”Taksinkuljettajan työssä viehättää ihmisten kohtaaminen”

Omasta lapsuudenkodistani muistan lauantaipäivien pullan tuoksun ja isän li­kaiset kädet. Lauantai oli kodissani leipo­mispäivä. Tuohon aikaan se oli myös kou­lupäivä. Lauantaisin oppilaat saivat lainata pienen kyläkansakoulun ”lainastosta” jon­kin kirjan. Kotona odottivat kirjan seuraksi äidin leipomat lämpimät pullat ja mukilli­nen kuumaa kaakaota. Nämä olivat elämän tähtihetkiä. Muistan myös sen ihmetyksen, kun kouluikäisenä näin ensimmäistä ker­taa, että isän kädet olivat puhtaat. Yleensä ne olivat autoremonttien jäljiltä öljyjen, ras­vojen ja lian tummentamat. Luulin vuosia, että ne ovat oikeasti sellaiset.

Lähetystyössä Itävallassa ollessani sain oppia paljon. Näköala elämään laajeni ja sy­veni. Sain itse paljon enemmän kuin kyke­nin antamaan. Itävallan vuosiin sijoittuvat monet parhaimmista ja kipeimmistä elä­mänkokemuksista.

Kun olin Sotkamon helluntaiseurakun­nan pastori, saimme asua viisi vuotta yh­dellä Suomen kauneimmista paikkakunnis­ta ja tutustua Kainuun rehtiin kansaan. Ih­miset tuntuivat aluksi varautuneilta, mutta pinnan alta paljastui mitä sydämellisin, lämpimin ja luotettavin ihmisrotu.

Muutimme Jyväskylään, koska puolisoni jäätyä eläkkeelle halusimme olla lähellä tyt­tären perhettä ja toistaiseksi ainoaa lapsen­lastamme.