"Kun on intoa, aikaa löytyy"

Aikuisopiskelija on motivoitunut ja tehokas


Taru Nevavuori lumoutui harpun äänestä ja käyttää sitä nykyään terapiatyöskentelyssä. %u2013 Raamatussa jo Daavid harjoitti musiikkiterapiaa, kun hän soitti kuningas Saulille. Kuva: Studio FotoMika.
Taru Nevavuori lumoutui harpun äänestä ja käyttää sitä nykyään terapiatyöskentelyssä. %u2013 Raamatussa jo Daavid harjoitti musiikkiterapiaa, kun hän soitti kuningas Saulille. Kuva: Studio FotoMika.
Taru Nevavuori lähti viisikymppisenä opiskelemaan uutta alaa.

Kun Taru Nevavuori valmistui 22-vuotiaana sairaanhoitajaksi, hän uskoi pysyvänsä turvatussa virassa eläkeikään asti. Leikkaussali- ja anestesiapuolelle erikoistuminen avasi mielenkiintoisia mahdollisuuksia, ja töitä riitti.

– On tosi hienoa, etten silloin tiennyt, kuinka huikeita muutoksia elämässäni on tulossa, hän sanoo nyt.

Viime keväänä Nevavuori valmistui musiikkiterapeutiksi ja aloittelee omaa yritystään. Häntä ei arveluttanut hakeutua opiskelemaan uutta alaa 50-vuotiaana, sillä polku päämäärää kohti rakentui luontevasti.

– Koen, että nykyinen ammattini on selkeästi Jumalan johdatusta.

Ammattitauti sysäsi muutokseen

Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan Nevavuori työskenteli Satakunnan keskussairaalassa. Samaan aikaan perhe kasvoi, ja viidennen lapsen syntymän jälkeen he muuttivat Kalantiin miehen kotitilalle. Muutto merkitsi virasta luopumista.

Nuorimman lapsen mentyä kouluun Nevavuori hakeutui taas leikkaussalitöihin. Työ oli yhä mielenkiintoista, mutta pienen paikkakunnan sairaalan suhdeverkostoihin oli hankala päästä sisään.

Kun Nevavuorella puhkesi ammattitauti, alanvaihto oli väistämätön. Kädet eivät kestäneet jatkuvaa pesua ja käsidesin käyttöä.

– Yhä uudestaan huomasin eksyväni Eurajoen kristillisen opiston musiikkiterapian perusopintojen esittelysivuille. Mietin, mitähän nekin mahtavat sisältää.

Nevavuori hakeutui vuoden kestäviin opintoihin. Samaan aikaan hän suoritti avoimessa yliopistossa kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja psykologian perusopinnot.
Vuoden aikana kävi selväksi, että hän haluaa jatkaa musiikkiterapiaa ammatiksi asti. Ammattiopintoihin vaaditaan musiikkiopiston perustasoa vastaava suoritus jostakin instrumentista. Nevavuorella asia oli kunnossa: kotiäitinä hän oli opiskellut klassista kitaraa samassa musiikkiopistossa, jossa hänen lapsensa kävivät, ja saanut sieltä ensimmäisenä aikuisopiskelijana päättötodistuksen – tietämättä, kuinka tärkeä paperi olisi tulevaisuudessa.

– Kun on intoa, harjoitteluun löytyy aina aikaa. Luovuin television katsomisesta, jotta ehdin soittaa kitaraa.

Soittotaidon lisäksi tulevilta musiikkiterapeuteilta vaaditaan pohjakoulutusta terveydenhuolto-, opetus-, sosiaali- tai musiikin alalta. Sairaanhoitajan taustalla tämäkin vaatimus täyttyi, ja Nevavuori aloitti opiskelun Jyväskylässä Eino Roiha -instituutissa.

Perheen tuki oli tärkeä

Suurin ero parikymppisenä ja viisikymppisenä opiskelussa on Nevavuoren mukaan se, että kypsemmällä iällä ihminen on äärimmäisen motivoitunut.

– Motivaatiosta kertoo esimerkiksi se, että kaikista kursseista tuli kiitettävät.

Nevavuoren vuosikurssilla oli kaikenikäisiä opiskelijoita. Terapia-alalla ikä ei ole este, koska elämänkokemuksesta on hyötyä ja töitä voi jatkaa vanhanakin oman jaksamisen mukaan.
– Itse mietin, onko liian myöhäistä vaihtaa alaa, mutta kukaan muu ei sanonut minulle niin.
Nevavuori ei kuitenkaan syöksynyt elämänmuutokseen miettimättä asiaa läheistensä kannalta. Yhtälöön kuuluivat lapset, sivutoiminen maatilan pito ja miehen työ, johon myös sisältyi matkustamista.

– Perheen tuki oli tosi tärkeä, enkä olisi voinut tehdä mitään sellaista, mistä he kärsivät.
Nuorin lapsista oli jo 10-vuotias ja kulki toisinaan Nevavuoren mukana Jyväskylässä. Teinejä puolestaan eivät äidin menot hirveästi hetkauttaneet, ja kaksi vanhinta oli muuttanut omilleen.

– Välillä olen miettinyt, että voi kun olisin päässyt opiskelemaan jo aiemmin, mutta eihän se olisi ollut mahdollista silloin, kun lapset olivat pieniä. Minulla ei myöskään olisi ollut tarvittavia pätevyyksiä. Nyt oli sopiva aika.

Opiskeluajan taloudellista puolta turvasi se, että Nevavuori sai ammattitaudin vuoksi kuntoutustuen.

– Kun sairaanhoitajana ollessa alkoi olla vaikeaa käsien kanssa, rukoilin monta kertaa, että Jumala johdattaisi. Kun uskalsin päästää irti omista suunnitelmistani, tuli uusi opiskelupaikka ja myös rahoitus siihen.  

Heittäytyminen voi pelottaa

Musiikkiterapeutin opintoja kesti kolme vuotta. Nevavuori teki samalla alan töitä kehitysvammaisten ja rippikoululaisten kanssa. Hän opiskeli muutakin, esimerkiksi harpunsoittoa. Nykyään hän on Suomen ainoa musiikkiterapeutti, joka tarjoaa asiakkailleen mahdollisuutta harpunsoittoon.

– Harpun viereen istuminen rauhoittaa vilkkaat pojatkin. Kuka tahansa saa siitä kauniin äänen.

Nevavuori kuvaa musiikkiterapiaa äänillä leikkimiseksi. Työskentelyyn kuuluu usein improvisointia, eikä asiakkaalta edellytetä mitään pohjataitoja.

Opiskelu ei vieläkään ole Nevavuoren osalta lopussa. Muutama erityispedagogiikan kurssi on suoritettavana, ja hän haaveilee psykoterapiaopinnoista. Hän kannustaa muitakin kulkemaan rohkeasti kohti unelmia, toteuttamaan vaikkapa lapsuuden haaveen, kuten hän kitaratunnit.

– Joskus heittäytyminen on tosi pelottavaa, mutta kun Jumala on mukana, kaikki menee hyvin. Vaikka unelma ei kantaisi pidemmälle, vanhana voi todeta eläneensä täysipainoista elämää. Ei tarvitse jälkikäteen harmitella, että jätti tekemättä jotain merkityksellistä.

Säde Loponen

- - -

Abivuonna vaihtoehdot ovat auki


Joosua Salmi. Kuva: Leevi Launonen.
Joosua Salmi. Kuva: Leevi Launonen.

Joosua Salmi, 17, Nurmijärvi.

Aloitan kolmannen vuoden eli abivuoden Rajamäen lukiossa.

Tuleva vuosi on tärkeä, koska minulla on yo-kirjoitukset. Kirjoitan osan aineista jo syyskuussa, mutta en ole vielä kesän aikana ehtinyt lukea paljonkaan.

Koulussa oppiminen on minulle yleisesti ottaen helppoa. Lukiossa on välillä tuntunut kuitenkin siltä, että työtä on liikaa tai että harrastuksille ja kavereille ei jää aikaa. Useimmat kouluaineet kiinnostavat minua ainakin vähän, joten välillä on vaikeaa rajata esimerkiksi kurssivalintoja.

Olen melko visuaalinen oppija, mikä sopii hyvin kouluun, jossa perinteisesti luetaan ja kirjoitetaan paljon. Seurakunnissa opetus on lähinnä puheiden muodossa, mikä vaatii minulta enemmän keskittymistä. 

Seurakunnissa voitaisiinkin hyödyntää enemmän myös muita oppimismuotoja.

Viimeistään keväällä joudun päättämään, mihin aion suunnata lukion jälkeen. Kovin selviä suunnitelmia minulla ei vielä ole myöskään asevelvollisuuden suhteen. Toivottavasti voin keskittyä kunnolla asiaan kerrallaan, jotta saan kaikki päätökset ja kokeet onnistumaan hyvin. Rukoilen johdatusta ehkä liiankin harvoin, mutta toivon ja uskon Jumalan auttavan kevään valinnoissa ja laajemminkin hänen tahtonsa tapahtuvan elämässäni.

Uskon, ettei meidän yleensä tule odottaa Jumalan antavan suoria vastauksia tai päättävän asioita puolestamme. Useimmiten johdatus toimii nähdäkseni siten, että kun meille aukeaa mahdollisuuksia, Jumala antaa meidän huomata, mitkä vaihtoehdot ovat parhaita.

Välillä koen tilanteita, jotka vaikuttavat ensin onnekkailta sattumilta, mutta jälkeenpäin ajatellen ovat luultavimmin olleet johdatusta.

(SL)

- - -

Sara Simpanen. Kuva: Tiina Simpanen.
Sara Simpanen. Kuva: Tiina Simpanen.
Uusi reppu, tutut kaverit


Sara Simpanen, 7, Tampere

Menen ensimmäiselle luokalle Atalan kouluun. Se on eri paikassa kuin eskari, alakerrassa ihan perällä. Onneksi ovessa lukee 1 A, niin löydän perille.

Olen nähnyt mukavia unia kouluun menosta. Meidän opettajamme Ulla on tosi kiva. Luokalle tulee tuttuja kavereita: Jasmina, Amanda, Helmi, Kiara ja Aino. Yhden pojankin tunnen, mutten kerro kenet.

Olen saanut mustan ketturepun ja penaalin. Osaan jo lukea, kirjoittaa ja vähän laskea. Toivon oppivani laskemaan enemmän ja tekemään läksyjä. Minusta on hyvä, että lapsia opetetaan ensin eikä heti anneta läksyjä.

Menen kouluun innoissani, enkä olisi halunnut enää jatkaa kesälomaa. Parasta koulussa on se, kun pääsee leikkimään kavereiden kanssa ja saa uusiakin kavereita.

(SL)


Opetus
51

Opetus10.4.2024 | Wosenu-Bacha Dandena


1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder
En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Opetus27.3.2024 | Samuel Tedder


Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela
Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala
Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024
Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala
Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Opetus14.2.2024 | Maarit Eronen

Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen
Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart
Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Opetus11.1.2024 | Christian Knorr


Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus5.1.2023 | Christian Knorr, Friedhelm Holthuis


Raamatussa kuvataan useita ajanjaksoja, jolloin ihmiset joko ryhmänä tai yksilöinä erottautuivat keskittymään Jumalaan ja omistautumaan...
Opetus4.1.2023 | Juan ja Katja Castillo

Palstalla vastataan kerran kuussa lasten teologisiin kysymyksiin.



Miksi Jeesuksen piti kuolla? – Iisak, 8 v.
Miksi J...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio
Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Opetus5.12.2023 | Anssi Tiittanen


Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi.
Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Opetus21.11.2023

Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus15.11.2023 | Elina Rautio

Kuuntele opetuskirjoitukseen liittyvä lyhyt videoalustus tästä.



Varmasti jokainen uskova on kokenut elämässään vaiheita, joll...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen
Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala
Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus1.11.2023 | Juan & Katja Castillo, Lari Launonen, Miika Tolonen


Miksi Jeesus loi kivun? – Lukas, 4 v.

Kipu on elimistön tapa hälyttää, että jokin on vikana. Ju...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila
Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri.
...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi
Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen
Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus1.10.2023 | Juan ja Katja Castillo


Miten Jeesus voi olla niin ihmeellinen? – Beata, 7 v.

No niinpä, Beata! Jeesus on tyyppinä parasta, mitä meille ihmisille on annettu. J...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen
Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen
Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi
On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus5.9.2023 | Miika Tolonen, Lari Launonen


Miika ja Lari ovat isiä, raamattukoulun opettajia ja teologian tohtoreita (eli ovat opiskelleet paljon Raamattua). He vastaavat mielellään...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola
Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023
Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela
Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023
Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusMilka Peltomäki | 23.7.2023


IK-opiston opettajat väläyttivät mielenkiintoisimpia nostoja kursseiltaan Juhannuskonferenssin vieraille. Opiston Areenalla pääsi seuraamaan lyhyitä nä...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023
Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn
Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
OpetusMartti Ahvenainen | 10.6.2023

Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
OpetusDavid Koontz | 1.6.2023

Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusKatja Castillo (10.5.2023)
Poikani, kuule isäsi neuvoja, älä väheksy äitisi opetusta, ne ovat seppele hiuksillasi, ketju kaulaasi koristamassa.1
Sananlaskujen kirjan ensimmäisestä luvussa...
OpetusTanja Närhi
Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
OpetusHarri Kröger


(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi
(11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi
Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
OpetusMatti Kankaanniemi (29.3.2023)


Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela
Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi
(16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
OpetusVille Kalaniemi


(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen
(1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela
(22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi
Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen
(2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio
Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas?
Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen
(30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen
Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen
The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
OpetusNina Kakriainen


Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen
Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
OpetusSara Saarela


Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
OpetusJyrki Palmi


Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
OpetusLari Launonen


Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl
Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen
Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela
Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
OpetusJanne Saarela


Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen
Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen
Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen
Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren
Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen
Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts
Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen
Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä
Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi
Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen
Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto
Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki
Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio
Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä
Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen
Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen
Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio
”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela
Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen
Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
OpetusPekka Havupalo

Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.

Aktiivijäseniä
...
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen.
Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusSydän.



Siellä se pompottaa hellittämättä sisällämme, päivin ja öin, ilman pieninta...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka kautta Jumala hallitsee.

...
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana.
I...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan