Kohti Jumalaa, kohti vapautta - Länsimainen vapauskäsitys eroaa antiikin ja keskiajan kristillisestä vapauskäsityksestä

"Ajatus soittimen kurinalaisesta harjoittelusta voi tuntua ristiriitaiselta musiikkiin liitetyn vapauden kanssa. Silti juuri tämä rajoittava asia on ovi vapauteen ja uuden luomiseen", Jarkko Lindqvist vertaa.
"Ajatus soittimen kurinalaisesta harjoittelusta voi tuntua ristiriitaiselta musiikkiin liitetyn vapauden kanssa. Silti juuri tämä rajoittava asia on ovi vapauteen ja uuden luomiseen", Jarkko Lindqvist vertaa.

Näin nuorena kitaristi Jimi Hendrixin konserttitaltioinnin 1970-luvulta. Pohdimme seuraavana päivänä konsertin rumpusooloa soitonopettajani kanssa. Rumpalilla oli halua ja intoa, mutta kädet ja jalat eivät totelleet. Etenkin jos vertasi Hendrixiin. Soittajia näytti erottavan lahjakkuuden lisäksi harjoitustuntien määrä. Toinen oli harjoitellut soittimen sävelasteikkoja kurinalaisesti. Hän oli vapaa käyttämään soitinta musikaalisesti. Kitaristin soitto kuulosti vapaalta ja luovalta. 

Ajatus soittimen kurinalaisesta harjoittelusta voi tuntua ristiriitaiselta musiikkiin liitetyn vapauden kanssa. Silti juuri tämä rajoittava asia on ovi vapauteen ja uuden luomiseen. 

 

       "Hyvä on osallisuutta siihen, mikä virtaa Jumalasta."

 

Ortodoksiteologi Serafim Seppälä kertoo alkukirkon ajattelussa juuri vapauden olleen se, mikä tekee ihmisestä ikuisen olennon. Efraim Syyrialaiselle vapaus oli ihmisen jumalallisin ominaisuus. Eläin seuraa viettejä, ihminen voi valita yli halujen. Tuomas Akvinolaiselle vapaus tarkoitti asteittaista kasvua kyvyssä valita hyvä ja toteuttaa sitä mahdollisimman hyvin. Ajatukseen kuului, että todellinen hyvä johtaa onneen yksilöllisellä ja yhteisöllisellä tasolla. Vapauden kautta etenemme kohti sitä, jollainen parhaimmillaan voimme olla. 

Vapauden vuoksi ihminen voi myös kieltäytyä suhteesta Luojaansa. Näin hän pyrkii tekemään maailmankaikkeuteen tilaa, jossa Jumala ei vaikuta. Evankelikaalifilosofi Dallas Willardin mukaan ilman kykyä valintoihin ihminen ei voisi toteuttaa Jumalalta saatua viljelyn ja varjelun tehtävää. Sätkynykke ei voisi olla kuva Jumalasta. Ilman vapautta olisi myös vaikea puhua suhteesta, lapseudesta tai vastuusta. Jumala tahtoi ihmisestä kumppanin, työtoverin. Hän jakaa valtaansa. Raamatun Kaikkivaltias ei ole tyranni, vaan vapaa, vapaudessa elävä, vapauteen kutsuva ja vapauttava Luoja. 

 

Länsimainen vapauskäsitys eroaa antiikin ja keskiajan kristillisestä vapauskäsityksestä. Seppälän mukaan nykyinen arkikäsitys on, että vapaus tarkoittaa mahdollisuutta toteuttaa mahdollisimman monta tahdon oikkua. Se on yksilön lupa tehdä rajoituksetta mitä haluaa. Valinnat voivat olla summittaisia ja epäjohdonmukaisia, kunhan ne lähtevät aidosti omasta halusta, eivätkä vahingoita tai rajoita muita. 

Vanha kristillinen näkemys oli paljon syvempi. Vapaus määrittyi suhteessa kokonaisuuteen. Vapautta on kyetä toimimaan oman päämääränsä mukaan. Seppälän mukaan tällainen vapaus on pitkän tähtäimen vapautta. Roskaruoan syöminen voi palvella hetkellistä vapauden tunnetta mutta pitkässä juoksussa johtaa ylipainon ja muiden terveyshaittojen vangiksi. Rajoituksettomat suhteet voivat johtaa tunteiden ja ihmissuhdekiistojen verkkoon. 

Antiikista noin uuden ajan alkuun asioita katsottiin neljän syyn näkökulmasta. Yksi oli päämääräsyy eli se, mitä kohti kyseessä oleva asia on luotu etenemään. Päämäärä ja tarkoitus käy ilmi asian olemuksesta ja se on sisäänrakennettu siihen. Aristoteles sanoi, että täydellisin tieto on tietää, mitä varten jokin on. Ajatus meihin ihmisiin tai muihin asioihin sisäänrakennetusta päämäärästä on hyvin kaukana nykyajattelusta. 

Antiikin neljästä syystä valistuksen vallankumous jätti voimaan vain yhden, niin sanotun vaikuttavan syyn. Se on tapahtuman liikkeellepaneva asia. Biljardipallo liikkuu, koska maila on lyönyt siihen, ja maila liikkuu, koska käsi työntää sitä. Nykyajattelussa ihminen itse keksii itselleen päämäärät ja tarkoituksen. Ne eivät ole jotain, mikä löydetään ja jotka ovat olemassa itsestä riippumatta. 

 

Vapautta voi katsoa myös joko määrällisenä tai laadullisena. Kun se nähdään määrällisenä, pyritään saamaan lisää mahdollisuuksia ja oikeuksia. Mahdollisimman monta rajoitusta tulee purkaa. Tällainen länsimainen vapauskäsitys on negatiivista vapautta. Äärimmilleen vietynä se johtaa nihilismiin eli siihen, että objektiiviset ihmistä ohjaavat arvot ja elämän merkitys kielletään. 

Laadullinen vapaus on toisenlaista. Se on kutsu tulla siksi, joka syvimmiltään olemme Jumalan kuvaksi luotuna, ja jonka rikkaus ylittää kaikki vertailevat erotukset. Tosi vapaus myös avautuu syvyyssuunnasta ja ulottuu sisäänpäin. Jumalaan suuntautunut ihminen suuntautuu kohti todellista Vapautta – häntä, joka on inhimillisten rajoitusten yläpuolella. Hänen yhteydessään mahdollisuudet moninkertaistuvat. Jumalan tarkoittamien kehysten sisällä elämä sisältää vapauden ulottuvuuden, joka avautuu äärettömyyksiin. 

 

Kristillisessä vapauskäsityksessä ei ole silti kyse oman tahdon tukahduttamisesta, vaan sen puhdistamisesta ja uudistumisesta. ”Kristinuskon ja sen edustajien tehtävä on kirkastaa tahto ja ohjata se hyvään, ei suinkaan tuhota sitä”, huomauttaa Seppälä. Hyvä on osallisuutta siihen, mikä virtaa Jumalasta. Jumalasta, ”joka toimii vapaudessa, vapaudesta, vapaudella, vapaudeksi.” Tämä on osallistumista jumalalliseen vapauteen, joka on kaiken olemassaolon taustalla. 

Matka voi tapahtua esimerkiksi harjoittamalla hyveitä, kuten kärsivällisyyttä ja kohtuutta, tai hengellisiä harjoituksia, kuten paastoa, hiljentymistä, opiskelua, palvelua, rukousta ja jumalallisten totuuksien mietiskelyä. Näin teemme tilaa tulla siksi, joita olemme äärimmäisen moninaisen Luojamme uniikkeina kuvina. 

 

Jarkko Lindqvist 

Kirjoittaja on seurakuntapastori Tampereen helluntaiseurakunnassa



Teema
51���52/2019

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan