Viikon lehti



Pkirjoitus
28-29/2018

UutisetHellekelit, rento yhdessäolo ja tarpeeksi pitkä etäisyys kotiin auttavat Heidi ja Ilari Roihuvuota katkaisemaan arjen stressin.
Miten onJuhannuskonferenssin kävijämääristä on esitetty monenlaisia arvioita. Suurin osa us­koo kävijämäärän laskeneen.
Konferenssi-isäntä Marko Halttunen, minkälainen tapahtuman p...
UutisetYhteys on tärkeää kristityille maatalouselinkeinon harjoittajille, joista moni työskentelee yksin.
UutisetJääkiekkokaupungissa kuultiin liigapelaajan kertomus uskoontulosta.
UutisetFifan ohjeet eivät estä huippupelaajia elämästä vakaumustaan todeksi tv-kameroiden edessä.
UutisetMoniarvoinen yhteiskunta haastaa kristityt vanhemmat ja vaatii ottamaan kasvatukseen kantaa.
PakinaLapsena sain Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa ol­leista listoista, etenkin siitä, jos­sa lueteltiin kasvaneen...
PikavisiittiTerhi Laamasen rohkein teko on ollut talon rakentaminen.
MielipidePride-tapahtumasta on kehitty­nyt merkillinen moraalinen lin­jan jakaja. Osallistumisesta Pride-juhlintaan tai sen tukemisesta ve­detään johtopäätöksiä tasa-arvon, ihmisoikeuksien tai vähemm...
MielipideMusiikki seu­rakunnissa on parhaim­millaan hoi­tavaa, eheyt­tävää ja sisäistä elämää vahvis­tavaa. Se on jopa parantavaa ja evankelioivaa.

Seurakunnissa toimii yleensä...
UutisetMiten jaksetaan pienissä, alle sadan jäsenen helluntaiseurakunnissa? RV otti yhteyttä kolmeen eri puolilla Suomea toimivaan yhteisöön ja kyseli kuulumisia.
KolumniUusateismin ja humanismin kasvu 2000-luvulla on lisännyt uskoa järjen ylivaltaan uskontojen sijasta. Kirjoista Richard Dawkinsin Jumalharha, Daniel Dennettin Lumous murtuu ja Christoph...
Pääkirjoitus1700-luvulla vaikuttaneen filosofi ja kirjailija Montesquieun vallan kolmijako-opin mukaan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan vallan väärinkäytön es...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan