Täysraittiuden opettaminen voi olla haaste seurakunnissa

Pastorit Ari Vehosmaa ja Kari Korhonen antoivat omat vastauksensa pastoreille suunnattuun alkoholikyselyyn (uutinen sivulla 4). He pitävät tarkoituksenmukaisena, että seurakunnissa opetetaan pidättyväistä linjaa suhteessa väkijuomiin, vaikka molempien oma suhde alkoholiin poikkeaa toisistaan.

– Ei pastori voi puhua täysraittiudesta, jos ei ole itse täysraitis. Jos puhuu, pitää myös elää puheiden mukaisesti, Kari Korhonen linjaa.

Korhonen ei itse sanomansa mukaan ”ole koskaan niin hienossa pöytäseurassa, että viiniä olisi pakko ottaa, eikä niin miehekkäässä saunaporukassa, että saunakalja täytyisi juoda”.

– Olen absolutisti. Haluan varjella itseni mahdolliselta retkahtamiselta. Ehtoollisella tosin otan aina viiniä, vaikka tarjolla on alkoholiton vaihtoehto. Ehtoollisviini ei synnytä kiusausta lankeamiseen.

Ari Vehosmaa myöntää, että satunnaiset lasilliset saattavat olla jopa vanhan kapinallisen uhmaa vallitsevaa kulttuuria kohtaan.

– Olen aika lailla perinteinen helluntailainen suhteessa alkoholiin. Omatuntoni on kohtalaisen sidottu raittiusperiaatteeseen, jota myöskin pastorin ja vanhimman virassa pyrin noudattamaan. Juon lasillisen viiniä merkittävällä juhla-aterialla ja kohotan maljan pyöreillä synttäreillä.

– Juon kuitenkin ihan vain periaatteesta, näkyvästi ja ”mullitellakseni” lasillisen viiniä, kun matkustan laivalla minua vanhempien ja tiukkapipoisempien pastorien kanssa, Vehosmaa lataa.

– Olen siis viittä vaille absolutisti, mutta helluntaikulttuurillisista – en raamatullisista – syistä.

Kohtaamiset haastavat pyhitysvaatimukset

Molemmille pastoreilla on selvää, ettei Raamattu ole absolutistinen kirja.

– Seurakuntanuorena imin itseeni ehdottoman paheksuvan asenteen alkoholia kohtaan, jota kylläkin jouduin pian haastamaan, kun luin Raamattua, Ari Vehosmaa kertoo.

– Siellä oli käytössä hyvin erilainen linjaus alkoholiin, eli sallivampi. Alkoholi oli läsnä sikäläisessä kulttuurissa jotenkin terveemmällä tavalla kuin Suomessa.

Kari Korhonen on huomannut, että pastorit arastelevat joskus opettaa alkoholista, koska suhde siihen saattaa olla jollain tavalla hankala.

– Olen pitänyt hiljattain opetuksen alkoholista sunnuntain kokouksessa. Opetin sen mukaan, mitä Raamattu sanoo. Aiheena ei siis ollut mitä Kari sanoo, vaan se, mitä Raamattu sanoo.

– Minun on nähtävä, että Raamatussa on viiniä, jota nautitaan. Kuitenkin tulee selkeästi esiin, että päihtymiseen suhtaudutaan kielteisesti.

Ari Vehosmaa pyörittelee opetuslinjan ja oman sielunelämän välistä konfliktia.

– En ulkokultaisesti kauhistele alkoholin läsnäoloa ihmisten elämässä. Monesti joudun keskusteluissa vastustamaan yksisilmäistä helluntaikulttuurillista – ja sanoisin epäraamatullista – kielteistä suhtautumista alkoholiin ja sen käyttämiseen, vaikka oma yliminäni siihen päivittelyyn tunnetasolla yhtyisikin.

– Kyllä minussa asuu pieni moralisti, joka ylemmyyden tunteessaan tuomitsee muita eri tavalla eläviä. Jollakin tasolla siis jaan pyhityslinjan, jossa ollaan hyvillä vesillä, kun ei polteta tupakkaa, juoda ikinä alkoholia ja tanssita. Mutta kun kohtaan ihmisiä, valitsen tietoisesti ei-tuomitsevamman asenteen.

Kari Korhonenkin kertoo, että etenkin uskonelämän alkuvuosina hän oli hyvin ehdoton suhteessa alkoholiin – itsensä ja muiden osalta.

– Nykyään en voi mitenkään tuomita ketään, joka juo ruokaviinin tai saunakaljan. Mutta useampi viinilasillinen tai olutpullo aiheuttaa päihtymyksen, ja se on Raamatun mukaan väärin.

”Aikuisuuteen kuuluu vastuu lapsista”

Seurakunnissa toteutetaan yleensä niin sanottua heikomman veljen periaatetta, jossa uskovan alkoholisuhteen oletetaan olevan hyvin pidättyvä. Useimmiten pastorit ja vanhimmat eivät kerro omasta mahdollisesta alkoholinkäytöstään, saatikka julkisesti juo esimerkiksi viiniä tai olutta, jotta mahdollisista alkoholiongelmista kärsivät eivät saisi sytykettä juomiseen.

Onko tämä periaate aikansa elänyt? Eihän aikuista ihmistä voi estää juomasta, jos hän haluaa juoda. Toipuvat alkoholistit joutuvat jatkuvasti näkemään alkoholinkäyttöä vaikkapa kesäterasseilla tai asioimaan kaupoissa, joissa myydään alkoholijuomia. Miksi seurakuntien pitäisi tekeytyä absolutistien joukoksi, etenkin, jos vallitseva asiantila ei ole tällainen?

– Näkisin näin, että jokainen, myös entinen alkoholisti, on tietysti itse vastuussa omasta vaelluksestaan, Kari Korhonen sanoo.

– Toisaalta taas jos ollaan hengellisesti aikuisia, niin aikuisuuteen kuuluu myös vastuu lapsista. Usein se, joka ratkeaa ryyppäämään nähdessään jonkun toisen ottavan viiniä, on jäänyt hengellisesti lapsen tasolle. Taustalla voi olla jokin sielunvamma.

Korhonen uskoo, että seurakunnissa voidaan auttaa toipuvia alkoholisteja pysymään raittiina.

– Itsekään en käynyt oman uskoontuloni ja raitistumiseni jälkeen kahteen vuoteen yksin kämpissä, joissa käytettiin aineita tai juotiin viinaa. Mukana oli aina joku uskovainen kaveri. Me huolehdimme toisistamme.

Korhonen uskoo, että seurakunnassa voidaan raittiutta korostamalla luoda ilmapiiri, jolla tuetaan toipuvaa päihteiden väärinkäyttäjää.

– Tietenkään ei kaikkien kanssa voida koko ajan kulkea. Ja se henkilökohtainen vastuu on jokaisella olemassa.

Myös Ari Vehosmaa vahvistaa, että toipuvien alkoholistien kanssa toimiminen on elimellinen
osa seurakuntaelämää.

– Monilla Uusipesula-seurakunnan toiminnassa mukana olevilla ihmisillä on ollut tai on ongelmia suhteessa alkoholiin. Tämä tilanne ei aina muutu edes henkilön tullessa uskoon.

– Eli riveissämme voi olla myös Jeesukseen uskovia alkoholisteja, jotka myös hetkittäin sortuvat aikamoisiin putkiin. Ei siinä paheksumisemme auta, vaan on tultava rinnalle, Vehosmaa sanoo.

Vehosmaan mielestä seurakunnissa ei voida opettaa täysraittiutta ainoana linjana suhteessa alkoholiin.

– Emme ole raittiusseura. Ja alkoholikulttuuri on Suomessa muuttunut. Ei vaadita ihmisiltä elämäntapaa, jota Raamattu ei vaadi.

– Täysraittiuden vaatimusta en ymmärrä oikeastaan lainkaan. Ei kai yleistä linjaa voida vetää muutaman ongelmaisen kautta.

Hyllyjen taakse piiloutuva pastori

Alkoholista puhuminen kuohuttaa seurakuntaelämässä. Monilla uskovilla on aiheesta voimakkaita näkemyksiä, alkoholinkäytön puolesta ja vastaan.

– Järkyttävän usein helluntaikulttuurinen tiukka suhde synnyttää niin tuomitsevan ilmapiirin, että alkoholistiuskovaisen on mahdotonta olla rehellinen ja saada apua, Ari Vehosmaa sanoo.

– Joustamattomuus ja oman kulttuurisen alkoholinäkemyksen jumalallistaminen tuo hankaluuksia. Siinä ei paljon järkipuheet, teologia tai Raamattu auta.

Uusipesulassa on kohdattu toisenlainenkin ongelma: seurakunnan yksittäisten jäsenten näkemykset on mielletty seurakunnan linjaksi.

– Avaramman linjan edustajan Facebook-keskustelussa esittämät alkoholinäkemykset liitettiin suoraan seurakuntaamme. Uskovien keskelle lähti liikkeelle ilkeä huhu, jossa kerrottiin, että seurakuntamme jakaa Varissuolla ilmaista viinaa ja siksi saa väen liikkeelle. Aluksi nauratti, mutta sitten vaan harmitti.

Vehosmaa on asioinut Alkossa muutamia kertoja elämänsä aikana.

– Silloin olen erittäin tietoinen olevani pastori ja väärässä paikassa. Olen joskus jopa lymynnyt kyyryssä hyllyn takana odottamassa, että vanhemman ikäluokan seurakuntalaiset menevät ulos. Jostain syystä siis toivon, ettei kukaan tuttu näe minua Alkossa.

Riskit tiedostettava

Keskustelu voi kärjistyä myös siksi, että joku seurakuntalainen yltyy markkinoimaan omaa sallivampaa linjaansa kriittisempien seurassa.

– Tilanne on kärjistynyt silloin, kun jotkut ryhtyvät fanaattisesti puolustelemaan vaikkapa viinikulttuuria, Kari Korhonen sanoo.

– Minä tiedän monia seurakuntien nuoria aikuisia, jotka ovat lähteneet pikkuisen ottamaan. Reissuporukoissa on tullut alkoholi mukaan. Seuraukset on valitettavasti nähty: juominen on aiheuttanut kriisejä ihmissuhteissa, jopa avioeroja.

– En ymmärrä alkoholin käytön puolustelua. Alkoholista ei ole meille mitään hyötyä.


Anssi Tiittanen