Sodan pilvet olivat juuri laskeutuneet mailleen, kun Iljannon perheestä kuului kummia: perheeseen oli syntynyt kuusikiloinen poikavauva.
Ismo syntyi Lappeenrannassa hyisenä tammikuun 27. päivänä vuonna 1946. Iljannon perheen kotipaikka oli Konnunsuo, jossa isä-Yrjö toimi vankilan virkailijana. Meitä lapsia oli ennestään jo kaksi, Mauri ja Marja-Leena.
Ismo varttui sisarusparvessa käyden koulua ja ollen mukana partioharrastuksessa. Murrosiässä Ismo aiheutti isälle harmaita hiuksia, mutta vaikeuksista selvittiin. Kansanopistoaikana Ruokolahdella elämä seestyi. Isän ja äidin rukoukset kuultiin, kun Ismo tuli uskoon.
Karjalan maat jäivät taakse, kun Ismo muutti Porin. Siellä Ismo kävi armeijan ja löysi elämänkumppaninsa Helenan. Seuraavaksi Ismo kävi Järvenpäässä nuoriso-ohjaajakurssin ja muutti Ouluun. Perheeseen syntyi kolme lasta: Outi, Mira ja Hannu.
Oulusta perhe asettui Ruotsin Borlängeen. Siellä Ismolle tuli myös kaipuu syvempään hengelliseen elämään, ja se johti kasteelle ja helluntaiseurakunnan yhteyteen. Ismosta tuli pastori.
Seurakunnat, joissa Ismo on palvellut, ovat Tukholma, Uusikaupunki, Hyvinkää, Lappeenranta ja Nummela. Hänestä kasvoi vuosikymmenien aikana lämmin ja ihmisläheinen henkilö, josta pidettiin. Ismo Iljanto on jättänyt oman jälkensä helluntaiherätyksen historiaan.
UutisetJuutalaisten tilanne on muuttunut, ja antisemitismi on jälleen voimakkaassa kasvussa. Samalla yhä useampi kristitty kääntää sydämensä Israelin kansan puoleen.
MuutArto Hintsanen syntyi Tampereella 5.3.1956. Hänen ollessaan nelivuotias perhe muutti Vammalaan ja parin vuoden kuluttua Kuopioon, jossa Arto asui ensimmäiset kouluvuotensa.
MuutKuopion Eelim-seurakunnassa on ehtinyt vaihtua lukuisa joukko toinen toistaan lahjakkaampia saarnamiehiä muistini mittaisen ajanjakson kuluessa. Onpa heidän joukossaan ollut minulle kaikkein läheisink...
PikavisiittiHanna Pasanen on Iso Kirja -opiston pääemäntä. Hän asuu Keuruulla, ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 8- ja 6-vuotiaat pojat, 3-vuotias tyttö sekä seitsenkuinen koiranpentu.
MuutKeuruulainen Yrjö Riekko oli sairaudestaan huolimatta erityinen Jumalan profeetta, jonka 1970-luvulla välittämä viesti Ison Kirjan sijainnista toteutui yllättävän tarkasti.
MuutSunnuntaina 7. helmikuuta 2016 vietettiin Sastamalan Hopunkallion vanhainkodilla merkittävää juhlatapahtumaa, kaupungin toiseksi vanhimman asukkaan syntymäpäiväjuhlaa.
ArtikkelitKristillinen elämäntapa saa aina muotonsa käsillä olevassa kulttuurissa.Siksi tavoiteltava uskonelämä ei takerru muinaisiin hartauden muotoihin vaan näkyy ennen muuta siinä, miten suhtaudumme aikamme...
KolumniKun olin teininä Ankkarock-aktiossa, meitä opastettiin kertomaan oma todistuksemme ihmisille. ”Se on teidän oma kokemuksenne, siihen kukaan ei voi sanoa mitään vastaan!”
MielipideJärviradion hengellisessä illassa tammikuussa helluntaiseurakuntien edustajien aiheena oli anteeksiantamus. Ohjelmantekijät lukivat Raamattua, alustivat aiheesta ja keskustelivat siitä studioon soitta...
MielipideToissa viikon Ristin Voitto (RV 8) kertoi, että Tampereen Hervannan Katukappeli oli väliaikaisesti poistanut seinältään Israelin lipun, jottei se loukkaisi seurakunnassa vierailevia maahanmuuttajia....
MielipideRistin Voiton takasivulla oli esittely Eliisa Selkomaan uusimmasta kirjasta Vapauteen (Aikamedia, 2015). Kysyin kirjaa lainaksi kirjastosta, mutta sitä ei siellä ollut. Pyysin, että voisiko kirjan til...
Mielipide"Credo ut intelligam.” Tämä oli Iso Kirjan raamattulinjalla ensimmäinen tajuntaani iskeytynyt lause. Se räjäytti maailmani siinä määrin, että raapustin sen myös oman Raamattuni sisälehdelle.
UutisetBrittiläisen Christian Instituten johtaja Colin Hart varoittaa maan kristittyjä, että Britannian EU-keskustelu saattaa viedä yleisen huomion, kun ”suuresti kiistanalaista lainsäädäntöä” pusketaan läpi...
UutisetEnglanninkieliset kristilliset lehdet uutisoivat viime vuoden lopulla ”Nepalin Justin Bieberin” uskoontuloa. Christiansinpakistan.com kertoo, että suosittu folklaulaja Raju Pariyar kuuli Jeesuksesta v...
UutisetEvankelisen tutkimuskeskus Barna Groupin tuore tutkimus kertoo, että amerikkalaisessa yhteiskunnassa on menossa ajattelutavan muutos, jossa halutaan poistaa uskonto ja uskovat julkisesta elämäst...
UutisetNoin neljänneksen Suomen pinta-alasta käsittävän Lapin ortodoksinen seurakunta käynnistää koulutushankkeen verkossa. Pitkien etäisyyksien maakunnassa ortodoksisia jumalanpalveluksia järjestetään paiko...
UutisetJyväskylän helluntaiseurakunnan kolmipäiväinen talvileiri pidettiin Toivakassa viime viikolla. Mukana oli 8–12-vuotiaita lapsia reilut parikymmentä ja aikuisia lähes saman verran.
UutisetKirkon Ulkomaanapu käynnistää valtakunnallisen hankkeen turvapaikanhakijanuorten tukemiseksi. Tavoitteena on antaa ”turvapaikanhakijoille ääni Suomessa”.
Miten onAIkamedia perusti pari viikkoa sitten suljetun Facebook-ryhmän keskustelemaan ajatuksista, joita uusi kirja Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia, 201...
PääkirjoitusSuomalainen kristillisyys elää haasteellista aikaa. Yhteiskunta muuttuu ympärillä yhä enemmän suuntaan, jossa ei enää tunneta kristinuskon perusteita, arvoja ja moraalia.