Sunnuntaina 7. helmikuuta 2016 vietettiin Sastamalan Hopunkallion vanhainkodilla merkittävää juhlatapahtumaa, kaupungin toiseksi vanhimman asukkaan syntymäpäiväjuhlaa.
Päivänsankari, 104 vuotta täyttävä Arthur Kukkula, esitti itse juhlan alussa laulun: ”Tiedän kaukaisen maan –– ei vanheta suojissa sen.” Ystäväjoukko oli mukana kiitosmielellä tervehtimässä vanhaa sananjulistajaa.
Vammalan helluntaiseurakunnan pastori Matti Karvinen piti puheen ja totesi muun muassa seuraavaa: ”Synnyit 7.2.1912 Kokemäen Kakkulaisten kylässä Kunnin torppaan seitsemänlapsisen perheen nuorimpana. Elettiin vuotta 1935, ja olit polkupyörämatkalla Harjavallan urheilu- ja laulujuhlille. Pysähdyit kuitenkin joen rantaan, jossa helluntaisaarnaaja Kalle Rantanen oli puhumassa kastesaarnaa. Näiden tapahtumien johdosta matkasuunnitelmat muuttuivat ja löysit itsesi helluntailaisten tilaisuudesta.”
”Jeesus löysi sinut, silloisen jumalankieltäjän, Kokemäenjoen rantatörmällä saarnaaja Kalle Rantasen kautta. Jumalan kieltäjästä tuli Jumalan palvelija. Eikä aikaakaan, kun pidit ensimmäisen hengellisen puheesi Häyhtiönmaan hengellisillä kesäjuhlilla. Herramme tulee -laulun innoittamana ”sinun tiesi on sittenkin parhain, vaikka meistä ei tuntuisi niin”. Ainakin 70 vuotta kestäneen Jumalan sanan julistuksen ensimmäiset askeleet oli otettu.”
”Pelkästään 1950-luvulla pidit yli 5 000 hengellistä tilaisuutta. Tuhannet ihmiset saivat kokea tuon ihmeellisen helluntaiihmeen Pyhän Hengen kasteen muodossa. Olet meille jäljessä tuleville hieno esimerkki Jumalan synnyttämän uskon vaikutuksesta. Olet Jumalan palvelija, jota on helppo kunnioittaa.”
Juhlassa, jonka juonsi Pirkko Haapakallio, piti puheenvuoron myös sukulaismies, Sastamalan kaupungin hallintojohtaja Tapio Rautava.
Arthur Kukkula on toiminut saarnaajana muun muassa Huittisissa, Vammalassa ja Riihimäellä sekä kiertänyt matkapuhujana vuosikymmenet. Muutettuaan Vääksyyn vaimonsa Julian kanssa vuonna 1982 hän oli mukana seurakunnan toiminnassa. Matti Vuorisen mukaan hänen aikansa siellä oli rakentavaa ja siunausrikasta.
Vammalaan Kukkula siirtyi myöhemmin vaimonsa Julian kuoleman jälkeen ja avioitui nykyisen vaimonsa Alman kanssa. Merkintöjensä mukaan hän on pitänyt yksin tai osavastuuta kantaen noin 20 000 hengellistä kokousta ja kertoo, että noin 17 000 ihmistä on saanut kokea Pyhän Hengen kasteen ja kielilläpuhumisen lahjan hänen kauttaan.
UutisetJuutalaisten tilanne on muuttunut, ja antisemitismi on jälleen voimakkaassa kasvussa. Samalla yhä useampi kristitty kääntää sydämensä Israelin kansan puoleen.
MuutArto Hintsanen syntyi Tampereella 5.3.1956. Hänen ollessaan nelivuotias perhe muutti Vammalaan ja parin vuoden kuluttua Kuopioon, jossa Arto asui ensimmäiset kouluvuotensa.
MuutKuopion Eelim-seurakunnassa on ehtinyt vaihtua lukuisa joukko toinen toistaan lahjakkaampia saarnamiehiä muistini mittaisen ajanjakson kuluessa. Onpa heidän joukossaan ollut minulle kaikkein läheisink...
PikavisiittiHanna Pasanen on Iso Kirja -opiston pääemäntä. Hän asuu Keuruulla, ja perheeseen kuuluvat puolison lisäksi 8- ja 6-vuotiaat pojat, 3-vuotias tyttö sekä seitsenkuinen koiranpentu.
MuutKeuruulainen Yrjö Riekko oli sairaudestaan huolimatta erityinen Jumalan profeetta, jonka 1970-luvulla välittämä viesti Ison Kirjan sijainnista toteutui yllättävän tarkasti.
MuutSunnuntaina 7. helmikuuta 2016 vietettiin Sastamalan Hopunkallion vanhainkodilla merkittävää juhlatapahtumaa, kaupungin toiseksi vanhimman asukkaan syntymäpäiväjuhlaa.
ArtikkelitKristillinen elämäntapa saa aina muotonsa käsillä olevassa kulttuurissa.Siksi tavoiteltava uskonelämä ei takerru muinaisiin hartauden muotoihin vaan näkyy ennen muuta siinä, miten suhtaudumme aikamme...
KolumniKun olin teininä Ankkarock-aktiossa, meitä opastettiin kertomaan oma todistuksemme ihmisille. ”Se on teidän oma kokemuksenne, siihen kukaan ei voi sanoa mitään vastaan!”
MielipideJärviradion hengellisessä illassa tammikuussa helluntaiseurakuntien edustajien aiheena oli anteeksiantamus. Ohjelmantekijät lukivat Raamattua, alustivat aiheesta ja keskustelivat siitä studioon soitta...
MielipideToissa viikon Ristin Voitto (RV 8) kertoi, että Tampereen Hervannan Katukappeli oli väliaikaisesti poistanut seinältään Israelin lipun, jottei se loukkaisi seurakunnassa vierailevia maahanmuuttajia....
MielipideRistin Voiton takasivulla oli esittely Eliisa Selkomaan uusimmasta kirjasta Vapauteen (Aikamedia, 2015). Kysyin kirjaa lainaksi kirjastosta, mutta sitä ei siellä ollut. Pyysin, että voisiko kirjan til...
Mielipide"Credo ut intelligam.” Tämä oli Iso Kirjan raamattulinjalla ensimmäinen tajuntaani iskeytynyt lause. Se räjäytti maailmani siinä määrin, että raapustin sen myös oman Raamattuni sisälehdelle.
UutisetBrittiläisen Christian Instituten johtaja Colin Hart varoittaa maan kristittyjä, että Britannian EU-keskustelu saattaa viedä yleisen huomion, kun ”suuresti kiistanalaista lainsäädäntöä” pusketaan läpi...
UutisetEnglanninkieliset kristilliset lehdet uutisoivat viime vuoden lopulla ”Nepalin Justin Bieberin” uskoontuloa. Christiansinpakistan.com kertoo, että suosittu folklaulaja Raju Pariyar kuuli Jeesuksesta v...
UutisetEvankelisen tutkimuskeskus Barna Groupin tuore tutkimus kertoo, että amerikkalaisessa yhteiskunnassa on menossa ajattelutavan muutos, jossa halutaan poistaa uskonto ja uskovat julkisesta elämäst...
UutisetNoin neljänneksen Suomen pinta-alasta käsittävän Lapin ortodoksinen seurakunta käynnistää koulutushankkeen verkossa. Pitkien etäisyyksien maakunnassa ortodoksisia jumalanpalveluksia järjestetään paiko...
UutisetJyväskylän helluntaiseurakunnan kolmipäiväinen talvileiri pidettiin Toivakassa viime viikolla. Mukana oli 8–12-vuotiaita lapsia reilut parikymmentä ja aikuisia lähes saman verran.
UutisetKirkon Ulkomaanapu käynnistää valtakunnallisen hankkeen turvapaikanhakijanuorten tukemiseksi. Tavoitteena on antaa ”turvapaikanhakijoille ääni Suomessa”.
Miten onAIkamedia perusti pari viikkoa sitten suljetun Facebook-ryhmän keskustelemaan ajatuksista, joita uusi kirja Koetelkaa kaikki – suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin (Aikamedia, 201...
PääkirjoitusSuomalainen kristillisyys elää haasteellista aikaa. Yhteiskunta muuttuu ympärillä yhä enemmän suuntaan, jossa ei enää tunneta kristinuskon perusteita, arvoja ja moraalia.