Ihmisen sydän toisessa ihmisessä

Saarela, Sara. Kanssasi en tarvinnut sanoja. Kharis 2016. 125 s.
Saarela, Sara. Kanssasi en tarvinnut sanoja. Kharis 2016. 125 s.
Sisaruudesta, menetyksistä, kuolemasta ja yksinäisyydestä kertova Sara Saarelan uusi romaani kulkee suurten kysymysten kanssa kovien tuntojen äärilaidalla. Lukija kysyy väistämättä, millainen elämänkokemus tarvitaan näin tummien tapahtumien käsittelyyn. Luonnollinen selitys olisi vahva ammatillinen tausta ihmisten auttamisessa tai omakohtainen
raastava selviytymistarina. Tämän kirjan kohdalla ei liene kyse kummastakaan.

Kirja on selkeästi kaunokirjallinen teos, jossa ilmaisun tyyli ja laatu kannattelevat johdonmukaisesti tapahtumien kulkua. Tekstin taso ja kansien tyylikäs grafiikka antavat mahdollisuuden tavoitella keskimääräistä laajempaa lukijajoukkoa. On vain eduksi, että kirjailijan kynä ei ole liian paksu eikä ajatus liian raskas. Pimeässä on parempi edetä pienin kevein askelin suuria sanoja vältellen.

Hengellisiä teemoja juoneen yhdistävissä romaaneissa on usein paljon tahtoa ja sanomisen paloa, mutta tekstin tyyli ja laatu ylittävät vain rimaa heilutellen kustantamiskynnyksen. Saarelan kirjaa lukiessa ei tarvitse tuskailla tekstin kömpelyyden kanssa. Parhaimmillaan kirjan päähenkilön, Mimmin, sisäiset keskustelut ahdistuksen, perusturvan puutteen ja menetetyn sisaren kanssa yltävät proosan ja runon rajamaille.

Kirjan aihepiiri on kuitenkin niin rankka, että lukijan voisi useammin herättää jollakin voimalauseella – ”antaa päin näköä” herkän kerronnan keskellä. Muutamassa kohdassa kirjoittaja onnistuukin näin tekemään. Mimmin kuiskaus sijaisvanhemmille ”Onneksi Jumala ei antanut teille lapsia” pakottaa lukijan jatkamaan, vaikka yölamppu olisi muuten  ammumassa.

Reiluun sataan sivuun ei ole ahdettu liian monikulmaista kokonaisuutta, ja Mimmin rinnalla kirjan muut roolihenkilöt jäävät pieneen osaan. Sijaisvanhemmat kuvataan mustavalkoisesti kahdeksi pösilöksi. Heidän käytöksensä voi ehkä tulkita epäonnistumisen keskellä uupuneiden aikuisten avunhuudoksi. Kertomuksessa olisi mielenkiintoisia polkuja kirjan loppupuolella vierailevien henkilöiden kokemukseen ja tunteisiin. Esimerkiksi nuorisokodin hoitajan Fannyn näkökulmasta voisi kirjoittaa samaan teemaan jatko-osan.

Sara Saarelan teos ei painosta eikä sorru antamaan helppoja vastauksia. Kirjassa ei tarjoilla psykologisia selityksiä eikä uskonnollisia tuottavuushyppyjä. Asioista lausutaan juuri niin paljon kuin niistä elämän vajavaisuuden keskellä voidaan sanoa.

Teos jättää jäljen lukijaan. Tärkein on usein vaikuttavinta lukea rivien välistä. Kirja rohkaisee niin kärsivää kuin rinnalla kulkijaa oman äänen kuulemiseen, omien kasvojen näkemiseen ja oman minuuden löytämiseen.

Ovelalla tavalla kirja herättelee katsomaan päin opittuja asenteita ja totuuksia. Olemme kaikki, pappien ja valkotakkisten kärkikolmio mukaan lukien, ajallamme avun tarpeessa. Tarvitsemme muistutuksen, että parhaat lääkkeet rakkauden, hyväksymisen ja kosketuksen puutteeseen ovat rakkaus, hyväksyminen ja kosketus.

Saarelan romaania ei ole lokeroitu etukäteen tyypitellylle lukijalle. Kirja ei ole nuorisoromaani, vaikka sen tulisi olla taustoihin katsomatta jokaisen murrosikäisen saatavilla. Kirja ei ole myöskään pienehköjen aktiivikristillisten piirien ajanvietelukemistoa. Se sopii kaikille ja erilaiset lukijat voivat löytää siihen oman kosketuskohtansa.

Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.


Timo Toivanen


12/2016

KolumniEi hän vielä 60-luvulla mitenkään erityisesti mieleen jäänyt. Samalla tavalla tuli telttaan kuin muutkin, soitti hanuria ja saarnasi. Alakoulupoikana imeskelin heinänkortta ja toivoin, että löytäisi n...
PääkirjoitusHelluntaiherätyksen luonteeseen on aina kuulunut hengellisen kokemisen vapaus. Seurakunnissa on vaalittu Hengen vapautta ja siksi sallittu jossain määrin myös armolahjojen käyttöön liittyviä yli...
Miten onTuusulan helluntaiseurakunta haki Ristin Voiton numerossa 7/2016 vapaaehtoista nuorisotyöntekijää/ohjaajaa harvinaisen suurella lehti-ilmoituksella, jonka hinta on 2 112 euroa. Ilmoitus herätti runsaa...
PuheenaiheHelluntailiikkeen teologian rakentaminen muistuttaa alkukirkon opinmuodostusprosessia, väittää Sanna Urvas.
MuutVuodet Hilja Aaltosen runojen tukitsijana jättivät jälkensä.
UutisetArezoo Herselille juutalaisuus merkitsee identiteettiä, joka määrittelee myös hänen uraansa.
MuutReijo Hernesniemi kätteli pikkupoikana Yhdysvaltain presidenttiä
MuutVuoden 2000 euroviisuedustaja Nina Åström esittää hengellistä musiikkia vankiloissa (iltalehti.fi 13.3.).

– Euroviisujen jälkeen sain kutsun Venäjälle vankilaan ja siitä lähtien vankilakeikkoja...
PikavisiittiJeesus on Euroopan mestari Sami Niemisen supersankari.
MuutSaarnaajan kirjan puhuttelema mies on ”lähettänyt leipänsä veden yli” jo yli 80 maahan.
UutisetKuusamo on tyypillinen muuttotappioalue, jonne maahanmuuttajat ja turismi ovat tuoneet kuitenkin uutta elämää.
MuutEvankeliumien pääsiäiskertomuksissa on tunnettu kohta, jossa maaherra Pilatus kysyy kansalta, haluaako se hänen vapauttavan Jeesuksen vai murhasta tuomitun kapinallisen, Barabbaan. Lapseni alakoulun u...
MuutSisaruudesta, menetyksistä, kuolemasta ja yksinäisyydestä kertova Sara Saarelan uusi romaani kulkee suurten kysymysten kanssa kovien tuntojen äärilaidalla. Lukija kysyy väistämättä, millainen elämänko...
MuutHiljainen viikko kutsuu sisäiselle matkalle kohti Golgataa, kuoleman paikkaa. Kutsu ei ole ihmiselle luonnostaan mieluinen. Vapahtajan vanavedessä hän kuitenkin uskaltautuu astumaan perimmäisten kysym...
ArtikkelitKuopion piispa kehottaa pappeja puhumaan kuolemasta ilman kaunistelevia kiertoilmaisuja.
Muut"Vaikka olosuhteitten takia joutuisimme kuoleman paikalle, sen ei tarvitse merkitä tuhoa. Luotamme Herraan ja odotamme kärsivällisesti, ja se yksinkertaisesti tarjoaa tilaisuuden Jumalan kaikkivaltiaa...
MielipideKiitos Marja-Leena Sorvalle kirjoituksesta ja viestistä Ison Kirjan johdolle. On aina ilo kuulla, että joku on kokenut uudistumista uskossaan. Se on varmasti meidän useimpien tarve ja kaipuu herätysli...
MielipideSain kohdata Jeesuksen pelastajana Niilo Yli-Vainion kokouksessa vuonna 1977. Myöhemmin 1980-luvulla olin Katinalan raamattuopistolla talvikurssilla. Katinalan alakerrassa oli pannuhuone, jossa tuolie...
MielipideJoudumme jatkuvasti tilanteisiin, joissa maailman mielipide pyrkii sanelemaan seurakunnan opetuksen. Kaikki me Jeesukseen Kristukseen uskovat olemme kuitenkin tulleet ulos maailmasta ja päässeet sisäl...
MielipideOlen käynyt jo vuosikymmeniä vapaakristillisten seurakuntien tilaisuuksissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Niissä ihmiset rukoilevat usein, että tulisi suuri herätys niin kuin Niilo Yli-Vainion aik...
MielipideUskonnon opetusta koskevassa Ristin Voiton uutisessa (RV 9) viitattiin neljän uskonnon lehtorin Ilkka-lehdessä 9.2.2016 julkaisemaan kirjoitukseen. Siinä väitettiin, että Etelä-Pohjanmaan maakunnallis...
MielipideMelkein joka pääsiäinen herää keskustelu Jeesuksen kuolinpäivästä ja hänen haudassa olostaan. Onneksi kuolinpäivä ei vaikuta pelastukseemme, sillä tärkeintä on se, mitä ristillä tapahtui. Jeesuksen yl...
UutisetKristinuskon perusteisiin tutustuttava Alfa-kurssikonsepti on uudistanut ruotsalaisen Kummelbyn luterilaisen seurakunnan perinpohjaisesti, kertoo Dagen-lehti.

Sunnuntain jumalanpalvelusten yhte...
UutisetRyhmä hinduaktivisteja tunkeutui Intian Chhattisgarhissa sijaitsevaan helluntaiseurakuntaan maaliskuun alussa. International Christian Concernin mukaan 25 moottoripyörällä liikkeellä ollutta hyökkääjä...
UutisetLibyasta kotoisin oleva entinen muslimi, peitenimeltään Shahid, kastoi hiljattain joukon uskoon tulleita muslimeja samalla Pohjois-Afrikan rannikolla, jossa terroristijärjestö Isisin jäsenet mes...
UutisetLähi-idän jesidi- ja kurdivähemmistöjen kärsimysten ja juutalaisten kokeman holokaustin välillä on vahvoja yhtäläisyyksiä, totesivat Jerusalemin Yad Vashem -museossa maaliskuun alussa vierailleet jesi...
UutisetLuterilaiseen kirkkoon liittyjiä oli viime vuonna yli 17 000, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusta uutisoi kotimaa24.fi.

Vuodet 2010 ja 2014 olivat eropiikkivuo...
UutisetElitismisyytökset harmittavat järjestäjiä.
UutisetHelluntailaisuus näkyy YouTubessa tyypillisimmin kokoustaltiointeina, mutta eniten katsojia saavat musiikki ja erilaiset ilmiöt.
UutisetHelluntaiseurakuntien hyvä perinne on tarjota eläkkeellä oleville läheteille, evankelistoille ja pastoreille vuosittain virkistyspäivät. Päivien kustannuksien peittämiseksi monissa seurakunnissa kerät...
UutisetSuomessa kuukauden verran vierailulla ollut arabian- ja englanninkielinen Missionuorten ryhmä kohtasi eri paikkakunnilla turvapaikanhakijoita. Vastaanottokeskuksissa tiimiläiset järjestivät lapsille o...
UutisetValokulkue-kiertueesta on nyt kymmenen vuotta.
UutisetJos ihmisoikeudet eivät ole lähtöisin ihmisen ulkopuolelta, ne ovat vain ihmisten keksintöä, argumentoi englantilainen lakimies ja teologi David McIlroy viime viikon maanantaina Veritas Forum -keskust...
UutisetNimeään muuttavat helluntaiseurakunnat suosivat usein kansankirkollisuuteen viittavia sanoja.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan