Suvaitsevaisuusaate on nykymuodossaan uskonto,
sanoo Andrew Doyle
– Kun käsite ”woke” alunperin otettiin käyttöön mustien
kansalaisoikeusliikkeissä, sillä tarkoitettiin ainoastaan sitä, että henkilö
tiedostaa sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet.
– Siinä ei ole mitään väärää, ja sillä määritelmällä jokainen
meistä tässä huoneessa on ”woke”.
– Ongelma on siinä, että kyseinen sana kaapattiin muutamia
vuosia sitten. Erityisen suvaitsematon ”sosiaalisen oikeudenmukaisuuden
puolustajien” haara otti sen käyttöönsä.
– Suvaitsevaisuusaate on nykyisessä muodossaan eräänlainen
uskonto. -- Siinä on uskonnon piirteitä, koska se ei siedä toisinajattelua, se
pyrkii ideologiseen puhtauteen, se on vakuuttunut omasta oikeassa olemisestaan
ja etsii kerettiläisiä. --
– Minä olen hyvin etuoikeutetussa asemassa. Voin sanoa, mitä
ajattelen ilman huolta seurauksista, koska minulla ei ole pomoa. -- Mutta jos olisin esimerkiksi opettaja, en
voisi kirjoittaa samanlaisia tviittejä kuin nyt, en voisi vitsailla samoista
asioista kuin nyt, koska minua vastaan hyökättäisiin ja minua kiusattaisiin. --
– Luulen, että ihmiset alkavat saada tarpeekseen siitä, että
heidän on koko ajan varottava sanomisiaan, koska joku jossakin etsii itselleen
loukkaantumisen aihetta.
bbc.com 24.02.2020
11/2020
MuutKristityllä voisi olla erittäin hyvä itsetunto. Silloin ei tarvitse tieten tahtoen loukata ketään eikä pahoittaa mieltään pienistä, sanoo ratkaisukeskeinen terapeutti, sielunhoitoterapeutti ja työnohj...
KolumniHelluntaiherätyksen kasvustrategia seisoo kolmella jalalla. Siihen kuuluvat 1) voimakas lapsi- ja nuorisotyö, 2) saavuttava sosiaalinen työ ja 3) uusien seurakuntien istuttaminen.
Kol...
PääkirjoitusHelluntailaisen hengellisyyden keskeinen haaste on se, miten siitä voi tehdä kiireistä arkipäivää kantavan voimavaran. Hengellisyys pahimmillaan ahdistaa, koska emme osaa suhteuttaa kuulemaamme. N...
– Olet tullut hulluksi.
Näin ystävät kommentoivat kuullessaan, että Ülo Niinemägi oli tullut uskoon. 20-vuotias
pitkätukkainen hippinuorukainen tunnettiin Tallinnan kaduilla, ja hänen...
UutisetValtakunnansyyttäjä on määrännyt uusia rikostutkintoja liittyen
kansanedustaja Päivi Räsäsen kannanottoihin seksuaalisuudesta.
Kyseessä ovat hänen lausumansa kommentit Ruben...
Muut– Kun käsite ”woke” alunperin otettiin käyttöön mustien
kansalaisoikeusliikkeissä, sillä tarkoitettiin ainoastaan sitä, että henkilö
tiedostaa sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet.
– Siinä...
UutisetHallitukselle on jätetty kirjallinen kysymys koskien
vakaumukseen liittyvää syrjintää työhaastattelussa, uutisoi KD-lehti.
Pia Rendic kirjoitti seurakuntalainen.fi-uutissivuston
blogissa...
UutisetHelluntaikirkon johtaja Mika Yrjölä kysyy kantelutekstissään, onko valtakunnansyyttä ”syyllistynyt toiminnallaan uskonnonvapauden ja sananvapauden rajoittamiseen tai sen yritykseen.”