Kadun eniten sitä, miten aikani päihdehelvetissä
vaikutti vanhimpiin lapsiini. Se on asia, jota on vaikea antaa itselle anteeksi,
vaikka ymmärrän, että se oli kaikki, mihin minusta oli silloin.
Isyys on lahja, jonka arvon unohtaa liian usein arjen
melskeessä. Isyys on tie ainutlaatuiseen rakkauteen. Se on myös peili, joka
kertoo epäonnistumiset.
Rakkautta on, kun saa levätä rikkinäisenä toisen
sylissä ilman mitään vaatimuksia.
Rakkaus on ollut myös suuri kipu elämässäni. Ihmissuhteessa
ei aina ole merkitystä sillä, miten paljon toinen rakastaa, vaan sillä, että
molemmat rakastavat yhtä paljon. Kun usein epäonnistuu rakkaudessa, se alkaa
pelottaa ja luo epävarmuuden tunteita.
Ihmisessä arvostan eniten avarakatseisuutta ja
rehellisyyttä. Elämä ei ole niin yksioikoista, että se olisi luettavissa ihmisistä
ohi kulkiessa.
Erityistaitojani ovat valokuvaaminen ja kirjoittaminen.
Löydän usein itseni tilanteista, joissa silmäni räpsivät kuvia ja mieli alkaa
pohtia niiden historiaa, kauneutta tai surua. Sohvannurkassa syvennyn pohtimaan
elämää kitaran ja kynän avulla. Näissä asioissa koen onnistumista ja iloa.
Musiikki on minulle terapeutti. Se toimii kahdella
tavalla: kuunteleminen hoitaa sieluani, ja biisien kirjoittaminen kertoo,
mitä minulle kuuluu.
Parasta elämässä ovat ne hetket, kun kevät saapuu,
niin vuodenaikana kuin arjessa. Elämään kuuluu pimeitä ja tuulisia syksyjä.
On tärkeää myös saada toteuttaa itseään arjessa. Oma elämänkouluni
hakkasi minua suunnasta ja toisesta. Kuin ihmeellä selvisin sieltä hengissä.
Koen, että se ihme ei ole yksin minun. Siksi toivoa ja voimaa tulee jakaa
kaikille arjen myrskyyn.
En unohda koskaan sitä hetkeä, kun Jeesus kertoi
minun olleen koko elämäni väärässä. Se oli päivä, jolloin tulin uskoon. Olin
aina ollut varma siitä, että Raamattu oli vain kirja muiden joukossa.
Raamatussa hienointa on rakkaus, ajattomuus ja
viisaus. Leikin usein ajatuksella maailmasta, jossa ihmiset rakastaisivat ja
auttaisivat toisiaan ja eläisivät kiireettömästi. Uskon, että haaveeni
toteutuu, kun aikani täällä maan päällä täyttyy.
Tulevaisuudessa on kaikki toivo ja mahdollisuudet.
Eiliseen emme voi enää vaikuttaa, joten tänään meidän pitää pyrkiä oppimaan
virheistämme, jotta olisimme entistä vahvempia vastaanottamaan huomisen.
UutisetKristiina ja Markku Virkkilä lähtivät mukaan lapsi- ja nuorisotyöhön, kun sopivaa toimintaa kaikille heidän lapsilleen ei silloisella kotipaikkakunnalla ollut.
Miten onUskonnollisen vakaumuksen vaikutusta ihmisen terveyteen ja
hyvinvointiin on tutkittu pitkään niin lääketieteessä kuin esimerkiksi
psykologiassakin.
UutisetSuomen evankelis-luterilaisen
kirkon arkkipiispa Tapio Luoma asetettiin virkaansa juhlavin menoin 3.
kesäkuuta Turun tuomiokirkossa. Virkaanasettamisen suoritti Oulun hiippakunnan
piispa...
UutisetKeskustelu konservatiivikristittyjen
taiteilijoiden ja yrittäjien oikeudesta kieltäytyä tarjoamasta palvelujaan
homoparien hääjuhliin saavutti Yhdysvalloissa uuden virstanpylvään, kun maa...
UutisetKuuban herätyskristillisessä
Nazarene-liikkeessä eletään surun keskellä, sillä yhteisö menetti kerralla peräti
kymmenen pastoriavioparia toukokuussa tapahtuneessa lento-onnettomuudessa...
PääkirjoitusSaksassa roskat
lajitellaan neljään eri astiaan, eikä roskakuski ota niitä autoonsa, jos
lajittelu on tehty väärin. Suurpiirteiselle ihmiselle saksalainen tarkkuus
tuottaa päänvaivaa. Eikö...
UutisetLähes 170
helluntaiseurakuntien seniorityöntekijää kokoontui vuosittaisille
virkistyspäivilleen Keuruun Isoon Kirjaan toukokuun lopussa. Kolmipäiväisen
tapahtuman teemana oli Tästä etee...
KolumniNoin kuukausi sitten julkaistiin kansainvälistäkin huomiota
saanut ilmoitus. Ruandan presidentti Paul Kagame oli määrännyt suljettavaksi
6 000 eri yhteisöjen kirkkoa tai seurakuntarakennus...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
MielipideOlemme olleet
uskossa lapsesta lähtien, mutta vasta viime aikoina olemme ymmärtäneet,
ettei uskossaolovuosiemme määrä merkitse vielä mitään. Vain se merkitsee,
että pysymme oikealla tiellä lo...