"Kokemuksen ja uusia istutuksia tukevien rakenteiden puute näkyy" - Miksi uusia seurakuntia syntyy yhä vähän?
"Me tykkäämme kyllä seurakuntaistutuksen ideasta. Mutta käytännössä sitten, kun asia tulee sille tasolle, että kuka tekee ja miten, niihin kysymyksiin meillä ei ole vastausta, M4 Europe -järjestössä työskentelevä koordinaattori Kenno Leier kuvailee tilannetta Suomen vapaakristillisellä kentällä.
Uusien seurakuntien istuttaminen on ollut pidetty keskustelunaihe koko alkaneen vuosituhannen, mutta tulokset ovat jääneet vaatimattomiksi.
Vuoden 2010 Helluntaiherätyksen Talvipäivillä lanseerattiin jopa Seurakunta jokaiselle -hanke, jonka puitteissa oli tarkoitus synnyttää seurakunta kaikkiin Suomen keskustaajamiin vuosikymmenen loppuun mennessä.
Uusia seurakuntia ei syntynyt hankkeen tavoitteiden mukaisesti, mutta jotakin seurakunnanistutusrintamalla on silti lähtenyt liikkeelle. Kymmenen viime vuoden aikana uusia, helluntaiseurakuntien istuttamiksi katsottavia yhteisöjä on syntynyt ainakin Joensuuhun, Kouvolaan, Kuopioon, Poriin, Tampereelle, Tuusulaan, Vantaalle ja viimeisimpänä Hämeenlinnaan.
"Meillä on yksi seurakunta kolmella kattauksella."
– Sitä olen seurakunnanistuttajana kuullut jonkin verran, että tuo on hyvä juttu teillä siellä Jokelassa, mutta ei täällä meillä, Helluntaikirkon startup-työryhmän jäsen, Fidan lähetystyön yksikön päällikkö Juha Lehtonen kuvailee kentällä kuulemiaan ajatuksia.
Lehtonen toimii pastorina oman toimensa ohella Station-seurakunnassa Tuusulan Jokelassa. Osasyynä istutusten kannalta jumittuneeseen tilanteeseen on hänen mukaansa se, että moni istutus on käynnistynyt riitatilanteesta.
– Sellainen leima on syntynyt, että uusi seurakunta tarkoittaa negatiivista kilpailua ja riitaa.
Seurakuntaistutusten toteuttaminen niin, että istutus käynnistyisi emoseurakunnan näyn pohjalta, on alan Euroopan-pioneerin, lähetystyötekijä Riku Turusenkin mukaan kriittisen tärkeää.
Turunen on ollut tänä vuonna mukana synnyttämässä
toistaiseksi nimeämätöntä seurakuntakampusta Hämeenlinnaan.
– Meillä on ollut tuska siitä, miten saada nuoret perheet ja uusi sukupolvi kokemaan omistajuutta seurakunnasta. Vuosien varrella on yritetty monenlaista, kuten erilaisia jumalanpalveluksia, tai on siirretty pääjumalanpalveluksen alkamisajankohta iltapäivään ja niin edelleen, Turunen kertaa.
– Mikään ei ole niin sanotusti purrut.
Hämeenlinnassa seurakunnan uudistamisen rinnalle syntyi idea uudesta kampuksesta, eli saman seurakunnan sisällä kokoontuvasta itsenäisestä yhteisöstä. Kun uuden kampuksen ytimeksi löytyi kuuden pariskunnan muodostama joukko, ja yhteistyössä Hämeen Mokia -järjestön kanssa yhteisölle löydettiin omat tilat kaupungin keskustasta, istutushanke alkoi saada muotoa.
"Somea ei pidä luoda somen vuoksi."
– Tätä ei aloiteta vain muutoksen tähden, vaan motiivina on hätä tämän kaupungin ihmisistä ja nousevasta sukupolvesta, hankkeessa aktiivisesti toimiva lapsi- ja nuorisotyöntekijä Jonna-Maaret Heinonen kuvailee.
– Emme ole lähtemässä mistään. Olemme osa samaa seurakuntaa, mutta meillä on mahdollista nyt luoda kampukselle kulttuuri ja tyyli, josta voi tulla matalan kynnyksen paikka ja koti monelle, joka ei ole sellaista vielä löytänyt.
Vanhastaan Hämeenlinnan helluntaiseurakunnan piirissä on kokoontunut myös maahanmuuttajien Kongo Fellowship, joka on myös muodostamassa oman kampuksensa.
– Ajattelemme, että meillä on yksi seurakunta kolmella kattauksella, Riku Turunen kuvailee tunnelmia Hämeenlinnassa.
Joensuussa viiden perheen tiimi helluntaiseurakunnasta synnytti Loft-seurakunnan viime vuonna. Loftin kohdalla pyrittiin alusta asti avoimuuteen ja näyn jakamiseen.
– Seurakuntien istutukset nähdään usein rikkovina, sellaista taakkaa Suomessa on kyllä olemassa, tiimiin kuuluva Juha-Matti Laasonen huokaa.
– Halusimme olla esimerkkejä siitä, että voidaan lähteä liikkeelle hyvässä hengessä.
Loftissa puhutaan yksittäisten kohtaamisten merkityksestä. Ajatus kasvusta elää taustalla, mutta sen edellytykset syntyvät hitaasti. Seurakunta on panostanut sosiaaliseen mediaan, ja sen kautta on jo saatu ensimmäisiä ”voittoja”.
– Ihmisiä pitää kohdata siellä, missä he ovat, ja ihmisethän ovat nyt erilaisilla laitteilla. On monia, jotka eivät uskalla tai halua tulla seurakuntaan. Sanoma voidaan silti löytää omalta puhelimelta.
– Yllättävän moni, jolla ei ole mitään seurakuntataustaa, on löytänyt meille, koska on halunnut tietää, mistä on kysymys, Laasonen kertoo.
– Somea ei kuitenkaan pidä luoda somen vuoksi. Kyllä siinäkin sisällössä on oltava tavoittava sanoma.
Miksi seurakunnanistutus on lähtenyt kohtuullisen hyvin liikkeelle muualla Euroopassa mutta ei Suomessa?
– Jos katson vaikkapa Saksan, Ruotsin ja Norjan Vapaakirkkoa, niissä on luotu tietoisesti rakenteita istutukselle, ja kirkkokunta ottaa istutuksista apostolisen vastuun, vaikka totta kai kaikki tehdään paikallisen olemassa olevan seurakunnan yhteydessä, Kenno Leier sanoo.
Juha Lehtosen mukaan Suomessa esimerkiksi Helluntaikirkolle on hankalaa ajatella vastaavaa roolia.
– Ehkä Suomessa suurien seurakuntien johtajilla on mahdollista ottaa tässä aktiivinen asema.
Kenno Leier on toiveikas, mutta ei juuri nyt näe seurakunnanistutuksen olevan Suomessa kovin suuressa nosteessa.
– Euroopassa uudet seurakunnat kantavat nykyisin sellaista hedelmää, että istutus on aidosti muutosvoima kirkkokunnissa. Tällaista ei Suomessa ole vielä koskaan tapahtunut.
Anssi Tiittanen
Kenno Leier ja Juha Lehtonen kertovat seurakuntaistutuksen haasteista ja uusista tuulista ensimmäisessä RV Podcastissa, joka julkaistaan 15. joulukuuta Spotifyssa, Youtubessa ja Ristin Voiton Facebook-ryhmässä.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...