Antti Kakriainen on pelannut mikkeliläisseurojen lisäksi muun muassa keuruulaisessa KeuPassa. Hienointa kotikaupungissani Mikkelissä on järvet ja kaunis luonto, sekä läheiset. Ja seurakunta. Myöskin harrastusmahdollisuudet urheiluun on todella hyvät. Olen syntynyt ja kasvanut täällä.
Lapsuuden haaveammattini oli maanviljelijä, koska siinä pääsisi ajamaan traktorilla. Hyvin pian se alakoulussa alkoi olemaan huippu-urheilija.
En koskaan unohda hetkeä, jolloin Jumala kutsui minua ja evankeliumi alkoi palamaan sydämessäni. Tämä oli hienoin ajanjakso elämässäni.
Kun kaipaan piristystä, lähden jonnekin tai urheilen. Tässä ystävillä on suuri merkitys. Enimmäkseen tykkään olla siellä, missä on paljon ihmisiä. Jos erakoidun, niin pliis tulkaa joku potkimaan minut ihmisten ilmoille.
SM-liigassa tänä syksynä aloittaneiden Mikkelin Jukureiden pelitavassa arvostan joukkuehenkeä ja tunnetta, joka on ollut taisteleva ja työteliäs. Pelitapa on aika tyypillistä R.D. -kiekkoa (suom. pihakiekkoa).
Oma huippuhetkeni jääkiekkoilijana on ollut Vierumäen leiritykset ja voittomaali KooKoota vastaan yli seitsemän minuutin vaihdon jälkeen. Silloin C-junnuikäinen Antti hymyili pitkään. Oikeastaan hymyilyttää vieläkin tuo peli ja ne minuutit.
Urheilu ja nuorisotyö ovat hyvä yhdistelmä, koska urheilun avulla tutustuu luontevalla tavalla ihmisiin ja keskustelut uskosta aukeavat paremmin.
Myöskin se ”ei niin lempeä” puoli nuorisopastorista saattaa näkyä ja se on tehnyt hommasta inhimillistä ja aitoa. Joidenkin kohdalla se on romuttanut hyvällä tapaa käsitystä uskovista. Järkyttyneiden kohdalla toivon, että armo saisi silti näkyä minusta.
Kun seuraan maailman nykykriisejä, mietin, että vain evankeliumi on vastaus tähän sotkuun. Jokaista uskovaa tarvitaan!
Rakastan keskustella uskosta ja urheilusta, koska molemmat ovat tärkeitä. Tärkein on Jumalan valtakunnan työ, mutta urheilu on aina kiinnostanut. Varsinkin kiekkospekulaatiot ovat hauskoja. Kaverini Tuomas on tässä mainitsemisen arvoinen.
Rukoilen, että elämäni kautta Jeesus koskettaisi ja pelastaisi mahdollisimman monia. Myöskin unelmoin ja rukoilen, että Jeesukseen uskovat voisi olla elävä ja rakastava todistusaineisto tälle maailmalle ja muuttaa maailmaa. Toivon myös että voisin säilyttää rakastavan mielenlaadun ja olla oma itseni.
Unelmieni ohjaamani elokuva voisi käsitellä vaikkapa kysymystä ”voiko lähihoitaja tehdä etätöitä”? Nyt ei oikein irtoa tähän mitään hehkeämpää…
Jeesus on kaikkeni, ilman häntä minulla ei ole mitään. Hän ansaitsee koko meidän elämämme. All in!!
UutisetHannu Lahtinen on hyvä opettaja evankelistoille: hän on nähnyt Jumalan ihmeitä muslimimaailmassa mutta myös itse tehnyt todistaessaan monia virheitä.
PääkirjoitusKotkan merikaupunki ja sen sillat palvelivat profeetallisella tavalla helluntaiseurakuntien tämän vuoden Syyspäiviä. Siltoja syntyi, niin moni koki. Tähän vaikutti erityisesti tapahtuman vahva hengell...
Miten onKotkassa järjestettiin viime viikolla helluntailiikkeen vastuunkantajien Syyspäivät teemalla ”Siltoja rakentamassa”. Vuosittaiset neuvottelupäivät, jotka ennen pidettiin tammikuussa Talvipäivinä, järj...
UutisetJoukko kristillisen median ja järjestöjen edustajia kokoontui 29. syyskuuta Helsinkiin suunnittelemaan reformaation juhlavuotta. Reformaation katsotaan alkaneen vuonna 1517, jolloin Martti Luther julk...
UutisetHelsinkiläisessä Kauppakeskus Kaaressa järjestetyssä vihkitapahtumassa syyllistyttiin Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan syrjintään uskonnon perusteella.
UutisetLapin helluntaiseurakunnista kokoonnuttiin syyskuun lopussa Sodankylään vastuunkantajien päiville. Päivien teemana oli ”Kristillinen johtajuus”, johon perehdyttiin Teuvo Toivasen johdolla. Mukaan oli...
UutisetNoin viisikymmentä maanalaiseen kirkkoon kuuluvaa uskovaa vältti ihmeen kautta islamistien murhayrityksen lähellä Arabianmerta. Ryhmä oli juuri kastanut salaa rannalla parikymmentä entistä muslimia, k...
UutisetBaptistikristitty Stanislav Kim on saanut kahden vuoden tuomion uskonnollisen kirjallisuuden hallussapidosta kotonaan. Hän joutuu elämään kaksi vuotta kotonaan tiukkojen sääntöjen alaisena ja valtioll...
MielipideTaas on jälleen se aika vuodesta, kun olemme saaneet ottaa iloiten vastaan Ison Kirjan ystävien ihania lahjoituksia. Me Ison Padan keittiöllä arvostamme todella suuresti anteliaisuuttanne. Kaikista me...
MielipideHaluan kommentoida lyhyesti Matti Kuosmasen mielipidettä Jumalan nimen kääntämisestä (RV 38). Olen samaa mieltä siitä, ettei Jumalan itsestään antamaa erisnimeä tulisi kääntää ollenkaan, vaan Jahve-sa...
MielipideRV-lehden toimituspäällikkö Anssi Tiittanen kirjoitti kolumnin (RV 34) otsikolla ”Onko kahvi (sittenkin) syntiä?” Hän mainitsee siinä muun muassa: ”Nyt kun kofeiinitoleranssini on laskenut, satunnaise...
MielipideOlen seurannut hieman ristiriitaisin tuntein Ristin Voitossa käytyä musiikkikeskustelua. Surettaa, kuinka meillä uskovilla on niin voimakas tahto asettaa erilaiset hengellisen musiikin tyylit vastakka...
KolumniPekka Salonen oli hiljattain täysi-ikäistynyt, tai ainakin muiden kuin isän mielestä. Tuntui, etteivät he ymmärtäneet toisiaan: Pekka oli kiinnostunut lähinnä lätkästä, isä firmastaan.
ArtikkelitSuomen eduskunta hyväksyi joulukuussa 2014 sukupuolineutraalin avioliittolain, joka sallii avioliiton myös samaa sukupuolta olevien kesken. Laki astuu voimaan 1.3.2017.
MuutMission Aviation Fellowship eli MAF perustettiin vuonna 1945. Suomessa vieraillut järjestön pitkäaikainen toiminnanjohtaja ja grand old man, 94-vuotias Stuart King muistelee avustuslentotoiminnan väri...
MuistolleKokoonnuimme sunnuntaina 25. syyskuuta Siilinjärvellä Pöljän museon pirttiin äitimme Aino Ester Sahimaan muistotilaisuuteen yhdessä lähisuvun ja muutamien äidin ystävien kanssa. Mieleemme tulvi muisto...