Seurakunnassa tarvitaan monipuolista musiikkia

Seinäjoen helluntaiseurakunta ja sen keskiviikkoillan tilaisuudet muodostuivat käsitteeksi viisitoista vuotta sitten, heti niiden aloittamisen jälkeen. Seurakunnan pastori Martti Kallionpää palaa noihin muistoihin mielellään.

– Sehän alkoi Steve Hillin pitämän kokoussarjan jälkeen järjestetystä kiitosjuhlasta, joka keräsi maanantai-iltana satoja kiitollisia ihmisiä, ja keskiviikkona väkimäärä sen kuin kasvoi.

Sateet lähetä -perinne syntyi tästä kiitollisesta mielestä.

Kasvavan seurakunnan tilaisuuksiin toi oman panoksensa Mertsi Kantonen, jota Kallionpää pyysi luotsaamaan Sateet lähetä -iltojen ja seurakunnan musiikkielämää laajemminkin. Kantonen puolestaan antaa avoimesti kiitosta edeltäjälleen Rauno Loikkaselle, joka tuolloin oli luovuttamassa tehtävää seuraajalleen.

– Lupasin ottaa homman vastaan sillä ehdolla, että tilaisuudet ja tapahtumat voitaisiin aikatauluttaa etukäteen, Mertsi muistelee.

– Jotkut rohkenivat epäillä, miten ennalta suunnittelu oikein onnistuisi, onhan Martti tunnettu spontaanista tavastaan tarttua ja reagoida muuttuviin tilanteisiin. Mutta omaksikin yllätyksekseni homma toimi hyvin.

Suunnittelusta puhuessaan Kantonen alleviivaa sitä, että kaikessa täytyy olla samalla liikkumatilaa ja varaa heittäytyä tarvittaessa myös Pyhän Hengen spontaaniin johdatukseen.

– Julistaja voi alkaa esimerkiksi laulaa extempore, ja soittajat seuraavat häntä. Se toimii, kun on yhteys ja sama henki, Mertsi kertoo ja viittaa puheellaan kokemuksiin Martin kanssa.

– Kun on tuttu mies puikoissa, niin kyllähän sitä uskaltaa, nauraa Martti ja heittää pallon takaisin muusikolle.

Monipuolisuus – uhka vai voimavara?

Julistaja Martti Kallionpää ja muusikko Mertsi Kantonen puhuvat molemmat seurakuntamusiikin monipuolisuuden puolesta. Ystävykset innostuvat silmin nähden ja puhuvat yhtä aikaa jakaessaan kokemuksiaan siitä, mitä kaikkea hengellinen musiikki on merkinnyt eri tilanteissa.

Kallionpää muistelee syviä kokemuksia ja mieleen jääneitä hetkiä, joissa Pyhä Henki itse on ”soittanut” läsnä olevaa seurakuntaa Jumalan kunniaksi.

– Kerran erään saksalaisen julistajan puheen jälkeen väki alkoi laulaa spontaanisti kielillä Petri Kososen johdolla. Se ei ollut vain laulamista eikä pelkkää musiikkia. Se oli Jumalan kohtaamista – hetki, jossa taivas kosketti meitä.

Mertsi Kantonen ymmärtää hyvin, mitä julistajaystävä tarkoittaa puhuessaan spontaanisti nousevasta ylistyksestä ja palvonnasta. Kun ihminen tietää ja tuntee Herran, jota palvoo, on myös helppo laulaa hänelle kiitosta.

Kantonen liittää yhteen julistuksen ja musiikin. Palvonta nousee vahvasta Sanasta, Kristuksen ja hänen armonsa tuntemisesta. Hän hakee ajatukselleen vertailukohtaa yritysmaailmasta.

– Yrittäjänä ymmärrän, että asiakkaan on helppo kiittää ja kehua palvelua, josta hänellä on hyvä kokemus. Jotta tämä kokemus syntyisi, meillä täytyy kiitoksen ja palvonnan lisäksi olla musiikkia, joka johdattaa vieraammatkin ihmiset Jeesuksen tuntemiseen, Kantonen muistuttaa.

Vuosien kokemuksella, herätyksen keskellä musiikkia tehneenä Kantonen pohtii sitä, mitä seurakunnan musiikista vastaavalta henkilöltä vaaditaan.

– Ennen muuta hänen täytyy olla laajakatseinen, sellainen ihminen, joka näkee hengelliseen musiikkiin kätketyn rikkauden.

Kantonen viittaa lukuisiin solisteihin, kuoroihin, musiikkiryhmiin ja ylistysmusiikkiin. Kaikilla näillä on oma paikkansa hengellisessä työssä.

– Siinä ilmapiirissä soivat sulassa sovussa laulut Tule Pyhä Henki ja Kasta mua Hengellä helluntain, jatkaa Kallionpää.

– Kyllä se oli voimakas kokemus, kun esimerkiksi Marko Selkomaa johdatti salin täydeltä väkeä julistamaan ”On Jeesus itse keskellämme”.

Esittävä musiikki – mitä se on?

– Kaikki musiikki pitää esittää, toteaa Mertsi Kantonen kysymykseen esittävän musiikin ja ylistysmusiikin erosta.

– Niiden asettaminen vastakkain on keinotekoista. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia.

Kantonen muistelee lukuisia kokemuksia, joissa joku ensikertalainen, uskomisen asioille vieras ihminen on poikennut helluntaiseurakunnan tilaisuuteen.

– Joku mies kertoi menneensä suoraan kristilliseen kirjakauppaan etsimään lisää sitä musiikkia, mitä oli seurakunnassa kuullut. Hän ihmetteli vain, mikä kumma siinä laulussa oli, kun se jäi niin mieleen soimaan.

– Me tarvitsemme kertovaa ja julistavaa musiikkia – laulua, joka lauletaan ihmiseltä ihmiselle.

Kantonen haluaisi ottaa käyttöön myös vanhempia lauluja.

– Avataan laulujen taustoja. Annetaan ihmisille mahdollisuus kertoa, mitä jokin laulu heille on merkinnyt, ja annetaan näiden kokemusten johdattaa ihmiset lauluihin sisälle. Yhteisellä laululla saattaisi olla sen jälkeen aivan toisenlainen voima.

Vastuu kaikesta laumasta

Martti Kallionpää palaa musiikin monipuolisuuteen. Musiikista vastaavalle ei siis riitä pelkästään hyvä nuottikorva, vaan hänellä tulee olla korvaa myös seurakunnan tarpeille.

– Raamattu painottaa, että meidän tulee kantaa vastuu ”kaikesta laumasta”. Tuohon laumaan sisältyy monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia tarpeita.

Kallionpään evankelistan sielua polttaa myös kipeänä huoli sielujen voittamisesta.

– Meidän tulisi olla nöyriä tosiasioiden edessä. Onko meillä sanoma meidän ajallemme? Mitä me musiikilla viestimme tämän päivän ihmisille? Saavutammeko heidät? saarnamies kyselee vakavana.

Kun Kantonen ja Kallionpää jakavat yhteistyöhön liittyviä muistojaan, voi puheessa aistia tiettyä nostalgiaa, mutta myös uskoa siihen, että kaikki hyvä ei ole vielä suinkaan takana.

Sateita, Jumalan antamia, niitä on edelleen odotettavissa.


Heimo Enbuska