"Rakas päiväkirjani…" – Mitä kaikkea lapsuus- ja nuoruusajan päiväkirjat voivat paljastaa kristityn arvoista ja Jumalan huolenpidosta?

Päiväkirjaa pidetään yleensä kriiseissä. Onnellisina aikoina tekstit jäävät useammin kirjoittamatta. (Shutterstock) 
Päiväkirjaa pidetään yleensä kriiseissä. Onnellisina aikoina tekstit jäävät useammin kirjoittamatta. (Shutterstock) 

Anniina Jakonen 

Rakas päiväkirjani! Tänään oli Aleksis Kiven päivä. Hän on suomalainen kirjailija. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on Seitsemän veljestä. Illalla isi toi Postilta videot, mutta minä luin kirjoja. Äiti teki pullaa, se oli hyvää. Eipähän sitten paljon muuta tehtykään. (10.10.1990) 

Kahdeksanvuotiaana tilannekatsaus elämääni näytti tältä. Vielä ei ollut tubettajia tai suoratoistopalveluita, hädin tuskin kännyköitä, tietokonepelejä tai maailmanlaajuista internetverkkoakaan. Videot tarkoittivat vhs-videonauhuria, jollaista meillä ei vielä kotona ollut, mutta saimme sen lainaksi isäni työpaikalta silloin tällöin. Sillä katsottiin Väiski Vemmelsäärtä, Uuno Turhapuroa tai Disneyn piirroselokuvaa Kaunotar ja hirviö, jonka laulut osaan vieläkin ulkoa. 

Muutama vuosi sitten löysin vanhat päiväkirjani varastosta pahvilaatikon pohjalta. Siellä ne lojuivat tiiviisti säilöttyinä mutta elämää pursuten. Kun pandemia sulki Suomen ja elämä rajoittui kotiin, oli aikaa sukeltaa nostalgian pyörteisiin päiväkirjojen sivuille. Matka menneeseen oli riemukas, nolo ja opettavainenkin. Päällimmäisenä se sai kuitenkin aikaan syvän kiitollisuuden Jumalan huolenpidosta vuosikymmenien varrella.

 

 

     Jumala todella välittää sydämemme haaveista.

 

Ensi-ihastus, isoveljien kanssa kinastelu, juhlat, kaverisuhteet, vieraiden kyläilyt, seurakuntaelämä. Kaikki nämä ovat tallentuneet tekstiksi, ensin haparoivilla tikkukirjaimilla, myöhemmin koukeroisella kaunokirjoituksella kymmeneen eri päiväkirjaan, satojen sivujen kertomukseksi lapsuudesta, nuoruudesta, kasvamisesta ja arjen sattumuksista. 

Kirjoitin päiväkirjaa aktiivisesti vuosina 1988–2001, ala-asteen ensimmäiseltä luokalta aina naimisiinmenoon asti. Sittemmin olen kirjoittanut vain harvakseltaan, lähinnä mieltä purkaakseni. 

Minulle kirjoittaminen on aina ollut luontevin itseilmaisun keino, joten toimittajaksi ja kirjailijaksi päätyminen on tuntunut napakympiltä. Oikeaan alaan viitannee myös se, että vain Aleksis Kivi ja kirjojen lukeminen kiinnostivat jopa sellaisena kohokohtana, kun saimme videonauhurin yhdeksi illaksi lainaan. 

Eilen illalla päähäni pälkähti ajatus: Voisikohan minusta joku päivä tulla kirjailija? Saa nähdä. (11.10.1993) 

On koskettavaa huomata, kuinka 11-vuotiaana muistiin kirjattu unelma on nyt toteutunut neljän teoksen verran. Jumala todella välittää sydämemme haaveista ja avaa ovia niiden toteuttamiseen.

 

    Päiväkirjojen sivuilta löytyy ajankuvaa ja seurakuntaelämää.

 

Viime vuosituhannen puolella päiväkirjan kirjoittaminen oli varsin suosittu ajanviete. Tilastokeskuksen vapaa-ajan tilaston mukaan 1990-luvun alussa päiväkirjan kirjoittajia oli 14 prosenttia ja 1980-luvun alussa 12 prosenttia. Kirjoittaminen oli etenkin tyttöjen heiniä. 

Vielä digiaikanakin perinteinen päiväkirja pitää silti pintansa. Todennäköisesti uudelle vuosituhannelle siirtyminen innosti monet kirjaamaan muistojaan talteen, sillä vuonna 2002 päiväkirjaa piti peräti neljännes kaikista kymmenen vuotta täyttäneistä suomalaisista. Yhä viisi vuotta sitten joka kymmenes raapusti päiväkirjaa, vaikka ajassamme tulvii virtuaalisempaakin viihdettä. Silti päiväkirjan pitäminen ja sosiaalinen media liittyvät samaan asiaan, ihmisen tarpeeseen tulla näkyväksi ja ilmaista itseään. 

 

Rukouksen voima ja Jumalan tahdon etsiminen nousevat vahvasti esiin muistiinpanoistani. Vuonna 1989 olen kirjannut päiväkirjani viimeiselle sivulle tärkeimmän muistettavan asian: 

Muista veljeä rukouksin ja kirjein. 

Tuolloin 16-vuotias isoveljeni oli muuttanut heti peruskoulun jälkeen lähes viidensadan kilometrin päähän opiskelemaan. Minä halusin olla hänen 7-vuotias esirukoilijansa. 

Ikävää helpotti se, että toinen isoveljeni asui vielä kotona. Päiväkirjaan tallentuivat niin riidat kuin riemut hänen kanssaan. 

Tänään minulla oli kivaa, kun mankka laitettiin äänitykselle ja pelleiltiin. Meitä nauratti niin kovasti, että maha oli haljeta. (2.3.1989) 

Päiväkirjalle pystyi tunnustamaan myös asiat, joista kaikki perheenjäsenet eivät olleet tietoisia. 

Tänään kun äiti tuli töistä niin se käski mun panee kahvit tippumaan. Sitten se otti esiin maukkaat munkit. Me juotiin herkkukahvit. Sen jälkeen äiti lähti Tampereelle konserttiin. Kaksi tuntia sen jälkeen kun äiti oli lähtenyt niin tuli isi. Sillä oli samanlaiset munkit ja mun tietty piti panna kahvi tippumaan. Mekin juotiin herkkukahvit. (5.10.1990) 

 

Päiväkirjoissa yhdistyvät omasta sisäisestä maailmasta ja tunteista kirjoittaminen sekä ympäröivän maailman käsittely. Päiväkirjojeni sivuilta löytyy ajankuvaa, kuten mainintoja Suomen markan devalvoinnista 1991, Albertvillen talviolympialaisista 1992 ja MTV3-kanavan ilmestymisestä kuvaruutuun 1993. 

Myös seurakunta, kesäleirit ja saarnaajien kestitseminen kotonamme olivat merkittävä osa perheemme elämää. Äitienpäivänä vuonna 1993 kotiseurakunnassani saarnan aihe oli Äiti ja nuorukainen. Päiväkirjaani analysoin aihetta pikkuvanhasti. 

Yksi nuoruuteni merkittävimpiä asioita oli päästä hengellisille nuortenpäiville, tapahtumiin ja leireille. Vapaakristillisessä kentässä nuorille oli tuolloin tarjolla kibarit, kuutikset, konffat, yyceet, inspirationit, dynikset, keikat ja aktiot. Jälkikäteen on koskettavaa tajuta, kuinka moni meistä silloisista nuorista on nyt pastorina, lähetyskentillä tai muulla tavoin hengellisessä työssä. Tuskin olisin itsekään tässä ilman sitä varustusta, jota silloin sain niin suurtapahtumista kuin kotoa ja kotiseurakunnastani. 

 

Kun koko laatikollinen lapsuus- ja nuoruusmuistoja on kahlattu läpi, on monta unohduksiin painunutta asiaa ja ihmistä palautunut mieleen. Kunpa voisikin palata teini-iän myrskyjen keskelle kertomaan, että me kaikki löysimme oman paikkamme – ja rakkauttakin. Ja että vaikka aikuisuus ei ole aina pumpulinpehmeää, niin kutsumus kantaa ja Jumala pitää huolta. Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra.



Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan