Katso kuvat: Historian rikkailla lähteillä - Tampereen Helluntaiseurakunnan vaiheet kertovat siunauksesta

Seurakunnan peruskiven muurausta vuonna 1957 seurasi suuri joukko tamperelaisia. Saalem-kirkkorakennus on edelleen seurakunnan käytössä Aleksanterinkadulla.
Seurakunnan peruskiven muurausta vuonna 1957 seurasi suuri joukko tamperelaisia. Saalem-kirkkorakennus on edelleen seurakunnan käytössä Aleksanterinkadulla.

Leevi Launonen 

Ritva Palo-oja pitelee käsissään kirjaa, jossa on 657 sivua ja 1030 kuvaa. Tampereen Helluntaiseurakunnan satavuotishistoria (1921–2021) on laitettu kansien väliin sellaisella laaja-alaisuudella ja ammattitaidolla, jota maamme helluntaiseurakuntien merkkivuosina ei ole aiemmin nähty. 

Historian kokoaminen kesti viisi vuotta, ja se julkaistiin viime marraskuussa. Upean ulkoasun teokselle loi seurakunnan mediapastori, AD Markus Rautaniemi

– Kotiseurakunnan historian kirjoittaminen oli minulle kunniatehtävä mutta samalla myös elämäni suurin tutkimus- ja kirjoittamishaaste, Palo-oja toteaa urakan valmistuttua.   

 

Historiateos luotaa seurakunnan vaiheita osana yhteiskunnallisen toimintaympäristön ja helluntaiherätyksen muutosta. Siksi se tarjoaa kiinnostavaa tietoa muillekin kuin tamperelaisille.     

– Aineistoa tutkiessa kävi ilmi, miten suuri merkitys Tampereen Helluntaiseurakunnalla on ollut koko Suomen helluntailiikkeelle. Tampereella järjestettiin jo alkuvuosikymmeninä valtakunnallisia juhlia ja työntekijäkokouksia, joissa linjattiin herätysliikkeen yhteisiä asioita, Palo-oja kertoo.  

– Uuden rukoushuoneen valmistuttua 1950-luvulla seurakunta alkoi organisoida vastuunkantajien valtakunnallisia tapahtumia, jotka edesauttoivat muun muassa seurakuntien musiikkitoiminnan, lapsi- ja nuorisotyön sekä evankelioimis- ja lähetystyön kehittymistä. Seurakunnan vahvaa roolia osoittaa sekin, että Tampereelta on tullut monia helluntailiikkeen keskeisiä vaikuttajia ja yhdistysten puheenjohtajia. 

 

Historiaa pääaineenaan opiskellut sekä Tampereen kaupungin kokoelmapäällikkönä lukuisia julkaisuja tehnyt Ritva Palo-oja oli luonteva valinta historiateoksen kirjoittajaksi. Hänen ammatillinen osaamisensa näkyy muun muassa kirjan rakenteessa: Kronologisesti etenevä historiateksti kertoo yleisesti seurakunnan toiminnasta. Syventävissä artikkeleissa esitellään eri aikakausien ominaispiirteitä. Aikaikkunoista lukija pääsee kurkistamaan myös seurakunnan kehittyviin työmuotoihin, henkilöiden muistoihin ja hengellisiin kokemuksiin. Seurakuntavaikuttajien esittely ja runsas kuvallinen kerronta tuovat teokseen elävyyttä.    

 

Palo-ojalla itsellään on henkilökohtaista kokemusta Tampereen Helluntaiseurakunnan toiminnasta aina vuodesta 1961, jolloin hän meni kasteelle tuohon aikaan melko uudessa rukoushuoneessa. Aloittaessaan opinnot Tampereella 1969 Palo-oja lähti mukaan seurakunnan vireään opiskelijatoimintaan.   

– Seurakunta antoi hengelliselle kasvulleni perustan, joka koostui vahvasta opetuksesta ja yhteisöllisyyden kokemuksista. Osallistuminen vapaaehtoistoimintaan ja eri työmuotoihin vuosikymmenien aikana on muokannut myös omaa helluntai-identiteettiäni, kirjoittaja sanoo. 

Historian lähdeaineisto oli mittava: seurakunnan arkiston asiakirjat ja kuva-arkisto, vuodesta 1952 lähtien ilmestynyt Viestintuoja-lehti, elämäkerrat ja muut historiateokset, digitaaliset Ristin Voitto -lehdet, Aikamedian kuvapankki sekä seurakuntalaisilta saatu materiaali. 

 

Erityisen suurta vastuuta – jopa pyhää pelkoa – Palo-oja kertoo kokeneensa siitä, että kirja antaisi totuudenmukaisen kuvan seurakunnan vaiheista. Ohjausryhmässä käydyn periaatekeskustelun jälkeen myös ikävistä ja edelleenkin seurakunnan keskellä aroista asioista oltiin valmiita kertomaan avoimesti.  

Laajassa historiakuvassa näkyy Palo-ojan mukaan hidas muutos: sisäänpäin kääntynyt, eristäytyvä ja omaa helluntai-identiteettiään rakentava seurakuntayhteisö avautuu vähitellen ulospäin. 

– Yksi käännekohta oli sekin, kun seurakunta hakeutui yhteistyöhön muiden kirkkojen ja kristillisten toimijoiden kanssa. Lisäksi 1970-luvulta lähtien alettiin ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.  

 

Alun perin tavoitteena oli saada historiateos valmiiksi seurakunnan 100-vuotisjuhlaan, joka järjestettiin marraskuussa 2021. Toimintamuotojen ja historia-aineiston merkittävä laajentuminen 1980-luvulta alkaen, projektissa mukana olleiden sairastelu sekä koronapandemia viivästyttivät kuitenkin työn valmistumista. 

 

Seurakunnan historian arvostaminen tulee esiin myös emerituslähetyspastori Pekka Yleniuksen kirjoittamassa lähetystyön 100-vuotishistoriassa, joka julkaistiin vuonna 2020.      

Ritva Palo-ojan mielestä seurakuntien historian tunteminen on monin tavoin hyödyllistä.  

– Se antaa laajemman perspektiivin tarkastella oman uskonyhteisön kehitysvaiheita ja tunnistaa sellaisia historiasta nousevia tekijöitä, jotka ovat jättäneet jälkensä nykyiseen seurakuntaelämään. Historia auttaa ymmärtämään, että kaikella on vaikutusyhteytensä, syynsä ja seurauksensa. Seurakunnan nykyinen todellisuus rakentuu aina aikaisemman historian varaan.  

– Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että kiinnostus aikaisempien sukupolvien vaiheisiin herää liian myöhään ─ vasta sitten, kun ketään ei ole enää niistä kertomassa. 

 

Tampereen Helluntaiseurakunnan 100-vuotishistoria , sekä seurakunnan myymälästä Karismakirjasta.  

 

 

 

Tampereen Helluntaiseurakunnassa on järjestetty monia valtakunnallisia suurtapahtumia, kuten helluntailiikkeen ensimmäinen kesäkonferenssi vuonna 1945.    

Vuosien saatossa seurakunnan toiminta on saanut uusia muotoja. Kuva nuorten aikuisten Iltakirkon ehtoollisenvietosta. 

  

 

Tampereen Helluntaiseurakunnan rukoushuone saneerattiin ja varustettiin uudella tekniikalla vuonna 2005. 

 

Uusi sukupolvi rakentaa seurakunnan toimintaa yli satavuotisen historian pohjalle. Kuvassa nuorisotyön johtaja Jarkko Lindqvist, joka on kasvanut Tampereen helluntaiseurakunnan yhteydessä lapsesta asti.



Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan