Isä, olet tärkeä

Sellaisena kuin olet. Sylissäpitäjänä, autonkuljettajana, kannustajana. Tuuheahiuksisena, harmaantuneena, vaikka vähän ylipainoisenakin. Rajojen antajana, harteilla kantajana. Poissaolevana. Vielä kuolleenakin.

 

Menetin isäni liian varhain. Tänä vuonna hän olisi täyttänyt jo 70 vuotta. Olisiko elämäni erilainen, jos isi olisi ollut siinä läsnä pidempään? Millainen suhteemme olisi nyt? Mitä  ajattelisit aikuisesta Annasta?

 

Vaikka jouduinkin luopumaan isästäni nuorena ja hänellä oli – tietenkin – omat heikkoutensa, hän opetti minulle paljon Taivaallisesta Isästä. Isi oli minulle läheinen etenkin pienenä. Hän otti syliin ja osasi kuunnella. Sain tulla mukaan monenlaisiin puuhiin. Muistan, että isi osti kerran minulle huoltoasemalta hedelmäpelistä voittamillaan lanteilla jotakin pientä. Muistan yhteisen hiihtoreissumme Lappiin. Muistan, että tiesin hänen rakastavan minua.

 

Ensi vuonna olen ollut 20 vuotta isätön. Vai olenko sittenkään?

 

Isäni opetti sen, että isyys ei pääty koskaan. Vaikka isi ei enää ole täällä maan päällä kanssani, hän on mukana elämässäni loppuun asti. En voi unohtaa häntä, sillä hän on osa tarinaani. Se, mistä olen syntynyt, kulkee mukanani. On minussa.

 

Hätkähdin silti, kun kahdeksan vuotta isän kuoleman jälkeen kuulin hänen äänensä videolta. Olin jo unohtanut, miltä hän kuulosti. Mielikuva isästä oli jo ehtinyt haalistua. Teki mieli loikata mukaan videoon, että olisi voinut vielä kerran jutella isin kanssa. Kysyä, onko ollut hyvät hiihtokelit vai paukkupakkaset niin kuin silloin kerran.

 

Jos isä on joskus ollut, eikö hän ole aina, niin kuin Taivaan Isäkin? Jumalasta sanotaan, että hän on Iankaikkinen Isä. Hän pitää aina sylissä ja on valmis kuuntelemaan koska vain. Isänsä menettäneen ei aina ole tätä helppoa ymmärtää, mutta silti ajatus lohduttaa.

 

Isättömyyden kipu on universaali kokemus, joka ei rajoitu aikakausiin tai mantereisiin. Maailmassa on miljoonia isättömiä lapsia, niin pieniä kuin suuria; on ollut ja on vastakin. Isä voi olla kuollut. Isä voi tuntua poissaolevalta tai kaukaiselta, vaikka olisikin ihan lähellä. Isä voi myös olla vain ajatus – sellaisenakin tärkeä. Isää ei tarvitse unohtaa.

 

Isänpäivä on myös isättömien päivä. Ja lapsettomien isien, heidän, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet lapsensa, ehkä jo ennen kuin ovat häneen tutustuneet. Jokainen, jota asia koskettaa, voi ensi sunnuntaina vaalia muistoa isästä tai ajatusta omasta isyydestä. Sillä isä, sinä olet tärkeä.

 

Jos vain liikun kotipuolessa päin, vien isänpäivänä kynttilän isäni haudalle. Hämärällä hautausmaalla olen taas hetken pieni tyttö, kuulen isin suksien suhinan selkäni takaa.

 

 

Anna Lehtinen

 

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja ja kustannustoimittaja.




45/2017

UutisetNuorisotyössä toiminnan pitäisi olla vain välineen asemassa, sillä tärkeintä on kohtaaminen.
Pääkirjoitus”Missä kulkee isät maan, kun pojat etsii miehuuttaan ja ottaa ensiaskeleita elämään?” Näin kyselee Lasse Heikkilä yhdessä Suomalaisen messun sanoituksistaan.


Kysymyksen ajank...
Miten onSyyskuun lopussa Turussa järjestettyjen helluntailiikkeen Syyspäivien palautekysely on koottu. Syyspäivätoimikunta kokoontui torstaina 2. marraskuuta Helsingin Saalemiin arvioimaan saatua...
UutisetVuodenvaihteessa uuden ilmeen saavat julkaisut suunnataan yhä laajemmalle lukijakunnalle.
UutisetMaineikas romanilauluyhtye Freidiba Boodos suoritti ensiesiintymisensä 40 vuotta sitten syksyllä Lahdessa. Tältä pohjalta tapahtui sunnuntaina 29. lokakuuta Lahden helluntaiseurakunnassa...
UutisetVuoden kristillinen kirja 2017 -tunnustuksen on saanut Eero Junkkaalan toimittama Raamattu alusta loppuun. Teoksen on kustantanut Karas-Sana Oy.


Junkkaalan kirja antaa...
UutisetLempäälän helluntaiseurakunnan uudesta uskollisesta palvelijasta hyötyvät ikäihmiset, liikuntaesteiset ja lapsiperheet.
UutisetElävät vedet ry:n aktiivi ja hallituksen varapuheenjohtaja Noora Nätkin kertoo RV-TV:ssä elämästään homoseksuaalisuuden ja transsukupuolisuuden kanssa kipuilevana kristittynä.

...
UutisetOrtodoksisen kirkon arkkipiispanistuimen ehdotettua siirtämistä Kuopiosta Helsinkiin on perusteltu sillä, että kirkon väestön painopiste on siirtynyt eteläiseen Suomeen.


Or...
UutisetUskontotutkija Andrew Johnson on selvittänyt, miksi helluntailaisuus on niin suosittua brasilialaisissa vankiloissa ja slummeissa.


Johnsonin mukaan Azusa-kadun he...
UutisetToisten säännöllinen auttaminen teoin ja varoin tekee hyvää terveydelle, vahvistaa neurotieteilijä ja aivotutkija Richard Davidson The New York Timesille.


– Kun teemme asio...
UutisetCambridgen yliopiston tutkijat sanovat määrittäneensä ensimmäisen tunnetun auringonpimennyksen ajankohdan, 30.10.1207 eKr. Määritys voi ratkaista vaikean raamatunpaikan Joosuan kirjassa,...
UutisetYksi pahamaineisen LRA:n johtajista on viimein saatu vastaamaan teoistaan, mutta sissien teot vaikuttavat vielä pitkään ihmisten elämään.
MuutKristillinen teatteriyhdistys Kristy on lähes 20 vuotta Seinäjoella toiminut harrastajateatteri, joka on tarttunut rohkeasti vaativiinkin aiheisiin. Viime vuosien produktioita ovat olle...
KolumniSellaisena kuin olet. Sylissäpitäjänä, autonkuljettajana, kannustajana. Tuuheahiuksisena, harmaantuneena, vaikka vähän ylipainoisenakin. Rajojen antajana, harteilla kantajana. Poissaolevana...
ArtikkelitTurvallinen usko perustuu oikeaan käsitykseen Jumalan armosta.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
ArtikkelitSuomen Helluntaiherätyksen yhtenä menestyksen salaisuutena voidaan pitää seurakuntien yhteistyötä. Yhteinen tehtävä sekä näky sen toteuttamisesta ovat synnyttäneet ja ylläpitäneet sitä...
MuutHevoset, haitari ja hyvät kasvatusperiaatteet. Muun muassa niitä löytyy Lindemanien kodista pohjoisesta Keski-Suomesta.
PikavisiittiPerheineen Thaimaassa asunut Mika Keisu kaipaa Suomeen lisää yhteisöllisyyttä.
MuutKuvataiteilija Elina Merenmiehen mukaan kuuliaisuus vapauttaa (Sana 43/17).



– Ihmiset ajattelevat, että vapaus on sitä, että saa tehdä mitä haluaa. Ei se ole vapautta. S...
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
MielipideSuomen vastaanottokeskuksissa on edelleen paljon turvapaikanhakijoita, jotka vuoden 2015 jälkeen odottavat itseään koskevaa päätöstä. Mikäli Migristä tulee heille kielteinen päätös, siitä...
MielipideKiitos sinulle nimimerkillä ”Muuttumaton homo” kirjoittanut arvokkaasta palautteestasi ja kokemuksesi jakamisesta (RV 44). Toit siinä esille tärkeän asian: kaikki, jotka yrittävät seksua...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan