– On tosi hienoa, etten silloin tiennyt, kuinka huikeita muutoksia elämässäni on tulossa, hän sanoo nyt.

Viime keväänä Nevavuori valmistui musiikkiterapeutiksi ja aloittelee omaa yritystään. Häntä ei arveluttanut hakeutua opiskelemaan uutta alaa 50-vuotiaana, sillä polku päämäärää kohti rakentui luontevasti.

– Koen, että nykyinen ammattini on selkeästi Jumalan johdatusta.

Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan Nevavuori työskenteli Satakunnan keskussairaalassa. Samaan aikaan perhe kasvoi, ja viidennen lapsen syntymän jälkeen he muuttivat Kalantiin miehen kotitilalle. Muutto merkitsi virasta luopumista.

Nuorimman lapsen mentyä kouluun Nevavuori hakeutui taas leikkaussalitöihin. Työ oli yhä mielenkiintoista, mutta pienen paikkakunnan sairaalan suhdeverkostoihin oli hankala päästä sisään.

Kun Nevavuorella puhkesi ammattitauti, alanvaihto oli väistämätön. Kädet eivät kestäneet jatkuvaa pesua ja käsidesin käyttöä.

– Yhä uudestaan huomasin eksyväni Eurajoen kristillisen opiston musiikkiterapian perusopintojen esittelysivuille. Mietin, mitähän nekin mahtavat sisältää.

Nevavuori hakeutui vuoden kestäviin opintoihin. Samaan aikaan hän suoritti avoimessa yliopistossa kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja psykologian perusopinnot.

Vuoden aikana kävi selväksi, että hän haluaa jatkaa musiikkiterapiaa ammatiksi asti. Ammattiopintoihin vaaditaan musiikkiopiston perustasoa vastaava suoritus jostakin instrumentista. Nevavuorella asia oli kunnossa: kotiäitinä hän oli opiskellut klassista kitaraa samassa musiikkiopistossa, jossa hänen lapsensa kävivät, ja saanut sieltä ensimmäisenä aikuisopiskelijana päättötodistuksen – tietämättä, kuinka tärkeä paperi olisi tulevaisuudessa.

– Kun on intoa, harjoitteluun löytyy aina aikaa. Luovuin television katsomisesta, jotta ehdin soittaa kitaraa.

Soittotaidon lisäksi tulevilta musiikkiterapeuteilta vaaditaan pohjakoulutusta terveydenhuolto-, opetus-, sosiaali- tai musiikin alalta. Sairaanhoitajan taustalla tämäkin vaatimus täyttyi, ja Nevavuori aloitti opiskelun Jyväskylässä Eino Roiha -instituutissa.

Suurin ero parikymppisenä ja viisikymppisenä opiskelussa on Nevavuoren mukaan se, että kypsemmällä iällä ihminen on äärimmäisen motivoitunut.

– Motivaatiosta kertoo esimerkiksi se, että kaikista kursseista tuli kiitettävät.

Nevavuoren vuosikurssilla oli kaikenikäisiä opiskelijoita. Terapia-alalla ikä ei ole este, koska elämänkokemuksesta on hyötyä ja töitä voi jatkaa vanhanakin oman jaksamisen mukaan.

– Itse mietin, onko liian myöhäistä vaihtaa alaa, mutta kukaan muu ei sanonut minulle niin.

Nevavuori ei kuitenkaan syöksynyt elämänmuutokseen miettimättä asiaa läheistensä kannalta. Yhtälöön kuuluivat lapset, sivutoiminen maatilan pito ja miehen työ, johon myös sisältyi matkustamista.

– Perheen tuki oli tosi tärkeä, enkä olisi voinut tehdä mitään sellaista, mistä he kärsivät.

Nuorin lapsista oli jo 10-vuotias ja kulki toisinaan Nevavuoren mukana Jyväskylässä. Teinejä puolestaan eivät äidin menot hirveästi hetkauttaneet, ja kaksi vanhinta oli muuttanut omilleen.

– Välillä olen miettinyt, että voi kun olisin päässyt opiskelemaan jo aiemmin, mutta eihän se olisi ollut mahdollista silloin, kun lapset olivat pieniä. Minulla ei myöskään olisi ollut tarvittavia pätevyyksiä. Nyt oli sopiva aika.

Opiskeluajan taloudellista puolta turvasi se, että Nevavuori sai ammattitaudin vuoksi kuntoutustuen.

– Kun sairaanhoitajana ollessa alkoi olla vaikeaa käsien kanssa, rukoilin monta kertaa, että Jumala johdattaisi. Kun uskalsin päästää irti omista suunnitelmistani, tuli uusi opiskelupaikka ja myös rahoitus siihen.  

Musiikkiterapeutin opintoja kesti kolme vuotta. Nevavuori teki samalla alan töitä kehitysvammaisten ja rippikoululaisten kanssa. Hän opiskeli muutakin, esimerkiksi harpunsoittoa. Nykyään hän on Suomen ainoa musiikkiterapeutti, joka tarjoaa asiakkailleen mahdollisuutta harpunsoittoon.

– Harpun viereen istuminen rauhoittaa vilkkaat pojatkin. Kuka tahansa saa siitä kauniin äänen.

Nevavuori kuvaa musiikkiterapiaa äänillä leikkimiseksi. Työskentelyyn kuuluu usein improvisointia, eikä asiakkaalta edellytetä mitään pohjataitoja.

Opiskelu ei vieläkään ole Nevavuoren osalta lopussa. Muutama erityispedagogiikan kurssi on suoritettavana, ja hän haaveilee psykoterapiaopinnoista. Hän kannustaa muitakin kulkemaan rohkeasti kohti unelmia, toteuttamaan vaikkapa lapsuuden haaveen, kuten hän kitaratunnit.

– Joskus heittäytyminen on tosi pelottavaa, mutta kun Jumala on mukana, kaikki menee hyvin. Vaikka unelma ei kantaisi pidemmälle, vanhana voi todeta eläneensä täysipainoista elämää. Ei tarvitse jälkikäteen harmitella, että jätti tekemättä jotain merkityksellistä.

- - -