Mitä suomalaiselle lähetys työlle tapahtui?

Lähetysrakkauden perinteiset lämpökattilat, lähetyspiirit käsityötalkoineen, ovat monin paikoin hiipuneet. Lähetystyön rahoittamiseksi järjestettävät lähetyslounaat, -myyjäiset ja kirpputoritoiminta ovat pitäneet pintansa paremmin.
Lähetysrakkauden perinteiset lämpökattilat, lähetyspiirit käsityötalkoineen, ovat monin paikoin hiipuneet. Lähetystyön rahoittamiseksi järjestettävät lähetyslounaat, -myyjäiset ja kirpputoritoiminta ovat pitäneet pintansa paremmin.
Vuonna 1919 perustettu Suomen lähetysneuvosto on laatinut vuosittaisia lähetystyöntekijätilastoja alusta asti. Pitkään jatkunut lähettimäärän kasvu taittui 1990-luvulla, minkä jälkeen suunta on ollut laskeva.

Kun neuvoston jäsenyhteisöillä oli huippuvuonna 1996 yhteensä 1 256 lähetystyöntekijää, niin vuoden 2015 lopussa lähettilistoilla oli enää 592 nimeä. Nyt vuodenvaihteessa määrä oli jälleen pienempi, yhteensä arviolta noin 540–550.

Arvio perustuu Ristin Voiton lähettimääriltään suurimmilta järjestöiltä saamiin ennakkotietoihin. Fidan lähettimäärä laski viime vuoden aikana 208:sta noin 180:een ja Suomen Lähetysseuran 123:sta ”hieman yli sataan”. Suomen Evankelis-luterilaisella Kansanlähetyksellä määrä kasvoi vuodentakaisesta 63:sta muutamalla ja luterilaisella Lähetysyhdistys Kylväjällä pysyi noin 40:ssä.

Neuvoston 27 muuta jäsenjärjestöä ja -kirkkoa ovat lähettimäärältään vielä pienempiä, ja niissä vuosittaiset muutokset ovat yleensä olleet minimaalisia.

Eniten lähettimääräänsä on 2010-luvulla kasvattanut Operaatio Mobilisaatio – 19:stä noin 30:een. Pientä kasvua on ollut niin ikään noin 30 lähetin Vapaakirkolla.

Silti työntekijämäärän supistuminen on ollut nopeaa: vielä vuonna 2008 suomalaislähettejä oli listoilla 900.

Tilastointimuutoksia

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella: mitä suomalaisuskovien lähetysrakkaudelle on tapahtunut?

Ei välttämättä paljoakaan, Suomen lähetysneuvoston puheenjohtaja,medialähetysjärjestö Sanansaattajien kansainvälisen kumppanuustoiminnan johtaja Timo Reuhkala rauhoittelee.

Ensinnäkin Suomesta on edelleen lähtenyt lähetystyöntekijöitä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin tiettävästi mistään muusta Euroopan maasta.

Toiseksi osa lähettimäärän laskusta selittyy tilastointitapojen muutoksilla. Esimerkiksi Fidassa tarkistettiin lähetti-nimikkeen käyttökriteerejä vuonna 2010, mikä pudotti lähettien määrää kerralla noin 50. Tuolloin listalta poistettiin muun muassa henkilöitä, jotka olivat käyneet lähetyskohteissa osa-aikaisissa opetus- ja konsultointitehtävissä.

Myös sen jälkeen tilastointikäytäntöjä on tarkennettu, ja järjestöt poistavat kotimaahan pysyvästi palanneet työntekijät listoilta aiempaa nopeammin.

Tilastoissa eivät myöskään näy ne lähetit, jotka toimivat jonkun ei-suomalaisen järjestön tai Kirkon Ulkomaanavun (KUA) palveluksessa. Lähetysneuvostoon kuulumaton KUA on 2000-luvulla kasvattanut ulkomailla työskentelevän suomalaishenkilöstönsä määrää kymmenillä.

– Esimerkiksi Lähetysseuran ja Fidan työntekijöitä on siirtynyt KUA:lle tekemään melkein samaa työtä kuin aiemmin, muta nyt he eivät enää näy lähetysneuvoston tilastoissa, Timo Reuhkala huomauttaa. Kolmanneksi työntekijämäärään on vaikuttanut lähetystyön viime vuosikymmeninä läpikäymä laaja rakennemurros, joka jatkuu yhä.

Kumppanit vahvistuneet

Rajuimmin lähettimäärä on laskenut Suomen Lähetysseuralla, jolla pudotusta on ollut pelkästään 2010-luvulla noin 40 prosenttia. Lähetysseuran toiminnanjohtajan Seppo Rissasen mukaan lähettimäärän pienemisessä on suurelta osin kyse vahvistuneiden etelän kirkkojen vähentyneestä tarpeesta saada ulkomaalaisia työntekijöitä. Etenkin Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kirkoilla on jo runsaasti sekä omia toiminnallisia ja johtamiseen liittyviä resursseja että voimaa ja taitoa levittäytyä ja toimia omassa ympäristössään.

Lähettitarpeen vähenemisen seurauksena Lähetysseurassa on 2000-luvulla tehty tietoinen strateginen valinta keskittyä yhteistyökirkkojen henkilöstön ja hankkeiden koulutukselliseen ja taloudelliseen tukemiseen sekä kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa tapahtuvaan vaikuttamistyöhön. Pysyvästi maassa asuvia omia työntekijöitä lähetetään vain tarvittaessa.

Jos lähetystyöntekijän tehtävänä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, monilla perinteisillä kohdealueilla siinä on käytännössä onnistuttu.

– Esimeriksi Namibiassa oli Suomesta aiemmin jopa 126 lähetystyöntekijää. Nykyinen tarve on muutamia, Seppo Rissanen havainnollistaa.

Lähetysseuran lisäksi ilmiö koskee useimpia muita toimijoita. Esimerkiksi helluntaiseurakuntien lähetystyössä perinteisesti tärkeä raamattukoulujen tukeminen tapahtuu yhä useammin lyhytaikaisten, tiettyyn teemaan liittyvien opetusvierailujen muodossa pysyvästi maassa asuvien opettajien sijaan.

Evankeliointi- ja seurakuntien istutustyössä useat lähetystyön tukijat ovat siirtyneet kannattamaan suoraan paikallisia työntekijöitä.

– Usein paikalliset osaavat tehdä työn paljon paremmin kuin ulkomaalainen, jonka pitää opetella kieli ja kulttuuri, Timo Reuhkala huomauttaa.

Paikallisten palkkaaminen on myös kustannustehokasta: yhden eurooppalaisen hinnalla varustaa kentälle hyvinkin kymmenen etiopialaista tai indonesialaista evankelistaa – etenkin kun samaan aikaan lähettämisen kustannukset ovat nousseet kotimaassa lähettihuollon kehityttyä. Lähetystyön tuleminen kristillisten alojen työehtosopimuksen piiriin loppuvuodesta 2010 oli hyvä asia työntekijöiden kannalta, mutta samalla se nosti lähetystyön kuluja kerralla 20–25 prosenttia.

Työlupien saanti vaikeutunut

Lähetystyön rakennemuutokseen lukeutuu niin ikään medialähetystyön raju kasvu 2000-luvulla. Sähköiset viestimet ovat osoittautuneet tehokkaiksi välineiksi uskonnollisten, poliittisten ja kulttuuristen rajojen ylittämisessä. Satelliittivastaanotinten, internetin ja mobiililaitteiden yleistyminen vähän evankelioiduilla alueilla tarjoaa evankelioivalle sisällölle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia.

Tämän tiedostavat myös lähetystyön rahoittajat: suomalaislähettejä niukasti työllistävään kansainväliseen medialähetystyöhön kohdistetaan nykyään enemmän lahjoitusvaroja kuin 20 vuotta sitten.

Lähettitilastoissa eivät myöskään näy ne ulkomailla asuvat uskovat, jotka tekevät lähetystyötä opiskelun, maallisen työn tai yritystoiminnan ohessa.

– Yleinen tuntuma on, että tällaisten niin sanotussa teltantekijätyössä toimivien uskovien määrä on kasvanut 2000-luvulla ja on edelleen nouseva trendi, Timo Reuhkala sanoo.

Omia työntekijöitä korvaaviin lähetystyömuotoihin siirtyminen on osittain pakon sanelemaa: monissa maissa ulkomaalaisten toimiminen kristillisessä työssä on muuttunut liian vaaralliseksi tai maahan on aiempaa vaikeampi saada työlupia joko hallinnon kristinuskonvastaisuuden tai työmarkkinoita suojaavan lainsäädännön vuoksi.

Esimerkiksi perinteisiin kohdemaihin lukeutuvassa Etiopiassa ulkomaalaiselle myönnettävä työlupa edellyttää aiempaa korkeampaa muodollista koulutusta – pelkkä ammatillinen osaaminen ei enää riitä.

– Kaikki maat pyrkivät suojamaan omaa työvoimaansa, ja hallitukset harkitsevat tarkkaan, millaisille henkilöille lupia myönnetään, Seppo Rissanen toteaa.

Myös kumppaneiden odotukset lähetystyöntekijöiden osaamista kohtaan ovat nousseet, Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola lisää.

– Esimerkiksi raamattukoulujen opettajien toivotaan usein olevan vähintään maistereita, mutta joskus edellytetään jopa tohtoritason tutkintoa.

Samalla aiempaa korkeammat tietotaito- ja kokemusvaatimukset hidastavat uuden työntekijäpolven mahdollisuuksia sijoittua kentälle. Joillakin järjestöillä onkin ollut pulaa sopivista lähtijöistä.

Fidassa kumppanin toivomaan tehtävään sopiva henkilö yleensä löytyisi.

Pullonkaulana on raha.

Lahjoitukset kertovat luottamuksesta

Timo Reuhkala pitää parhaana lähetysrakkauden lämpömittarina lähetystyön saamaa taloudellista tukea ja etenkin seurakuntien talousarviomäärärahojen ulkopuolista vapaaehtoista kannatusta.

Lähetysneuvoston jäsenyhteisöjen lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan saama vapaaehtoinen kannatus kasvoi vuosina 2011–2014 joka vuosi ja oli 45,4 miljoonaa vuonna 2014. Vuonna 2015 vapaaehtoiskannatusta kertyi noin 44 miljoonaa, mikä sekin oli toiseksi suurin summa vuonna 2009 alkaneessa tilastointihistoriassa.

Tilastoissa vapaaehtoiseksi kannatukseksi lasketaan yksityisten ihmisten tekemien lahjoitusten ja testamenttituottojen lisäksi esimerkiksi kummikannatukset, Fida-myymälöiden tuottama voitto sekä luterilaisten seurakuntien lähetysjärjestöjen tueksi keräämät kolehdit.

Timo Reuhkalan mukaan suomalaiskristittyjen halu tukea lähetystyötä näyttäisikin pysyneen ennallaan. Varsinkin kun kristittyjen lahjoituksista kilpailevat samaan aikaan myös useat muut tärkeät kohteet.

– Lähetystyölle osoitettu vapaaehtoinen kannatus on myös merkki siitä, että ihmiset luottavat siihen, että järjestöt tekevät hyvää työtä.

Myös luterilaisten seurakuntien talousmäärärahoista maksama tuki kirkon kansainväliselle työlle on pysynyt vakaana, vaikka muutama vuosi sitten useat suuret seurakuntayhtymät ilmoittivatkin lakkauttavansa lähetysavustuksia konservatiivisimmilta herätysliikejärjestöiltä. Varoja ohjattiin muille toimijoille.

– Lähetystyön tukemisen muodot ovat toki muuttuneet. Aiemmin seurakunnissa oli aktiivisia lähetyspiirejä, ja niiden määrä on vähentynyt. Toisaalta ihmiset ovat uudella tavalla mukana esimerkiksi netin kautta. Koko seurakuntaelämän luonne poikkeaa aiemmasta, Lähetysseuran Seppo Rissanen toteaa.

Lähetyskannatuksen vakautta ja vapaaehtoisen kannatuksen kasvua voi pitää hyvänä myös siihen nähden, miten kriittisesti lähetystyöstä on viime vuosina maallisessa ja osin myös luterilaisessa lehdistössä keskusteltu. Lähetysjärjestöjen on muun muassa syytetty harjoittavan ”syrjivää lähetystyötä” pitäessään kiinni perinteisestä kristillisestä seksuaalietiikasta tai suhtautuessaan torjuvasti naispappeuteen.

Helluntaiseurakunnat säästävät

Myös Fidan saama vapaaehtoinen kannatus on ollut viime vuosina varsin stabiili. Helluntailiikkeen koko lähetysrahoitus ei lähetysneuvoston tilastoissa kuitenkaan näy: helluntaiseurakuntien lähetyskolehdeista ja muista lähetystyötä varten saamista lahjoituksista huomattava osa menee seurakunnista suoraan kentälle ohi Fidan. Tämän rahaliikenteen yhteissummaa ei ole laskettu, mutta se on joka tapauksessa miljoonia euroja vuodessa.

Vaikka myös helluntaiseurakunnissa on tehty edellä mainittuja lähetyksen painopistemuutoksia, viestit seurakuntien talousvaikeuksista sekä tiedot seurakuntien varovaisuudesta rekrytoida uusia työntekijöitä kentältä palaavien tilalle viestivät siitä, että myös lähetystyön rahoitusta on vähennetty.

Seurakuntien lähetysbudjettien pienenemisestä toiminnanjohtaja Harri Hakola näkee viitteitä myös järjestön viime keväänä tekemässä seurakuntakyselyssä, jonka mukaan noin kolmannes suomenkielisistä helluntaiseurakunnista käyttää lähetystyöhön vain 6–10 prosenttia vuosibudjetistaan. Noin neljännes seurakunnista käyttää lähetykseen 11–15 prosenttia vuosituloistaan, noin neljännes 16–20 prosenttia ja lopuista suurin osa 21–25 prosenttia.

Osuudet ovat suuntaa-antavia, sillä kyselyyn osallistui vain 69 helluntaiseurakuntaa. Hakolan arvion mukaan vain 6–10 prosenttia lähetystyöhön käyttävien seurakuntien osuus näyttäisi kuitenkin kasvaneen. Säästöpaineiden keskellä lähetystyö tuntuu usein olevan helpoimpia leikkauskohteita.

– Se myös selittää liikkeemme viime vuosien lähettimäärän laskua enemmän kuin esimerkiksi valtion kehitysyhteistyörahoituksen leikkaukset. Tuntumamme mukaan 16–20 prosentin lähetystyöosuus on aiemmin ollut seurakunnissa normaali, ja nyt siitä on jääty jälkeen, Hakola sanoo.

Toki helluntailaiset tekevät lähetystyötä liikkeen kokoon nähden edelleen paljon – sekä suomalaisittain että kansainvälisesti muiden maiden helluntailiikkeisiin verrattuna. Silti ei voi olla kysymättä, onko lähetysrakkaudestaan kunniamerkin rintaansa tehneiden helluntailaisten lähetysliekki myös hiipunut suomalaisuskovista eniten.

Verkostoituminen lisää vaikuttavuutta

Jokaisen lähetystyölle lahjoitetun euron voi käyttää monella tavalla. Kohdemaissa lähettimäärää merkittävämpi asia onkin työn tehokkuus, jonka haastatellut näkevät ottaneet isoja harppauksia eteenpäin.

Tässä mielessä esimerkiksi luterilaisen lähetystyön volyymin voi ajatella jopa kasvaneen ja helluntailaistenkin pysyneen vähintään ennallaan.

Vaikuttavuutta ovat lisänneet edellä mainittu työn luonteen muuttuminen ruohonjuuritason työstä yhä vahvemmin kumppaneiden kouluttamiseksi, työn kehittäminen sekä aiempaa laajempi verkostoituminen ja yhteistyön parantuminen.

Jos järjestöllä on runsaasti yhteistyökumppaneita, eurokohtainen vaikutus on todennäköisesti suurempi kuin silloin, jos kumppaneita on vähän tai ne ovat pieniä.

– Globalisaation myötä suomalaisjärjestöjen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on voimistunut ja sen myötä työmme vaikutukset tehostuneet, Harri Hakola toteaa.

Suomalaisten valttina on myös hyvä maine.

– Meidät tunnetaan siitä, että me pysymme kumppaneidemme rinnalla vaikeissakin tilanteissa. Se puolestaan vahvistaa todistustamme, Seppo Rissanen sanoo.

Lopuksi vaikuttavuuden voi ajatella kasvaneen myös kotimaassa tapahtuneen verkostoitumisen kautta. Kansainvälisessä lähetystutkimuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, kuinka eri toimijat käyttävät huomattavan osan resursseistaan päällekkäiseen työhön. Jokaisella on oma toimistohenkilökuntansa, omat julkaisunsa, verkkosivunsa, kiinteistönsä ja kurssinsa.

Suomen lähetysneuvostossa yhteistyön lisäämisestä on viime vuosina puhuttu aiempaa konkreettisemmin, ja jäsenyhteisöt ovat järjestäneet muun muassa yhteistä lähetystyöntekijöiden täydennyskoulutusta. Lisäksi luterilainen Kirkon lähetystyön keskus on ottanut aiempaa vahvempaa johto- ja koordinaatioroolia yli yksittäisten luterilaisten lähetysjärjestöjen.

Myös suomalaisia tarvitaan yhä

Entä tulevaisuus? Jatkuuko lähetysresurssien uusjako ja seurakuntien säästötoimien kohdistuminen lähetystyöhön ja näistä syistä johtuva lähettimäärän lasku? Ja kuinka tärkeää on, että juuri me suomalaiset olemme lähetyksen eturintamassa?

Vaikka suomalaisten työntekijöiden mahdollisimman suuri määrä ei ole itseisarvo eikä takaa työn tehokkuutta, kaikki haastatellut näkevät myös sillä merkitystä. Lähettien lukumäärä ja suomalaisten kristillinen todistus maailmalla ovat yhä yhteydessä toisiinsa.

Isoista järjestöistä Kansanlähetys ja Fida pitävät lähettimäärän nostoa yhä myös strategisena tavoitteena. Toisaalta Fidan seurakuntakyselyssä vain joka viides helluntaiseurakunta kertoi aikovansa lähettää yhden tai useamman uuden lähetystyöntekijän tulevan neljän vuoden aikana. Puolet seurakunnista sanoi sentään tavoittelevansa lähetystyöhön käytettävien varojen kasvua.

– Fidassa meidän toiveemme on, että seurakuntien lähettimäärä ei enää tippuisi. Muuten seurakunnissa aletaan menettää suora tuntuma lähetystyöhön. Kohdemaan elämää ei voi välittää netin kautta eikä lähetystyötä ulkoistaa, Harri Hakola toteaa.

– Väitän, että etenkin nuorten lähteminen lähetystyöhön on elämän ja kuoleman kysymys koko suomalaisen kristillisyyden kannalta.

Reuhkala muistuttaa lähetystyöhön liittyvästä syklistä: kotimaassa vierailevat ja kentältä palaavat lähetit pitävät seurakunnissa esillä lähetystyötä. Nyt kun lähettien määrä on vähentynyt, myös näiden lähetystulen kantajien määrä on vähentynyt, samoin lähetystyön muu seurakunnassa saama näkyvyys. Tällä kaikella puolestaan voi ajan myötä olla negatiivista vaikutusta muiden seurakuntalaisten lähetysajatteluun ja lähetystyöhön kohdistuvaan uhrivalmiuteen.

Lisäksi me suomalaisuskovat itse tarvitsemme sitä, että olemme mukana globaalissa kristillisessä lähetysliikkeessä ja elämme todeksi Jumalan tahtomaa lähimmäisyyttä yli valtioiden rajojen. Lähetystyö omalta osaltaan estää meitä käpertymästä itseemme.

Onneksi ulkomaisia vieraita sentään käy Suomessa enemmän kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Mutta millä keinoin lähetysnäky sitten siirretään eteenpäin seuraavalle sukupolvelle?

Olennaisinta on saada uudet uskovat innostumaan evankeliumista. Lisäksi tarvitaan tietoa lähetystyöstä: ajankohtaisia kuulumisia kentältä sekä ymmärrystä lähetystyön luonteesta. Lähettikirjeiden lukemiselle ja lähettien tervehdysvideoiden näyttämiselle on siis edelleen tarvetta.

Hyvä työkalu lähetysnäyn siirtämisessä on myös kansainvälinen yhteiskristillinen Kairoskurssi. Suomessa kurssikonseptia koordinoi Fida, joka parhaillaan etsii helluntaiseurakunnista rahoitusta toiminnan jatkon turvaamiseksi.

Helluntailaisten ratkaisut vaikuttavat suomalaisen lähetystyön isoon kuvaan, jälleen kerran.


Heikki Salmela




”Lähetystyön sisältö tasapainottumassa”

Keväällä 2013 kotoisessa luterilaisessa lehdistössä käytiin kovaa keskustelua siitä, tarvitaanko yhä julistavaa lähetystyötä vai pitäisikö kirkon kansainvälisessä työssä siirtyä pelkkään diakoniaan.

Sittemmin keskustelu on vaimentunut, ja tällä hetkellä trendi näyttäisi etenkin kansainvälisellä tasolla olevan päinvastoin siirtymässä sosiaalisesta työstä evankelioivamman lähetystyön suuntaan, Suomen lähetysneuvoston puheenjohtaja Timo Reuhkala kertoo.

– Muun muassa Afrikassa oli pitkään tärkeä rakentaa esimerkiksi sairaaloita. Nyt tämä tarve on vähentynyt, ja monet järjestöt ovat keskittymässä enemmän evankeliointiin ja kirkkojen kasvun tukemiseen kuin sosiaalityöhön. Esimerkiksi eri maiden luterilaisten kirkkojen piiristä näkyy pieniä signaaleja siitä, että heiluri on siirtymässä sosiaalisen työn reunalta takaisin keskemmälle kohti tasapainoisempaa lähetysnäkemystä.

– Kotimaamme herätyskristillisten luterilaisten lähetysjärjestöjen ilonaihe on myös se, että Kirkon lähetystyön keskus on selkeästi korostanut evankelioivan lähetystyön tärkeyttä.

Opetus
51

Opetus10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena


1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Opetus27.3.2024 | Samuel Tedder


Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela
Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024
Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala
Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Opetus14.2.2024 | Maarit Eronen

Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen
Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Opetus11.1.2024 | Christian Knorr


Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus5.1.2023 | Christian Knorr, Friedhelm Holthuis


Raamatussa kuvataan useita ajanjaksoja, jolloin ihmiset joko ryhmänä tai yksilöinä erottautuivat keskittymään Jumalaan ja omistautumaan...
Opetus4.1.2023 | Juan ja Katja Castillo

Palstalla vastataan kerran kuussa lasten teologisiin kysymyksiin.



Miksi Jeesuksen piti kuolla? – Iisak, 8 v.
Miksi J...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio
Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Opetus5.12.2023 | Anssi Tiittanen


Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi.
Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Opetus21.11.2023

Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus tästä.



Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, joll...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen
Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala
Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus1.11.2023 | Juan & Katja Castillo, Lari Launonen, Miika Tolonen


Miksi Jeesus loi kivun? – Lukas, 4 v.

Kipu on elimistön tapa hälyttää, että jokin on vikana. Ju...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila
Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri.
...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi
Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen
Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus1.10.2023 | Juan ja Katja Castillo


Miten Jeesus voi olla niin ihmeellinen? – Beata, 7 v.

No niinpä, Beata! Jeesus on tyyppinä parasta, mitä meille ihmisille on annettu. J...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen
Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen
Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi
On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus5.9.2023 | Miika Tolonen, Lari Launonen


Miika ja Lari ovat isiä, raamattukoulun opettajia ja teologian tohtoreita (eli ovat opiskelleet paljon Raamattua). He vastaavat mielellään...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola
Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023
Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela
Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023
Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusMilka Peltomäki | 23.7.2023


IK-opiston opettajat väläyttivät mielenkiintoisimpia nostoja kursseiltaan Juhannuskonferenssin vieraille. Opiston Areenalla pääsi seuraamaan lyhyitä nä...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023
Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
OpetusMartti Ahvenainen | 10.6.2023

Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
OpetusDavid Koontz | 1.6.2023

Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusKatja Castillo (10.5.2023)
Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta, ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.1
Sananlaskujen kirjan ensimmäisestä luvussa...
OpetusTanja Närhi
Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
OpetusHarri Kröger


(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi
(11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi
Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
OpetusMatti Kankaanniemi (29.3.2023)


Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela
Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi
(16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
OpetusVille Kalaniemi


(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela
(22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi
Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen
(2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio
Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas?
Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen
(30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen
Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen
The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
OpetusNina Kakriainen


Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen
Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
OpetusSara Saarela


Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
OpetusJyrki Palmi


Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
OpetusLari Launonen


Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl
Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
OpetusJanne Saarela


Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen
Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen
Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren
Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts
Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä
Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen
Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto
Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki
Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio
Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä
Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen
Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen
Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio
”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen
Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
OpetusPekka Havupalo

Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.

Aktiivijäseniä
...
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen.
Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusSydän.



Siellä se pompottaa hellittämättä sisällämme, päivin ja öin, ilman pieninta...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka kautta Jumala hallitsee.

...
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana.
I...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan