkaansa juhlavin menoin 3.
kesäkuuta Turun tuomiokirkossa. Virkaanasettamisen suoritti Oulun hiippakunnan
piispa...
UutisetKeskustelu konservatiivikristittyjen
taiteilijoiden ja yrittäjien oikeudesta kieltäytyä tarjoamasta palvelujaan
homoparien hääjuhliin saavutti Yhdysvalloissa uuden virstanpylvään, kun maa...
UutisetKuuban herätyskristillisessä
Nazarene-liikkeessä eletään surun keskellä, sillä yhteisö menetti kerralla peräti
kymmenen pastoriavioparia toukokuussa tapahtuneessa lento-onnettomuudessa...
PääkirjoitusSaksassa roskat
lajitellaan neljään eri astiaan, eikä roskakuski ota niitä autoonsa, jos
lajittelu on tehty väärin. Suurpiirteiselle ihmiselle saksalainen tarkkuus
tuottaa päänvaivaa. Eikö...
UutisetLähes 170
helluntaiseurakuntien seniorityöntekijää kokoontui vuosittaisille
virkistyspäivilleen Keuruun Isoon Kirjaan toukokuun lopussa. Kolmipäiväisen
tapahtuman teemana oli Tästä etee...
KolumniNoin kuukausi sitten julkaistiin kansainvälistäkin huomiota
saanut ilmoitus. Ruandan presidentti Paul Kagame oli määrännyt suljettavaksi
6 000 eri yhteisöjen kirkkoa tai seurakuntarakennus...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
MielipideOlemme olleet
uskossa lapsesta lähtien, mutta vasta viime aikoina olemme ymmärtäneet,
ettei uskossaolovuosiemme määrä merkitse vielä mitään. Vain se merkitsee,
että pysymme oikealla tiellä lo...