Missä menet, Suomen helluntailiike?

Ristin Voitto julkaisi edellisissä numeroissaan Jyrki Isohellan artikkelisarjan (RV 16–18), jossa tarkasteltiin helluntailiikkeen jäsenmäärän kehitystä, kasvun pysähtymistä sekä siihen johtaneita syitä.

Tässä ja myös lehden seuraavissa numeroissa kommentoidaan Isohellan kirjoitusta sekä pohditaan sen herättämiä ajatuksia.

”Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä”

Äänekosken helluntaiseurakunnan pastori ja Seurakunnan luontainen kehitys SLK Suomi ry:n toiminnanjohtaja Kari Pölönen kertoo, että helluntailiikkeen nykytilanne vastaa täysin Suomen SLK-tutkimuksissa havaittua seurakuntien laatua, kun sitä verrataan 18 vuoden aikana saatuihin seurakuntakasvun kokemuksiin ja tutkimuksiin 70 000 seurakunnasta 86 maassa. Pölönen muistuttaa myös Linus J. Morriksen esittämästä havainnosta: seurakunnan kuihtuminen 60 vuoden iässä on varsin tavallista.

– Kansallisten murrosvaiheiden ja herätysten aikoina huonotkin seurakunnat kasvavat. Normaaleissa olosuhteissa seurakuntakasvussa toteutuu laki, jota Herramme kuvaa sanoilla: ”Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä.” Seurakuntakasvu on siis suhteessa seurakunnan laatuun, kuten myös Isohellan artikkelissa todetaan.

Pölönen ei näe tilannetta kuitenkaan toivottomana.

– Vaikka jotkut helluntailiikkeen seurakunnat ovatkin henkitoreissaan, kokonaistilanne ei ole läheskään niin synkkä, hän huomauttaa.

– Isohellan mukaan herätysliikkeen jäsenmäärä lisääntyi alkuvaiheissa keskimäärin viidelläsadalla joka vuosi. Tuohon nähden tilanne on nykyisin parempi, sillä kastettujen määrä on suurempi. Maamme helluntaiseurakunnissa on kastettu viime vuosina ymmärtääkseni noin 650–900 uskoon tullutta vuosittain.

Pölösen mielestä helluntaiherätyksen alkuajan kasvutekijöihin kuuluu ehdottomasti Isohellan artikkelissa mainittujen asioiden lisäksi avoimuus Pyhän Hengen työlle, Hengen täyteydelle ja henkilahjojen toiminnalle.

– Tämä on myös SLK-tutkimusten mukaan edelleen helluntaiseurakuntien vahvinta aluetta. Yhtä totta on, että usein Hengen alueiden painotus johtaa epätasapainoon. Silloin hengellistävä ajattelutapa muodostuu seurakunnan terveyden ja jäsenmäärän kasvun esteeksi.

Seurakuntien eloonjäämiskamppailu

Isohella listasi artikkelissaan viisitoista eniten oman alueensa asukkaita saavuttanutta helluntaiseurakuntaa ja päätteli: ”Pienemmät seurakunnat ovat siis olleet huomattavasti tehokkaampia suhteessa sielujenvoittamistyöhön kuin suuret kaupunkiseurakunnat.”

Pölösen mukaan tämä havainto on linjassa maailmanlaajuisten SLK-kokemusten kanssa. Vaikka pienet seurakunnat ovat yleensä muissakin asioissa suuria aktiivisempia, Pölönen myöntää, että tällä hetkellä monet pienet helluntaiseurakunnat Suomessa käyvät eloonjäämiskamppailua.

– Niiden toimintatapa ei vastaa enää seurakunnan voimavaroja. Jäsenistö on harmaantunut ja harventunut. Keskisuuret ja suurehkot seurakunnat pystyvät vielä ylläpitämään toimintaansa, vaikka viikon tärkeimmässä juhlassa, sunnuntain jumalanpalveluksessa, paikalla on keskimäärin vain 10–25 prosenttia jäsenistä, eikä seurakunnalla ole enää merkityksellistä evankelioivaa kosketusta paikkakunnan ihmisiin.

Ansaitseeko pastori palkkansa?

Isohella kritisoi artikkelissaan seurakunnan palvelupaikkojen varaamista pienelle sisäpiirille. Pölösen mukaan tällaista saattaa tapahtua epäterveen sisäisen suorituspakon tai ulkoisen paineen takia, jolloin esimerkiksi pastorin tai vanhimman nimike vaatii olemaan riittävästi esillä.

– On myös niitä hallituksen ja vanhimmiston jäseniä, jotka laskevat, kuinka monta saarnaa pastori on pitänyt tai kuinka monta tilaisuutta hän on johtanut ansaitakseen oman palkkansa, Pölönen hymähtää.

– Linus J. Morris sen sijaan painottaa muita näkökohtia. Hänen mukaansa seurakunnalla on varaa maksaa palkkaa vain niille, jotka auttavat muita toimimaan. Linuksen näkemys on mielestäni linjassa myös Raamatun kanssa.

Kari Pölönen painottaa, että seurakuntamallin ja -organisaation koetinkivi on sen toimivuus. Lahjakartoituksissa on todettu, että seurakuntalaisista noin 12 prosentilla on paimenen ja noin 10 prosentilla evankelistan lahja.

– Isohellan ajatus avoimesta seurakuntamallista on hyvä lähtökohta toimintatavalle, joka edistää lahjojen mukaista palvelutyötä. Tämä kuitenkin edellyttää, että ”keskimmäisessä ympyrässä” on henkilöitä, joiden lahjavarustukseen kuuluu organisoimiseen kykenevä johtajuus. Lahjakartoitusten mukaan sitä on harvoin vanhimmilla ja paimenilla.

Pölösen mielestä seurakuntien kannattaisi pyytää rohkeasti tukea oman tilanteensa arviointiin ja kehitysprosessiin. SLK on valmis auttamaan.

– Christian A. Schwarzin toteuttaman seurakuntakasvun tutkimuksen mukaan eräs kuihtuvia seurakuntia yhdistävä tekijä on se, että ne eivät koe tarvitsevansa mitään ulkopuolista apua, Pölönen huomauttaa.

”Viestimme ei tavoita ihmisiä”

Hyvä Sanoma ry:n toiminnanjohtaja Janne Lahti kaipaa päivitystä seurakuntien ajattelutapoihin. Hänen mukaansa työmuotojen kehittyminen on voinut passivoida tavallisia seurakunnan jäseniä.

– Monet ajattelevat, että hoitakoot evankelistat evankelioinnin. Tällainen ulkoistaminen on vieraannuttanut kristityt uskosta todistavasta elämäntavasta, Lahti sanoo.

– Myöskään yhteiskunnan muuttumiseen ei ole osattu reagoida. Mennään edelleen vanhoilla systeemeillä niin evankelioinnissa kuin seurakunnan johtamisessa ja hoitamisessakin. Siksi viestimme ei tavoita tämän päivän ihmisiä.

Opettajien rinnalle enemmän evankelistoja

Myös Hyvä Sanoma ry:n hallituksen puheenjohtaja Kari Korhonen uskoo, että eräs syy seurakuntakasvun hitauteen on henkilökohtaisen evankelioinnin ja evankelistojen väheneminen.

– Herätysliikkeessä on muutamia henkilöitä, jotka kiertävät ja pitävät paljon tilaisuuksia, kun meillä pitäisi olla evankelistojen armeija liikkeellä koko ajan, Korhonen sanoo.

– Lisäksi toimintatapamme ovat aika vanhahtavia. Itse olen rukoillut sitä, etten koskaan alkaisi puhua ”kaanaan kieltä” ja voisin säilyttää arkielämän kontakteja uskosta osattomiin. Kiertäessäni aiemmin seurakuntia huomasin, että monilla pastoreilla ei ole juuri muuta elämää kuin koti ja seurakunta.

Korhonen antaisi enemmän vastuuta kotimaan evankelioinnista myös helluntailiikkeen Iso Kirja -opistolle.

– Opisto on hyvä, mutta enemmän tarvitaan käytännön toimintaa kentälle ja kaduille. Nyt meillä tuntuu olevan trendi, että kaikki haluavat olla opettajia. Minä taas uskon, että Jumala haluaisi seurakunnissa olevan enemmän evankelistoja.

Korhonen ei välttämättä pystyttäisi uutta seurakuntaa joka niemeen ja notkelmaan vaan päivittäisi vanhoja helluntaiseurakuntia tälle vuosikymmenelle.

– Emme varmaan ole enää 50-luvulla, mutta myöskään paljoa yli 80-luvun ei ole päästy, hän arvioi.


Leevi Launonen