Ei nimi miestä pahenna: Samannimisyys aiheuttaa joskus  hauskoja tilanteita – kaimat kertovat kokemuksistaan

Soitin joskus johonkin virastoon ja sain erinomaista palvelua. Voi olla, että langan päässä virkailija luuli asioivansa kaupunginjohtajan kanssa, pastori Timo Koivisto naurahtaa.
Soitin joskus johonkin virastoon ja sain erinomaista palvelua. Voi olla, että langan päässä virkailija luuli asioivansa kaupunginjohtajan kanssa, pastori Timo Koivisto naurahtaa.

Anniina Jakonen


Kun virkamies Timo Koivisto valittiin toukokuussa 2015 Jyväskylän kaupunginjohtajaksi, soi melko pian myös pastori Timo Koiviston, 55, puhelin.

 

Jollakin oli asiaa tuoreelle kaupunginjohtajalle. Sekaannusta aiheutti nimen lisäksi se, että myös pastori Koivisto asuu Jyväskylässä, vaikka työskenteleekin tätä nykyä Uuraisten helluntaiseurakunnassa. 

Toisaalta kaupunginjohtajan kaimana elämä ei ole hullumpaa. 

– Soitin joskus johonkin Jyväskylän virastoon ja sain erinomaista palvelua. Voi olla, että langan päässä virkailija luuli asioivansa kaupunginjohtajan kanssa, Koivisto nauraa. 

Muitakin sattumuksia on tapahtunut. Eräänä huhtikuisena aamuna 2019 sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi isoin otsikoin, että Timo Koivistolle annettiin 700 euron palkankorotus. 

– Silloin vitsailin, että olisiko tätä nyt lehteen tarvinnut laittaa. 

Kenties palkankorotukselle voisi olla perusteitakin, sillä kaupunginjohtajan työt uhkaavat toisinaan kaatua pastori Koiviston niskaan. 

– Jokunen vuosi sitten minua pyydettiin kirjoittamaan kaupunginjohtajan tervehdys lasten ja nuorten pesäpalloleirin käsiohjelmaan. 

Kaupunginjohtajan lisäksi Koivistolla on muitakin täyskaimoja niin seurakuntatyössä kuin lääkäreinäkin. Aivan uniikki hänen nimensä ei siis ole. Digi- ja väestötietoviraston mukaan Suomessa on 59 759 Timoa. Hakupalvelu Fonecta löytää täyskaimojakin peräti 72. Yleisyydestä huolimatta Koivisto on aina ollut tyytyväinen nimeensä. 

– Timo on rehti ja perisuomalainen nimi, joka merkitsee ”Jumalaa pelkäävää”, joten kannan tätä nimeä mieluusti. 

 

Järvenpääläinen toimittaja Heikki Salmela, 50, puolestaan sekoitetaan usein kuuluisampaan kaimaansa, hampurilaisketju Hesburgerin perustaja Heikki ”Hese” Salmelaan. Toimittaja Salmela (kuvassa) on esimerkiksi saanut yrityskauppoihin liittyviä viestejä sekä puhelinsoittoja, joissa on tavoiteltu hampurilaiskeisaria. Kerran eräästä kristillisestä avustusjärjestöstä soitettiin ja kysyttiin, olisiko Salmela lahjoittajana mukana joulukampanjassa samalla summalla kuin edellisvuonna. Asiayhteydestä saattoi päätellä, että kyse oli toimittajan tuloja suuremmista summista. 

– Olisin voinut tehdä kepposen ja vastata myöntävästi; olinhan ollut edellisvuonna mukana pyöreällä nollalla eurolla, Salmela kujeilee. 

Sekaannuksia yhteydenotoissa on tosin sattunut myös toisinpäin. Kun toimittaja Salmela on esimerkiksi lähettänyt kristillisiin medioihin juttuvinkkejä, niiden on joskus luultu tulevan kaimalta – onhan tällä läheiset suhteet moniin herätyskristillisiin toimijoihin. Vastausviesteissä on toivoteltu menestystä liiketoimiin ja kerrottu, että ”meidänkin perheemme tykkää käydä Hesessä”. Kun sekaannus on selvinnyt, tilanteille on naurettu yhdessä. Nimi tuo siis kantajalleen iloa. 

Aina toimittaja Salmela ei ole ollut nimeensä tyytyväinen. 

– Lapsena vierastin Heikki-nimeä. Se oli siihen aikaan omassa lähipiirissäni harvinainen. Esimerkiksi koulussani Sodankylässä en muista silloin olleen ketään toista Heikkiä. Ehkä h-äänne sai nimen kuulostamaan jotenkin laimealta. Jokin jämerämpi nimi, kuten Tuomas, olisi silloin ollut mukavampi. 

Pienelle Heikki Salmelalle olisi ehkä tuolloin pitänyt kertoa, että nimen taustalla on muinaissaksalainen Heimrich-sana, joka merkitsee niin kotia kuin mahtavaa ja valtaa. Varsin jämerä nimi siis. 

 

Hampurilaiskeisari ei suinkaan ole Salmelan ainoa täyskaima. 

– Muistan jo lapsena nähneeni ”sähköurakointi Heikki Salmela” -mainoksen. 

Fonecta antaa Heikki Salmela -nimelle 31 hakutulosta. Digi- ja väestötietovirasto puolestaan löytää Suomesta 86 924 Heikkiä. 

Nimeään toimittaja Salmela on toisinaan yrittänyt käyttää hyödykseen. 

– Olen joskus Hesburgerin kassalla näyttänyt ajokorttiani ja pyytänyt nimeni perusteella alennusta. En ole saanut. 

Kaimalleen ”Heselle” Salmela haluaa kuitenkin välittää lämpimät terveisensä. 

– On hienoa olla sinun kaimasi, ei ole tarvinnut hävetä. Mahtavaa jakaa yhteinen usko Jeesukseen. 

 

Päinvastoin kuin Koivistolla ja Salmelalla, muusikko Joonatan Raution, 48, (kuvassa) nimi ei ole lainkaan yleinen. Fonecta löytää hakutuloksia yhden ainoan. Digi- ja väestötietoviraston mukaan etunimi Joonatan on vuodesta 1899 lähtien annettu Suomessa alle 8 035 henkilölle. Siksi onkin erikoista, että häneltäkin löytyy lähes täyskaima, Joonatan Rautiola, joka vieläpä on Raution tavoin ammattimuusikko ja saksofonisti. 

– Kaiken kukkuraksi kerran jutellessamme kävi ilmi, että meidän molempien isän nimi on Esko, Rautio nauraa. 

Rautio ja Rautiola siis tuntevat toisensa. Ensi kertaa he tapasivat Pariisissa, kun Rautiola oli siellä vaihto-oppilaana ja Rautio esiintymässä. 

– Olemme myös esiintyneet yhdessä Yleisradion Musiikilliset kaimat -ohjelmassa noin 15 vuotta sitten, Rautio muistelee. 

Samasta instrumentista huolimatta muusikkokaimojen musiikillinen genre poikkeaa toisistaan. Rautiola on klassinen saksofonisti, kun taas Rautio on maamme arvostetuimpia kansainvälisen tason jazzmuusikoita. 

– Rautiola on minua kymmenisen vuotta nuorempi. Siihen aikaan, kun hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa ja tuli vahvemmin mukaan musiikkipiireihin, sekaannuksia sattui tiuhempaan. 

 

Koskaan ei sentään ole buukattu esiintymään väärää muusikkoa, mutta esimerkiksi Raution ulkonäköä on saatettu joskus ihmetellä. 

– Joku on sanonut, että oletpas muuttunut. Silloin on käynyt ilmi, että hän sekoittaa minut vaaleahiuksiseen Rautiolaan. 

Jos konserttijärjestäjät ovatkin aina pitäytyneet oikeassa saksofonistissa, yleisölle on sattunut erehdyksiä. 

– Kerran serkkuni menivät Rautiolan konserttiin ja ihmettelivät, kun lavalla olikin vieras mies. Olihan sukunimessä kaksi ylimääräistä kirjainta, mutta he olettivat sitä painovirheeksi. 

Etunimi Joonatan on heprealaisperäinen nimi, joka merkitsee ”Herra antoi”. 

– Nimeni taustalla on tarina, sillä olen sisaruksiani niin paljon nuorempi, että vanhempieni mukaan en ollut perheen iltatähti vaan iltalamppu ja Jumalan lahja. 

 

Kuvaajat: Pentti Suihkonen (Timo Koivisto), Anne Salmela (Heikki Salmela) ja Anders Eklund (Joonatan Rautio)

 



Teema
40/201

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan