Voiko vakauden ja ketteryyden yhdistää? - Satavuotias Suomen Vapaakirkko näyttää helluntailaisista jämäkästi järjestäytyneeltä, mutta rakenne on kuviteltua höllempi

Kulttuurinen uudistuminen on ikuisuushaaste, ja uusia ikäluokkia pitäisi aina kyetä puhuttelemaan, Suvi Kankkunen sanoo. Suomen Vapaakirkon keskuksen Teopoliksen rakennukset ovat suunnilleen samanikäisiä satavuotiaan kirkkokunnan kanssa. (Maija Latvala)

Anssi Tiittanen

(4.2.2023) Olemme seurakuntakeskeinen liike, Suomen teologisen opiston kehittämisjohtaja ja pastori Suvi Kankkunen kuvailee Suomen Vapaakirkkoa.

– Kirkkokunta on seurakuntia varten, ei toisinpäin.

– Seurakunnat synnyttävät kirkon. Ylin päättävä elin Vapaakirkossa on seurakuntien kokous.

Suomen Vapaakirkko (SVK) rekisteröityi ensimmäisenä suomalaisena uskontokuntana uskonnonvapauslain tultua voimaan 1. helmikuuta 1923. Vapaakirkko viettikin symbolisia satavuotissyntymäpäiviään viime viikolla.

Monille helluntailaisille kirkkokuntamuodon jo varhain valinnut Vapaakirkko on muodostunut ”salarakkaaksi” ja fanituksen kohteeksi – pitkälti siksi, että se helluntailaisin silmin katsottuna tuntuu kyenneen yhdistämään vakauden ja ketteryyden tavalla, josta helluntailaiset ovat vasta kuluvalla vuosituhannella alkaneet puhua.

Työntekijäkysymys on Vapaakirkolle todella strateginen.

Suvi Kankkunen puhuu satavuotiaasta uskonnonvapauslaista arvostavasti, vaikka se yhteisön elämässä näyttäytyy vain harvakseltaan.

– Uskonnonvapauslaki tunnustaa uskonnollisen yhteisön erityislaadun erilaisten organisaatioiden joukossa.

– Yhdyskuntajärjestys sisältää myös tunnustuksemme, ja sillä on suomalaisen yhteiskunnan suoma status – oikeus ja lain suoja. Ei se mikään pieni asia ole, Kankkunen sanoo.

Uskonnonvapauslaki takaa sen, että yhdyskuntien näkemykset ja linjaukset käsitellään uskonnollisina kysymyksinä. Vapaakirkko sisällytti muutama vuosi sitten yhdyskuntajärjestykseensä myös näkemyksensä avioliitosta miehen ja naisen välisenä.

– Silläkin asialla on näin lain voima. Voimme myös vaatia, että työntekijät opettavat yhdyskuntajärjestyksen mukaan.

Maallisessa työlainsäädännössä on edellytyksiä, jotka tekisivät vaatimuksista esimerkiksi parisuhteen osalta ongelmallisia.

Seurakunnat synnyttävät kirkon.

Helluntailaiset ovat käsitelleet järjestäytymiseen liittyvää problematiikkaa vuosikymmenien ajan. Vuosituhannen vaihteessa kysymys konkretisoitui, kun Suomen Helluntaikirkko perustettiin varsin myrskyisässä keskusteluilmapiirissä.

Laineet ovat sittemmin laantuneet, mutta poreilu on siirtynyt pinnan alle.

Pastori ja Kiponniemen toimintakeskuksen johtaja Juhani Ilkka kuvailee, kuinka pelko järjestäytymisen kankeuttavasta vaikutuksesta puhutti vapaakirkollisiakin sata vuotta sitten.

– Se oli jo silloin iso kysymys. Herätyksen piirissä vaikuttanut darbylaisuus lähti siitä, että ei-järjestäytynyt kristillisyys on parempaa kuin järjestäytynyt.

Ajatus järjestäytymättömyyden eduista eli vapaakirkollisuudenkin piirissä melko pitkään. Nykymuotoinen, 99 seurakunnan muodostama Vapaakirkko on ollut olemassa reilut viisikymmentä vuotta. Kaikki seurakunnat ovat aikanaan hakeutuneet kirkon jäsenseurakunniksi.

– Ensin perustetaan seurakunta, joka sitten voi hakea osaksi Vapaakirkkoa, Suvi Kankkunen kuvailee marssijärjestystä.

Vapaakirkon juuret ulottuvat toki syvemmälle historiaan. Ensitahtien katsotaan tulleen veisatuiksi vuonna 1879, kun englantilainen lordi Radstock piti Helsingissä 11 päivän herätyskokoussarjan. Vanhimmat vapaaseurakunnat, kuten Jyväskylä, Hämeenlinna, Tampere tai Helsinki, ovat viettäneet 130- tai 140-vuotisjuhliaan.

– Herätykset ovat ottaneet vaikutteita vähän sieltä sun täältä. Vapaakirkollinen herätys oli kuitenkin täysin suomalainen juttu, sitä ei maahantuotu meille mistään, Juhani Ilkka sanoo.

Luterilaisen kirkon sisällä vaikuttanut herätys kypsyi nelisenkymmentä vuotta ja oli vuonna 1923 valmis muodostumaan omaksi kirkokseen.

Väljä yhdyskuntarakenne tuntuu sopivan suomalaiseen paikallista toimintaa korostavaan kulttuuriin. Vapaakirkonkin seurakunnat ovat itsenäisiä, ja kirkko antaa monista asioista suosituksia ja ohjeita, jotka eivät ole velvoittavia.

Valtakunnallista organisaatiota, johon kuuluu kirkkokunnan johtaja sekä parikymmentä työntekijää, ylläpidetään jäsenmäärään perustuvilla maksuilla. Niiden kokoamisesta seurakunnat huolehtivat kuka säntillisemmin, kuka väljemmin.

Lähetystyön kannatusmaksut seurakunnat suorittavat Vapaakirkolle. Kirkolla ei ole helluntailaisten Fidan tai Avainmedian kaltaista lähetysjärjestöä, vaan lähetystyöntekijät ovat työsuhteessa Vapaakirkkoon.

Tulevaisuuteen Vapaakirkossa katsotaan samanlaisten trendien haastamina kuin helluntaiseurakunnissakin. Jäsentilaston perusteella ikärakenne harmaantuu.

– Samanaikaisesti tapahtuu sitä, että jotkut seurakunnat kasvavat ja toiset jopa lakkaavat olemasta, Suvi Kankkunen kuvailee.

Vuoteen 2030 tähtäävässä strategiatyössä on puhuttu elinvoiman kasvattamisesta.

– Kaikki keskukset ja kaikki seurakunnat eivät ole elinvoimaisia. Tuntuu, että edes seurakunnan koko ei vaikuta tähän asiaan.

Vapaakirkossa katse on helluntaiseurakuntiin verrattuna vielä hieman korostuneemmin pastoreissa. Opetussuunnitelma kulkee nimellä Pastori 2035.

– Työntekijäkysymys on Vapaakirkolle todella strateginen. Ei ainoastaan siitä näkökulmasta, minkälaisia ihmisiä nostetaan vaan myös minkälaisia työnantajia seurakunnat ovat.

Isommissa seurakunnissa koetaan samoja haasteita kuin helluntaiseurakunnissa. Tie virkeästä nuorisotyöstä osaksi sunnuntain jumalanpalvelusten maailmaa on usein mutkainen.

– Jos jumalanpalveluksen muoto on periaatteessa vapaa ja silti syntyy tarve nuorten aikuisten omalle jumalanpalvelukselle, niin kyllä jotain on silloin vialla, Suvi Kankkunen sanoo.

– Kyllä nuorten aikuisten pitäisi pystyä tuntemaan jumalanpalvelus omakseen.

– Kulttuurinen uudistuminen ylipäätään on ikuisuushaaste. Joskus se on juurille palaamista, mutta aina pitäisi myös pystyä puhuttelemaan uusia ikäpolvia.