Isä, olet tärkeä

Sellaisena kuin olet. Sylissäpitäjänä, autonkuljettajana, kannustajana. Tuuheahiuksisena, harmaantuneena, vaikka vähän ylipainoisenakin. Rajojen antajana, harteilla kantajana. Poissaolevana. Vielä kuolleenakin.

Menetin isäni liian varhain. Tänä vuonna hän olisi täyttänyt jo 70 vuotta. Olisiko elämäni erilainen, jos isi olisi ollut siinä läsnä pidempään? Millainen suhteemme olisi nyt? Mitä ajattelisit aikuisesta Annasta?

Vaikka jouduinkin luopumaan isästäni nuorena ja hänellä oli – tietenkin – omat heikkoutensa, hän opetti minulle paljon Taivaallisesta Isästä. Isi oli minulle läheinen etenkin pienenä. Hän otti syliin ja osasi kuunnella. Sain tulla mukaan monenlaisiin puuhiin. Muistan, että isi osti kerran minulle huoltoasemalta hedelmäpelistä voittamillaan lanteilla jotakin pientä. Muistan yhteisen hiihtoreissumme Lappiin. Muistan, että tiesin hänen rakastavan minua.

Ensi vuonna olen ollut 20 vuotta isätön. Vai olenko sittenkään?

Isäni opetti sen, että isyys ei pääty koskaan. Vaikka isi ei enää ole täällä maan päällä kanssani, hän on mukana elämässäni loppuun asti. En voi unohtaa häntä, sillä hän on osa tarinaani. Se, mistä olen syntynyt, kulkee mukanani. On minussa.

Hätkähdin silti, kun kahdeksan vuotta isän kuoleman jälkeen kuulin hänen äänensä videolta. Olin jo unohtanut, miltä hän kuulosti. Mielikuva isästä oli jo ehtinyt haalistua. Teki mieli loikata mukaan videoon, että olisi voinut vielä kerran jutella isin kanssa. Kysyä, onko ollut hyvät hiihtokelit vai paukkupakkaset niin kuin silloin kerran.

Jos isä on joskus ollut, eikö hän ole aina, niin kuin Taivaan Isäkin? Jumalasta sanotaan, että hän on Iankaikkinen Isä. Hän pitää aina sylissä ja on valmis kuuntelemaan koska vain. Isänsä menettäneen ei aina ole tätä helppoa ymmärtää, mutta silti ajatus lohduttaa.

Isättömyyden kipu on universaali kokemus, joka ei rajoitu aikakausiin tai mantereisiin. Maailmassa on miljoonia isättömiä lapsia, niin pieniä kuin suuria; on ollut ja on vastakin. Isä voi olla kuollut. Isä voi tuntua poissaolevalta tai kaukaiselta, vaikka olisikin ihan lähellä. Isä voi myös olla vain ajatus – sellaisenakin tärkeä. Isää ei tarvitse unohtaa.

Isänpäivä on myös isättömien päivä. Ja lapsettomien isien, heidän, jotka syystä tai toisesta ovat menettäneet lapsensa, ehkä jo ennen kuin ovat häneen tutustuneet. Jokainen, jota asia koskettaa, voi ensi sunnuntaina vaalia muistoa isästä tai ajatusta omasta isyydestä. Sillä isä, sinä olet tärkeä.

Jos vain liikun kotipuolessa päin, vien isänpäivänä kynttilän isäni haudalle. Hämärällä hautausmaalla olen taas hetken pieni tyttö, kuulen isin suksien suhinan selkäni takaa.

Anna Lehtinen

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja ja kustannustoimittaja.