Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan mukaan Aito Avioliitto ry:tä syrjittiin Educa-tapauksessa – useat uhkasivat boikotoida messuja, jos yhdistys osallistuu

Perinteistä naisen ja miehen avioliittoa puolustavalla Aito Avioliitto ry:llä ei ollut asiaa vuoden 2019 Educa-messuille. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen mukaan kyseessä oli syrjintä. Kuva: Unsplash
Perinteistä naisen ja miehen avioliittoa puolustavalla Aito Avioliitto ry:llä ei ollut asiaa vuoden 2019 Educa-messuille. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätöksen mukaan kyseessä oli syrjintä. Kuva: Unsplash

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi 26.11.2020 päivätyssä päätöksessään, että Suomen Messut Oy sekä opetusalan henkilöstön etujärjestö OAJ syyllistyivät Aito Avioliitto ry:n syrjimiseen kieltäessään sen osallistumisen vuoden 2019 Educa-messuille ja peruessaan jo sovitun ja maksetun esittelypisteen.

 

Yhdistys oli jo aikanaan saanut luvan messuille osallistumiseen ja oli maksanut myös paikkamaksunsa. Opettajien yhdistyskentässä osallistumisesta syntyi porua, ja OAJ päätyi perumaan Aito Avioliitto ry:n osallistumisen.

 

–Jäseniltä, järjestön aktiiveilta ja muilta osallistujilta saamamme laajan palautteen perusteella oli selvää, että OAJ:n oli arvioitava tilanne uudestaan. Kuuntelimme, kävimme kokonaisuuden läpi ja tulimme siihen lopputulokseen, että Aito avioliitto ry ei osallistu Educa-messuille, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoi talvella 2019 julkaistussa tiedotteessa ja 

 

Aito Avioliitto ry sekä tapahtuma-aikaan yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Susanna Koivula hakivat lautakunnalta päätöstä, jossa todetaan Suomen Messut Oy:n ja OAJ:n syrjineen yhdistystä messuja järjestettäessä ja kielletään vastaajaa jatkamasta ja uusimasta syrjintää. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta päätyi päätöksessään hakijan kannalle.

Asiasta uutisoi muun muassa 

 

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle toimittamassaan vastineessa OAJ oli tuonut myös esiin, että ”useat OAJ:n jäsenet ja messuille aikoneet olivat ilmoittaneet jättävänsä osallistumatta messuille hakijayhdistyksen [Aito Avioliitto ry] osallistumisen vuoksi”, ja katsonut messujen onnistumisen vaarantuvan. Lautakunta katsoi kuitenkin, ”ettei vastaaja voi vedota mahdolliseen kävijämäärän laskuun sen menettelyn oikeuttavana perusteena”.

 

OAJ oli omassa selvityksessään kirjoittanut, että ”tapahtuman järjestämisessä on äärimmäisen tärkeää ennakoida mahdollisia häiriötilanteita ja varautua niihin kaikilla käytössä olevilla keinoilla”, joiksi OAJ mielsi myös Aito Avioliitto ry:n osallistumisen kieltämisen. Lautakunta totesi tähän, että ”asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella hakijayhdistyksen osallistumisen voisi katsoa aiheuttaneen vaaraa tapahtuman turvalliselle toteutumiselle”.

 

OAJ ennakoi vielä vastineessaan, että messukävijät olisivat saattaneet kokea ”heidän perus- ja ihmisoikeuksiinsa kohdistuvaa uhkaa”. Tähänkin lautakunta totesi, ”ettei vastaajan [OAJ] selvityksestä ilmene, mitä konkreettista uhkaa yhdistyksen osallistuminen olisi aiheuttanut”.

 

Aito Avioliitto ry:ssä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan päätös herättää luonnollisesti tyytyväisyyttä.

 

– Kannustakoon se kaikkia perinteisen perhe- ja sukupuolikäsityksen omaavia jatkossakin käyttämään päättäväisesti laillista oikeuttaan ilmaista mielipiteensä sekä vaatimaan tasavertaista kohtelua niin yksityisissä kuin julkisissa yhteyksissä, Aito Avioliitto ry:n puheenjohtaja Arto Jääskeläinen totesi yhdistyksen tiedotteessa.

 

– Päätöksen tekstistä ilmenee, että osallistumisen peruutus johtui hakijayhdistyksen edustamista arvoista ja mielipiteistä sekä siitä julkisesta kritiikistä, minkä yhdistyksen mahdollinen osallistuminen oli herättänyt, vaikka yhdistyksen sääntöjen mukaisessa toiminnassa ei ollut mitään lain tai hyvän tavan vastaista.

 

– Messujärjestäjien tekemä nopea peruutuspäätös oli kohtuuton ja liioiteltu reaktio, joka syrji hakijayhdistystä ja sen jäseniä.

 

Yhdistyksen mukaan Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaisu osoittaa, että ”ketään ei saa asettaa erilaiseen asemaan mielipiteen vuoksi”.

 

– Jokaisella on oikeus omaan vakaumukseen ja mielipiteeseen. Jokaisella on oikeus vapaasti ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä, vaikka joku kokisi mielipiteen epämiellyttäväksi.




3/2021

PääkirjoitusJuuri päättyneissä nuorten jääkiekon MM-kisoissa Suomi menestyi loistavasti. Erästä maajoukkueen pelaajaa haastateltiin hyvän pelin ja onnistuneen henkilökohtaisen suorituksen jälkeen. Toimittajan...
KolumniEräissä häissä vuosia sitten huomioni kiinnitti vanhempi mieshenkilö. Tai oikeastaan hänen ruokalautasensa, koska sitä ei näkynyt. Miehellä oli vain lasi vettä, ja hän jutteli muiden kanssa mitä n...
UutisetUskovainen lääkäri ymmärtää ihmisten epäröintiä mutta perustelee, miksi syytä rokotepelkoon ei ole.
UutisetKuukaudesta toiseen jatkuva etäelämä, eristäytyminen ja viranomaisohjeiden seuraaminen vaikuttavat myös pastoreihin.
UutisetTammikuussa on seurattu Yhdysvaltain myrskyisää presidentinvaihdosta, kun Donald Trumpin kannattajat eivät ole halunneet taipua ajatukseen Joe Bidenin virkaanastumisesta.
...
UutisetJoka kahdeksas kristitty maailmassa kokee vainoa. Merkittävimmät syyt vainon takana ovat ääri-islam ja -nationalismi.
PikavisiittiJenni Jurvan tekemästä Autojen unilaulusta tuli vuoden 2020 hengellinen lastenlaulu.
MuutJumalan valtakunnan ja Saatanan valtakunnan välisen taistelun ydin on siinä, kuka on kunnian ja ylistyksen antamisen kohde.
ArviotSimo Palomäki: Tänään on se päivä. Heikki Talo 2020.

Pitipä oikein uudelleen katsoa levyn kantta, kun musiikki lähti soimaan. Onko tässä kyseessä jokin vanha ruotsalainen kantril...
NäkökulmaPastorin työssä – niin kuin monessa muussakin työssä – kohtaa usein tietyn haasteen suhteessa työhön ja vapaa-aikaan. Pastorit työskentelevät kentällä, jossa suuri osa yhteisössä toimivista on vap...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
UutisetSalon helluntaiseurakunta on jakanut säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa ruokakasseja ja samassa yhteydessä EU-apua. Ennen joulua ruoka-apua saapui jonottamaan noin 150 kaupunkilaista. T...
UutisetSuomen Evankelinen Allianssi on julkaissut vetoomuksen, jossa se kyseenalaistaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen ja ulkomaalaislain noudattamisen Suomessa joidenkin hakijoiden turvapaikkaprose...
UutisetYhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi 26.11.2020 päivätyssä päätöksessään, että Suomen Messut Oy sekä opetusalan henkilöstön etujärjestö OAJ syyllistyivät Aito Avioliitto ry:n syrjimiseen...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan