Aikamedia Oy:n
yhtiökokous päätti ylimääräisessä yhtiöko-kouksessa lauantaina 26. tammikuuta
toteuttaa maksullisen suunnatun osakeannin, jossa lasketaan liikkeelle
enintään 1 600 kappaletta uusia osakkeita. Osakeannin tarkoituksena on
laajentaa yhtiön omistuspohjaa ja saada tarvittavaa lisäpääomaa taloudellisen
tilanteen parantamiseksi.
Vuoden 2018 toteutunut budjetti jäi yli 290 000 euroa miinukselle
erityisesti monien kertaluontoisten menoerien johdosta. Yhtiössä onkin
käynnistetty yhteistoimintaneuvottelut 11.1.2019 alkaen. Säästötavoite on noin
70 000 euroa vuositasolla. Yhdessä aiempien säästö- ja sopeuttamistoimien
kanssa sen vaikutusten odotetaan näkyvän positiivisesti alkaneen vuoden
taloudessa.
Kokouksessa käsiteltiin osakeannin ja yhtiön taloudellisen
tilanteen lisäksi Aikamedian vuosi sitten esittelemää toimintastrategiaa.
Yhtiön toimitusjohtaja Vesa Halonen koki kokouksen
erittäin hyvänä.
– Kokouksen monipuolinen ja laaja omistajarakenne sekä
keskustelu laaditusta Aikamedian strategiasta antoivat vahvan selkänojan
operatiiviseen kehittämistyöhön.
– Uskon, että helluntailiikkeen omalla kustannusyhtiöllä on
muuttuvassa yhteiskunnassa edelleen merkittävä rooli vahvan hengellisen
sisällön välittämisessä. Odotankin, että seurakunnat, yhteisöt, yritykset ja
yksityiset osallistuisivat laajasti päätettyyn osakeantiin.
Myös hallituksen puheenjohtaja Waltteri Haapala oli
tyytyväinen kokouksen antiin.
– Olen erittäin tyytyväinen omistajien antamaan siunaukseen
strategiallemme. Osakeanti on välttämätön pääomien vahvistamiseksi ja uusien
kannattavien liiketoimintojen kehittämiseksi, Haapala toteaa.
Aikamedian tilanteesta, strategiasta ja osakeannista
kerrotaan lisää seuraavassa Ristin Voitto-lehdessä.
Pääkirjoitus”Elämme murroskautta”,
totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan.
Tällä hän tarkoitti sekä Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen muuttuvia suhteita
että ääriliikkeitä, jotka mu...
UutisetSuosiotaan lisäävä avoin ehtoollinen ei lisää kasteelle haluavien määrää. Myös pienenevät ikäluokat tarjoavat luonnollisen osaselityksen laskusuuntaukselle.
KolumniTammikuinen terroristihyökkäys hotelliin Kenian Nairobissa
puhuttaa edelleen. Kotikatumme varrella tapahtuneen iskun seurauksena 21
kenialaista menetti henkensä. Ikävää oli myös se, että hyö...
ArtikkelitKristilliset arvot
ovat eettisen diakoniatyön perusta. Työssä sitoudutaan kristilliseen ihmiskäsitykseen,
joka sisältää ajatukset luomisesta ja lunastuksesta. Jokaista ihmistä
kunnioitet...
UutisetAikamedia Oy:n
yhtiökokous päätti ylimääräisessä yhtiöko-kouksessa lauantaina 26. tammikuuta
toteuttaa maksullisen suunnatun osakeannin, jossa lasketaan liikkeelle
enintään 1 600 kappaletta uusi...
MielipideTapio Lehtonen kirjoitti Ristin Voitto-lehdessä
(51–52/2018) otsikolla Viimeinen päivä, Herran päivä. Hän mukaansa lopunajan
suuret tapahtumat tapahtuisivat tämän maailmanajan viimeisenä p...
MielipideSain sydämelleni kehottaa arvoisaa toimitusta miettimään,
miten Ristin Voitto voisi vieläkin enemmän edistää Raamatun lukemista
ja siihen innostamista lukijakunnan keskuudessa. On ilolla...
MielipideRistin Voitto-lehdessä (3/2019) pohdittiin, onko
yhteiskristillisen ajattelun yleistyminen syypää uskovien kasteen vähenemiseen.
Totean heti alkuun, että olen luterilainen, Evankelis-luterilaise...