Jessika Mäensivu, 22, istuu Keuruulla asuntonsa sohvalla. Edessä olohuoneen pöydällä on kasa kirjoja. Osa kirjoista on Iso Kirja -opiston esseitä varten ja osa liittyy päättötyöhön, jossa Jessika tutkii jumalakuvaa kiintymyssuhdeteorian valossa. Hän opiskelee tällä hetkellä Isossa Kirjassa kolmatta vuotta.
– Kun aloitin opiskelut, en ollut niin kiinnostunut teologiasta, eikä minulla ollut aavistustakaan, kuinka paljon aika opistolla muuttaisi elämääni ja ajatteluani.
Kuitenkin nyt, kun nuori nainen katsoo elämäänsä taaksepäin, hän näkee, miten paljon teologian opinnot ovat häntä eheyttäneet ja kasvattaneet ihmisenä.
Putkiremonttipako ja uskoontulorukous
Jessika löysi tien Jumalan luo jo pienenä tyttönä. Hänen äitinsä oli tuohon aikaan seurakunnan pyhäkoulun vetäjä, ja Jessika muistelee, että oli tainnut joko jutella äitinsä kanssa uskonasioista tai kuullut pyhäkoulussa opetusta.
– Menimme mummun luo putkiremonttia pakoon. Olin tuolloin kuusi tai seitsemän, ja joulu oli tulossa. Muistan, kun sanoin äidille, että en halua joululahjaksi mitään muuta kuin tulla uskoon. Me rukoiltiin siinä yhdessä, ja sen jälkeen olen ollut enemmän ja vähemmän uskossa, Jessika kertoo.
Jossakin vaiheessa teini-ikää oli aika, jolloin seurakuntayhteys oli katkolla ja haastavat perhetilanteet mutkistivat elämää. Jessika kuitenkin turvasi Jumalaan, vaikka elämä ei ollutkaan joka päivä sellaista kuin sen olisi hänen mielestään uskovaisena kuulunut olla. Oman seurakunnan solu oli yksi tärkeä tekijä siinä, että nuori tyttö lopulta kiinnittyi seurakuntaan. Solusta löytyi ystäviä ja ymmärrystä.
Jumalako kiinnostunut minusta?
Jessika päätti lähteä Isoon Kirjaan opiskelemaan heti lukion jälkeen vuonna 2012. Vaikka hän ei alun perin ajatellut olevansa kiinnostunut teologiasta, opiskelu vei mennessään. Niin opiskelujen sisältö kuin Raamatun omatoiminen tutkiminenkin ovat vaikuttaneet merkittävästi hänen jumalakuvaansa.
– Isoin juttu on ollut se, että on oppinut tiedostamaan omia vääriä käsityksiä Jumalasta. Lisäksi on alkanut ymmärtää omia sisäisiä toimintamalleja, joiden pohjalta käyttäytyy. Tämä on antanut oven siihen, että voi astua sisälle siihen prosessiin, jossa väärät käsitykset alkavat hiljalleen muuttua.
Jessikalle ei ollut aikaisemmin helppoa ymmärtää, että Jumala olisi hänestä ja hänen asioistaan kiinnostunut. Hän uskoi, että Jumala välitti muista ihmisistä. Jotkut Jumalan ominaisuudet, kuten vaikkapa luotettavuus, oli helppo ymmärtää, mutta henkilökohtainen luottaminen oli vaikeampaa.
– Oma isäsuhteeni on ollut aikalailla sellainen, että en ole kuullut välillä hänestä kovinkaan paljoa. Siksi olen kokenut Jumalankin etäiseksi.
Jessika summaa, että ihmisellä voi olla tiedon tasolla suhteellisen terve käsitys Jumalasta, mutta aina se ei välttämättä heijastu tunnetasolle asti. Ihminen voi siis ymmärtää, että Jumalan olemukseen kuuluu esimerkiksi se, että hän on luotettava ja rakastava, mutta sama asia ei välttämättä ole totta omassa tunnemaailmassa.
Tällä hetkellä työn alla oleva jumalakuvaa käsittelevä päättötyö ja siihen liittyvän materiaalin lukeminen vie Jessikan omaa prosessia eteenpäin, mikä on omalla tavallaan sielunhoitoa.
– Yksi suurimmista oivalluksista, joita olen päättötyöni kautta saanut, on ihmisen autonomisuuden ja riippuvuuden välinen suhde. Mitä turvallisemmin olemme riippuvaisia meille tärkeistä ihmistä, sitä itsenäisempiä voimme olla.
– Tuntuu, että hyvin usein painotetaan ehdotonta riippuvuutta Jumalasta, mikä tietenkin on hyvä asia, mutta omalla kohdallani se johti siihen, että ajattelin, etten saa tarvita muita ihmisiä. Etenkin meidän yksilökeskeisessä kulttuurissamme tulisi painottaa, etteivät nämä kaksi sulje toisiaan pois, vaan päinvastoin.
Kutsumus on muutakin kuin työtehtävä
Opintojen edetessä Jessika alkoi havahtua myös siihen ajatukseen, että hän voisi tehdä työtä seurakunnassa. Samalla kun jumalakuva parani, usko siihen, että seurakuntatyön tekeminen todella voisi olla mahdollista, on alkanut kasvaa.
– En ole varma siitä, että mitä, missä ja koska jotakin teen, mutta tällä palolla on vaikea kuvitella, että työni olisi jotakin muuta kuin seurakuntatyötä. Haluan ja toivon, että teen tulevaisuudessa sitä.
Jessika on pohtinut viime vuosien aikana kutsumukseen liittyviä asioita. Nykyään näkökulma kutsumukseen on kokonaisvaltaisempi kuin aikaisemmin.
– Näen, että kutsumus on vahvasti sidoksissa ihmisen lahjoihin ja persoonaan. Ihmisen kutsumus on ensisijaisesti olla suhteessa Jumalan kanssa, ja sitä kautta elämä voi löytää sellaisille urille, joissa jonkin tietyn tehtävän toteuttaminen on mahdollista.
Nuori nainen uskoo, että halu toteuttaa Jumalan tahtoa muokkaa ihmisen ajatusmaailmaa. Silloin on avarakatseisempi ja valmiimpi palvelemaan.
– Mitä paremmin opimme tuntemaan Jumalan ja sen, mitä hän meistä sanoo, sitä aidompia voimme olla. Sitä kautta omat lahjatkin tulevat esille, mikä taas ohjaa meitä siihen, mitä yleensä nimitetään kutsumukseksi. Kutsu ei ole tehtävä edellä menemistä, vaan se on elämistä Jumalan kanssa ja elämistä omana itsenään, sellaisena kuin Jumala on yksittäisen ihmisen luonut.
Usko näkyy eri tavoin
Jessika haluaa varustautua tuleviin töihin ja ylipäänsä elämään niin hyvin kuin pystyy. Hän toivoo saavansa opiskella teologian maisteriopinnot ja jotakin muutakin yliopistoainetta, koska hän kokee, että opinnot hyödyttävät häntä suuresti myös ammattia ajatellen.
– Olen saanut opinnoissa eväitä siihen, että voin edes yrittää ymmärtää sitä, miten toinen ihminen katsoo maailmaa. Seurakuntaelämässä törmää tähän jatkuvasti, ja uskon, että mitä laajempi näkökenttä on, sitä paremmin pärjää, koska ihmiset ovat erilaisia.
Jessika on saanut myös itse kokea, kuinka erilaisiin ihmisiin ja ajattelutapoihin tutustuminen ovat avartaneet hänen maailmaansa.
– Ajattelin aikaisemmin, etten sovi uskovaisen muottiin. Olen tosi rationaalinen, mutta olen vihdoin ymmärtänyt, että saan olla sellainen. Usko näkyy eri ihmisten kohdalla eri tavalla. Olen esimerkiksi silti uskossa, vaikken puhu aina semmoisilla tosi ”uskovaisilla” termeillä.
UutisetJuutalaisten tilanne on muuttunut, ja antisemitismi on jälleen voimakkaassa kasvussa. Samalla yhä useampi kristitty kääntää sydämensä Israelin kansan puoleen.
MuutArto Hintsanen syntyi Tampereella 5.3.1956. Hänen ollessaan nelivuotias perhe muutti Vammalaan ja parin vuoden kuluttua Kuopioon, jossa Arto asui ensimmäiset kouluvuotensa.
MuutKuopion Eelim-seurakunnassa on ehtinyt vaihtua lukuisa joukko toinen toistaan lahjakkaampia saarnamiehiä muistini mittaisen ajanjakson kuluessa. Onpa heidän joukossaan ollut minulle kaikkein läheisink...
PikavisiittiHanna Pasanen on Iso Kirja -opiston pääemäntä. Hän asuu Keuruulla, ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 8- ja 6-vuotiaat pojat, 3-vuotias tyttö sekä seitsenkuinen koiranpentu.
MuutKeuruulainen Yrjö Riekko oli sairaudestaan huolimatta erityinen Jumalan profeetta, jonka 1970-luvulla välittämä viesti Ison Kirjan sijainnista toteutui yllättävän tarkasti.
MuutSunnuntaina 7. helmikuuta 2016 vietettiin Sastamalan Hopunkallion vanhainkodilla merkittävää juhlatapahtumaa, kaupungin toiseksi vanhimman asukkaan syntymäpäiväjuhlaa.
ArtikkelitKristillinen elämäntapa saa aina muotonsa käsillä olevassa kulttuurissa.Siksi tavoiteltava uskonelämä ei takerru muinaisiin hartauden muotoihin vaan näkyy ennen muuta siinä, miten suhtaudumme aikamme...
KolumniKun olin teininä Ankkarock-aktiossa, meitä opastettiin kertomaan oma todistuksemme ihmisille. ”Se on teidän oma kokemuksenne, siihen kukaan ei voi sanoa mitään vastaan!”
MielipideJärviradion hengellisessä illassa tammikuussa helluntaiseurakuntien edustajien aiheena oli anteeksiantamus. Ohjelmantekijät lukivat Raamattua, alustivat aiheesta ja keskustelivat siitä studioon soitta...
MielipideToissa viikon Ristin Voitto (RV 8) kertoi, että Tampereen Hervannan Katukappeli oli väliaikaisesti poistanut seinältään Israelin lipun, jottei se loukkaisi seurakunnassa vierailevia maahanmuuttajia....
MielipideRistin Voiton takasivulla oli esittely Eliisa Selkomaan uusimmasta kirjasta Vapauteen (Aikamedia, 2015). Kysyin kirjaa lainaksi kirjastosta, mutta sitä ei siellä ollut. Pyysin, että voisiko kirjan til...
Mielipide"Credo ut intelligam.” Tämä oli Iso Kirjan raamattulinjalla ensimmäinen tajuntaani iskeytynyt lause. Se räjäytti maailmani siinä määrin, että raapustin sen myös oman Raamattuni sisälehdelle.
UutisetBrittiläisen Christian Instituten johtaja Colin Hart varoittaa maan kristittyjä, että Britannian EU-keskustelu saattaa viedä yleisen huomion, kun ”suuresti kiistanalaista lainsäädäntöä” pusketaan läpi...
UutisetEnglanninkieliset kristilliset lehdet uutisoivat viime vuoden lopulla ”Nepalin Justin Bieberin” uskoontuloa. Christiansinpakistan.com kertoo, että suosittu folklaulaja Raju Pariyar kuuli Jeesuksesta v...
UutisetEvankelisen tutkimuskeskus Barna Groupin tuore tutkimus kertoo, että amerikkalaisessa yhteiskunnassa on menossa ajattelutavan muutos, jossa halutaan poistaa uskonto ja uskovat julkisesta elämäst...
UutisetNoin neljänneksen Suomen pinta-alasta käsittävän Lapin ortodoksinen seurakunta käynnistää koulutushankkeen verkossa. Pitkien etäisyyksien maakunnassa ortodoksisia jumalanpalveluksia järjestetään paiko...
UutisetJyväskylän helluntaiseurakunnan kolmipäiväinen talvileiri pidettiin Toivakassa viime viikolla. Mukana oli 8–12-vuotiaita lapsia reilut parikymmentä ja aikuisia lähes saman verran.
UutisetKirkon Ulkomaanapu käynnistää valtakunnallisen hankkeen turvapaikanhakijanuorten tukemiseksi. Tavoitteena on antaa ”turvapaikanhakijoille ääni Suomessa”.
Miten onAIkamedia perusti pari viikkoa sitten suljetun Facebook-ryhmän keskustelemaan ajatuksista, joita uusi kirja Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia, 201...
PääkirjoitusSuomalainen kristillisyys elää haasteellista aikaa. Yhteiskunta muuttuu ympärillä yhä enemmän suuntaan, jossa ei enää tunneta kristinuskon perusteita, arvoja ja moraalia.