Leevi Launonen: Nina Åström – Toisin silmin. Aikamedia, 2016. Nid. 218 s.
Kun laulaja on itse sopivasti säröillä, resonoi laulu myös kuulijan sielussa ja saa siellä soimaan tutut tunnot. Tämän ovat monet kokeneet kuunnellessaan Nina Åströmiä ja hänen tulkintojaan muun muassa Hilja Aaltosen lauluista.
Muusikkona monille tutuksi tullut Nina Åström tulee nyt tutummaksi myös kutsumusta kantavana ihmisenä. Kirjassa Nina Åström – Toisin silmin (Aikamedia, 2016) Leevi Launonen on piirtänyt huolellisella käsialalla kuvaa Ninan kasvamisesta muusikoksi ja evankeliumin julistajaksi.
Elämäkerta valottaa kiitettävällä tarkkuudella laulajan uraa musiikin maailmassa, mutta kaiken keskellä lukijalle piirtyy myös kuva hengellisestä etsijästä. Etsijästä ja elämän tarkkailijasta, joka ei tyydy itsestäänselvyyksien toteamiseen vaan pureutuu pintaa syvemmälle varsinkin silloin, kun on kyse elämästä ja uskosta.
Launoselle tarinaansa avannut Nina Åström kunnioittaa aidosti läheisiään ja työtovereitaan, eikä kirjan kerronta näin ollen kurkistele kulisseihin tai mässäile sensaatioilla. Jos tekstissä ajoittain läikähtääkin aavistus laulajan lapsuuteen ja nuoruuteen sijoittuneista kipeistä kokemuksista, jää tarinassa päällimmäiseksi kiitollisuus. Menneisyyden kysymyksiä ei kuitenkaan lakaista keinotekoisesti maton alle, vaan niistä on kehkeytynyt käyttövaraa tämän päivän palvelutyölle.
Merkillepantavaa kirjassa on myös se, ettei Nina Åströmin tarina ole kertomus kääntymyksen kokeneesta entisestä viihdetaiteilijasta, eikä se ole tarina entisestä euroviisulaulajasta. Nuorena löydetty usko ja henkilökohtainen syvä suhde Kristukseen ovat olleet kaiken aikaa kuvassa mukana, ja ne ovat lyöneet leimansa myös Åströmin arvoihin ja valintoihin hänen muusikon urallaan. Kulissien takana kristitty taiteilija on lyönyt painia Kutsujansa kanssa, ja tämä on voittanut.
Herkimmillään Launosen kuvaus löytää Nina Åströmin Kokkolan katua joulun alla tallustavana nuorena tyttönä. Kuvaus tuo laulajan lähemmäksi niitäkin, jotka ovat tähän saakka kuunnelleet häntä vain välimatkan päästä. Kukapa ei voisi samaistua teinitytön syvälliseen pohdintaan siitä, miksi jouluaaton tunnelma on todellisempi ja koskettavampi kuin joulupäivän. Tai miksi odotus on yleensäkin ihanampaa kuin sen täyttyminen?
Nina Åström näyttää itse löytävän suuresta kuulijakunnasta aina yhden yksilön kaipaavat kasvot. Siperian loputtomien tiettömien taipaleiden takaa löytyy tuomiotaan kärsivän lohduttoman narkomaaninaisen kasvot: kyyneleet hylätyn silmissä, suru ja ihmisen ikävä. Ja aina noista kohtaamisista lähtee matkaansa jatkamaan vähän enemmän ihmistä ja evankeliumia ymmärtävä evankelista.
Åströmin pohdinta laajenee pienistä yksityiskohdista suurempiin kokonaisuuksiin: mitä voi yksi ihminen tehdä maailman hädän haastamana?
Kirjan lopussa on liite, jossa Nina Åström vastaa kuulijoidensa esittämiin kysymyksiin. Samoin sieltä löytyvät tekstissä käytettyjen vieraskielisten laulujen suomennokset. Liitteisiin mukaan olisi mahtunut hyvin myös diskografia Åströmin äänilevytuotannosta.
Nina Åström – Toisin silmin on kirja, joka sopii oivallisesti lahjaksi ystävälle, joka on ihastunut Åströmin lauluihin. Kirja ei ole ainoastaan artistin kiintoisa elämäkerta vaan tuo vahvasti esiin hänen suurta Kutsujaansa.
PääkirjoitusKoko maailma seurasi äskettäin Yhdysvaltain vaaleja. Seurasikohan Jumalakin niitä? Olisi mielenkiintoista tietää, millaiset olivat tunnelmat taivaan vaalivalvojaisissa ja kenen voittoa siellä juhlitti...
Miten onSuomen Helluntaikirkon johtaja Usko Katto osallistui 7. marraskuuta Tallinnassa pidettyyn Pohjoismaiden ja Baltian maiden helluntaijohtajien kokoukseen.
UutisetRV-TV:ssä haastatellut asiantutijat arvioivat, että YK:n kulttuurijärjestö Unescon Temppelivuori-päätöslauselman taustalla on esiintynyt painostusta.
UutisetKristillisen tutkimuskeskus Barna Groupin mukaan Yhdysvaltain tunnustavista kristityistä vain 37 prosenttia lukee Raamattua säännöllisesti. Ahkeran raamatunlukijan arkkityyppi on afroamerikkalainen yl...
Uutiset– Ihminen on kokonaisuus, joten mielen kivut voivat ilmetä fyysisinä kipuina ja toisinpäin, kirkkohallituksen sielunhoidosta ja saattohoidosta vastaava asiantuntija, sairaalapastori Virpi Sipola pohti...
UutisetLuulajan helluntaiseurakunta Pohjois-Ruotsissa järjestää sunnuntaisin neljä jumalanpalvelusta: ruotsiksi, suomeksi, arabiaksi ja amharaksi, uutisoi Dagen-lehti.
UutisetPosti on kantanut YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon toimitiloihin vähintään satoja Raamattuja sen jälkeen, kun YK-järjestö lokakuussa hyväksyi Jerusalemin temppelivuorta koskevan pää...
MielipideKun Jeesus siunasi leivät ja kalat, tarjolle tuli syötävää enemmän kuin tarpeeksi (Matt. 14:13–20). Jeesus itse antoi opetuslapsilleen tehtäväksi kerätä kaikki tähteeksi jääneet palaset. Ne piti kerät...
MielipideLienemmekö ajassa ja huomaammeko, kuinka meitä ja meidän lapsiamme viedään kuin pässiä narussa? Tarkoitan tällä naturalismia, siihen liittyviä uskomuksia ja siitä johtuvia vääristymiä, jotka vaikuttav...
MielipidePikkupoikia juoksi kerran juoksuradalla. Yksi heistä kompastui ja kaatui. Tämä kaatunut pieni kilpailija huusi mahallaan maassa: ”Hei kaverit, oottakaa! Voittaja kaatui.”
MielipideKylmä mutta valitettava totuus on se, että moni seurakunta painiskelee nykyisin taloudellisten paineiden kanssa. Jopa niin, että paimenet, siis pastorit ja vanhimmat, joutuvat uhraamaan paljon aikaa j...
UutisetIso Kirja aloittaa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden vieton järjestämällä jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna 25.–26.11. rukoustapahtuman teemalla Isänmaan puolesta.
UutisetHelluntailiikkeen
keskustelu naisten asemasta on vilkkaampaa kuin pitkiin aikoihin. Yksi iso
tekijä siinä on Naispastori-blogi,
jonka takaa löytyy joukko Ristin Voitossakin asiaan kantaa ot...
KolumniNäyttää siltä, että nuori sukupolvi on tällä hetkellä vihdoinkin ottamassa vastuuta ja valtaa rakkaassa herätysliikkeessämme. Mennyt Juhannuskonferenssi oli siitä oiva osoitus.
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
MuutHelluntailiikkeessä käydään jälleen vilkasta keskustelua hengellisen musiikin tyylistä ja tehtävästä. Myös seinäjokelaiset työtoverit pysähtyivät pohtimaan aihetta.