Saga lähti maailmalle etsimään paikkaansa Jumalan suunnitelmassa - "Suomen yliopistot hyviä, mutta halusin opiskella englanniksi"

Saga Lehtimäki sai valkolakin keväällä. Hän haluaa rohkaista jokaista löytämään oman paikkansa. - Jokin elämänmuutos saattaa olla iso askel, mutta jos se tuntuu oikealta, kannattaa lähteä rohkeasti ja rukoillen sitä kohti. Silti on ihan normaalia, että välillä voi pelottaa ja jännittää, hän sanoo. (Saga Lehtimäen arkisto)
Saga Lehtimäki sai valkolakin keväällä. Hän haluaa rohkaista jokaista löytämään oman paikkansa. - Jokin elämänmuutos saattaa olla iso askel, mutta jos se tuntuu oikealta, kannattaa lähteä rohkeasti ja rukoillen sitä kohti. Silti on ihan normaalia, että välillä voi pelottaa ja jännittää, hän sanoo. (Saga Lehtimäen arkisto)

Saga Lehtimäki, 19, vastaa puhelimeen iloisella ja kirkkaalla äänellä Groningenissa, noin kahdensadan tuhannen asukkaan yliopistokaupungissa Alankomaissa. Ja miksipä hänen äänensä ei helisisi, sillä nuori nainen elää parhaillaan vaihetta, jota hän odotti ja valmisteli pitkään. Mutta kelataan tarinaa ensin taaksepäin. 

Kun Lehtimäki oli vain 3-vuotias, hänen perheensä muutti lähetystyöhön Thaimaahan. Siellä hän on asunut suurimman osan elämästään, kunnes perhe palasi toissa vuonna Suomeen. 

– Thaimaasta kaipaan eniten aasialaista kulttuuria, ihmisiä – ja tietysti säätä, Lehtimäki nauraa.

 

 

      "Jumala voi johdattaa käytännön asioiden kautta."

 

– Oli kulttuurishokki palata suomalaiseen kouluun, jossa esimerkiksi käytössäännöt, opettajien puhuttelu ja luokkatilanteet ovat paljon epävirallisempia kuin mihin olin tottunut, hän kuvaa. 

Sopeutumisvaikeuksia pehmensi hieman se, että Lehtimäki suoritti Jyväskylän Lyseon lukion kansainvälisen IB-linjan, jossa opiskeltiin englanniksi, kuten hän oli koko elämänsä ajan tehnyt. Englanninkielinen ylioppilastutkinto antoi myös paremmin mahdollisuuksia kansainvälistymiseen tulevaisuudessa, mikä onkin ollut pitkään Lehtimäen kirkas tavoite. 

Valkolakin hän painoi päähänsä viime keväänä vain kahden vuoden lukio-opintojen jälkeen. Hän myös tiesi jo silloin saaneensa opiskelupaikan ulkomailta – useista yliopistoista. 

 

Hongkong, Skotlanti, Irlanti, Suomi vai Alankomaat? Kaikista näistä paikoista yliopiston ovet olisivat auenneet Lehtimäelle, mutta mikä olisi se oikea, Jumalan tarkoittama reitti kohti tulevaisuutta? 

– Olen kiinnostunut monista asioista, joten hain useille eri koulutusaloille moniin maihin. Toki Suomessa yliopistot ovat korkeatasoisia, mutta halusin opiskella englanniksi ja päästä muualle kokemaan uutta elämänvaihetta. 

Hakuprosessit olivat pitkiä. Esimerkiksi Skotlantiin lääketieteelliseen tiedekuntaan haku tapahtui jo vuosi sitten marraskuussa. Lisäksi jokaisessa maassa oli erilaiset yliopistokohtaiset hakuprosessit pääsykokeineen, hakukirjeineen sekä etä- ja ennakkotehtävineen. 

– Lopulta tuli valinnan vaikeus, mihin lähtisin. Rukoilin monta kuukautta Jumalan johdatusta ja viisautta tehdä oikea valinta, Lehtimäki kuvaa. 

Lähettiperheen lapsena usko ja luottamus Jumalaan on aina ollut hänelle melkein itsestään selvää. Henkilökohtaisen uskonratkaisun Lehtimäki kertoo tehneensä 5-vuotiaana seuratessaan Jippii-konserttia. Kasteella hän kävi 14-vuotiaana Thaimaassa. Myös kristillinen musiikki ja kirjat ovat vahvistaneet uskoa. 

 

Nykyinen Groningenin yliopiston opiskelupaikka varmistui Lehtimäelle viime huhtikuussa. Silloin hän sai oman ranking numberin, eräänlaisen vuoronumeron todistustensa ja pääsykokeiden perusteella. 

– Viimeistään siinä vaiheessa, kun monet käytännön asiat, joista olin stressannut, alkoivat ihmeellisesti loksahtaa kohdilleen kuin itsestään, ajattelin, että tämä on oikea valinta ja kannattaa lähteä ainakin kokeilemaan. 

Esimerkiksi asuntopula on huutava juuri Groningenin alueella. Silti mukava kolmio yhdessä Lehtimäen lukioaikaisen ystävän kanssa järjestyi suorastaan taivaallisen helposti. Kulkeminen kampukselle taittuu tietysti pyörällä, onhan kyseessä tunnettu pyöräilymaa. 

– Jumala voi johdattaa myös käytännön asioiden kautta, Lehtimäki toteaa. 

Tämän lukuvuoden hän opiskelee kansainvälistä kauppaa, sillä hän kokee siitä olevan hyötyä kaikilla aloilla. Ensi vuonna Lehtimäen on tarkoitus siirtyä saman yliopiston sisällä lukemaan pääaineenaan biolääketiedettä. 

– Tulevaisuudessa toivon pääseväni työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä. En välttämättä halua jäädä yhteen paikkaan kovin pitkäksi aikaa. Tietysti saatan joskus palata Suomeenkin, mutta nyt kokeilen eri asioita ja toivon, että löydän täysillä oman juttuni. Maailma on avoin. 

 

Kotona Jyväskylän Kuikan kylässä syyskuun alun viisto valo siivilöi hunajankeltaisina aaltoilevia viljapeltoja tienvarressa, kun matkalaukut kammetaan lähtöaamuna autoon äidin ja isän kanssa. Koira pyörii riehakkaana vieressä, kanojen kaakatus halkoo pihaa. 17-vuotias pikkuveli halaa kädet puupökkelöinä, 11-vuotias sisko puolestaan pehmeästi kuin pullataikina. Tähän tapaan se olisi voinut mennä. 

– Suoraan sanottuna en muista lähtöpäivästäni paljoakaan, sillä se oli niin täynnä tekemistä, Lehtimäki tunnustaa. 

Perheeseensä hän sanoo pitävänsä melko usein yhteyttä, kiitos nykyaikaisen tekniikan ja sosiaalisen median. 

– Olen aiemmin asunut niin kauan ulkomailla, että olen tottunut siihen, ettei kavereita välttämättä näe moneen vuoteen. Nyt olen kuitenkin ensi kertaa erossa perheestä. 

Uudessa elämänvaiheessa arki on silti sujunut yllättävän hyvin. Koronatilanteen vuoksi kaikki luennot pidetään vielä etäyhteyden kautta, mutta kampuksella tavataan pienryhmissä kolmesti viikossa. Rajoituksia ollaan kuitenkin purkamassa. 

– Olen myös löytänyt lähistöltä kivan oloisen kansainvälisen seurakunnan, johon aion mennä tutustumaan heti, kun kokoontumiset taas käynnistyvät ja oma elämänrytmini on asettunut uomiinsa, Lehtimäki kaavailee. 

 

Uusi kiinnostava puoli hengästyttävän toimeliaasta nuoresta naisesta paljastuu vielä, kun hän mainitsee olleensa lukioaikanaan väittelyjoukkueen presidentti. Tehtävään kuului muun muassa opettaa väittelytiimeille argumentointitekniikoita, koota puheenaiheita ja arvostella väittelytilaisuuksia. 

Miten Lehtimäki suhtautuu kristittyihin, joilla on taipumus inttämiseen ja sanaharkkaan? 

– Kun itse on kasvanut buddhalaisessa ympäristössä lähes ainoana kristittynä, on ollut pakko oppia puhumaan asioista objektiivisemmin ja ymmärtämään erilaisia näkemyksiä. 

– Asioista voidaan olla eri mieltä mutta puhua silti rakentavasti. Omista arvoistaan ei tarvitse joustaa, mutta pitää pystyä kuuntelemaan ja kunnioittamaan toisia, hän vastaa yksiselitteisesti. 

 

Anniina Jakonen

 



Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan