Kristittyjen vaino digitalisoituu – vaino on vakavaa 73:ssa maailman maassa

Burkina Fasossa ei ole ennen viimevuotisia hyökkäyksiä esiintynyt juurikaan kristittyjen vainoa. Kuvassa veden kuljetusta Burkina Fason pääkaupungin Ouagadougoun slummissa. Kuva: Shutterstock
Burkina Fasossa ei ole ennen viimevuotisia hyökkäyksiä esiintynyt juurikaan kristittyjen vainoa. Kuvassa veden kuljetusta Burkina Fason pääkaupungin Ouagadougoun slummissa. Kuva: Shutterstock

Ääri-islam vahvistuu Afrikassa, Kiinan uudet uskontosäännökset rajoittavat entistä laajemmin seurakuntien toimintaa, ja järjestäytynyt rikollisuus uhkaa kristittyjä Latinalaisessa maailmassa. Muun muassa nämä asiat käyvät ilmi Open Doors International -avustusjärjestön vuoden 2020 World Watch -raportista, joka valottaa kristittyjen kokemaa vainoa.

Raportin mukaan vaino on nyt vakavaa, hyvin vakavaa tai äärimmäisen vakavaa 73 maassa. Vainoa kokee joka kahdeksas kristitty, eli yhteensä noin 340 miljoonaa ihmistä.

– Vainon intensiteetti on kasvanut. Kaikissa listauksen 50 kärkimaassa vaino on vähintään hyvin vakavaa, sanoo Miika Auvinen, World Watch -raportin vuosittain kokoavan Open Doors -järjestön ulkosuhteista vastaava johtaja Suomessa.

 

Merkittävimmät syyt kristittyjen kokemalle vainolle ovat nationalismi ja ääri-islam. Korona-aika ei ennakko-odotusten vastaisesti helpottanutkaan kristittyjen tilannetta vaan vaikeutti jo valmiiksi vainottujen tilannetta ja lisäsi kansalaisten valvontaa muun muassa Kiinassa.

– Kiinan kansalaisia seurataan yli 570 miljoonan kameran avulla. Kun kristittyjen määrä kasvaa, lisääntyy myös hallinnon pelko heidän vaikutusvaltansa kasvusta, Miika Auvinen kertoo.

Kiina nousi World Watch -listalla sijalta 27 sijalle 23.

Vainon digitalisoituminen on tämän hetken ja tulevaisuuden ilmiö. Myös ääri-islamin ja nationalismin odotetaan vahvistuvan edelleen eri puolilla maailmaa.

 

World Watch -listauksen kärkikymmenikkö pysyi ennallaan viime vuodesta. Vaikein maa kristityille on Pohjois-Korea, jota seuraavat Afganistan ja Somalia.

Ääri-islamin nousua on koettu erityisesti Afrikan pohjoisosassa Sahelin alueella. Siellä sijaitsee myös World Watch -listan suurin nousija Burkina Faso. Vähintään 50 kristittyä tapettiin siellä kirkkoihin ja kristillisiin kouluihin kohdistuneissa hyökkäyksissä, ja maa nousi World Watch -listalla sijalta 61 sijalle 28.

Äärinationalismi on leimannut aiemmin erityisesti Intiassa esiintyviä kristittyjen vainoja. Nyt myös Turkissa äärinationalismi on näyttäytynyt esimerkiksi hyökkäyksinä kristillisenemmistöisille alueille.

Paljon vainottuja kristittyjä eri maista tapaavan Miika Auvisen mukaan heidän viestinsä meille muille on usein hyvin yksinkertainen.

– He pyytävät meitä rukoilemaan puolestaan.

 

Tutustu World Watch -listaan tarkemmin:




3/2021

PääkirjoitusJuuri päättyneissä nuorten jääkiekon MM-kisoissa Suomi menestyi loistavasti. Erästä maajoukkueen pelaajaa haastateltiin hyvän pelin ja onnistuneen henkilökohtaisen suorituksen jälkeen. Toimittajan...
KolumniEräissä häissä vuosia sitten huomioni kiinnitti vanhempi mieshenkilö. Tai oikeastaan hänen ruokalautasensa, koska sitä ei näkynyt. Miehellä oli vain lasi vettä, ja hän jutteli muiden kanssa mitä n...
UutisetUskovainen lääkäri ymmärtää ihmisten epäröintiä mutta perustelee, miksi syytä rokotepelkoon ei ole.
UutisetKuukaudesta toiseen jatkuva etäelämä, eristäytyminen ja viranomaisohjeiden seuraaminen vaikuttavat myös pastoreihin.
UutisetTammikuussa on seurattu Yhdysvaltain myrskyisää presidentinvaihdosta, kun Donald Trumpin kannattajat eivät ole halunneet taipua ajatukseen Joe Bidenin virkaanastumisesta.
...
UutisetJoka kahdeksas kristitty maailmassa kokee vainoa. Merkittävimmät syyt vainon takana ovat ääri-islam ja -nationalismi.
PikavisiittiJenni Jurvan tekemästä Autojen unilaulusta tuli vuoden 2020 hengellinen lastenlaulu.
MuutJumalan valtakunnan ja Saatanan valtakunnan välisen taistelun ydin on siinä, kuka on kunnian ja ylistyksen antamisen kohde.
ArviotSimo Palomäki: Tänään on se päivä. Heikki Talo 2020.

Pitipä oikein uudelleen katsoa levyn kantta, kun musiikki lähti soimaan. Onko tässä kyseessä jokin vanha ruotsalainen kantril...
NäkökulmaPastorin työssä – niin kuin monessa muussakin työssä – kohtaa usein tietyn haasteen suhteessa työhön ja vapaa-aikaan. Pastorit työskentelevät kentällä, jossa suuri osa yhteisössä toimivista on vap...
MuistolleReilu vuosi sitten oli suuren juhlan aika. Juhlimme paitsi sitä, että olin vihdoinkin löytänyt kauan kadoksissa olleen pisteen viimeiseen väitöstutkimukseni lauseeseen, myös sitä, miten monien mei...
MuistollePohjois-Makedonian Evankelisen Helluntaikirkon ja Agape-järjestön johtaja Mirco Andreev siirtyi sairauden murtamana ajasta ikuisuuteen tapaninpäivänä 26. joulukuuta.

...
UutisetSalon helluntaiseurakunta on jakanut säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa ruokakasseja ja samassa yhteydessä EU-apua. Ennen joulua ruoka-apua saapui jonottamaan noin 150 kaupunkilaista. T...
UutisetSuomen Evankelinen Allianssi on julkaissut vetoomuksen, jossa se kyseenalaistaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumisen ja ulkomaalaislain noudattamisen Suomessa joidenkin hakijoiden turvapaikkaprose...
UutisetYhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi 26.11.2020 päivätyssä päätöksessään, että Suomen Messut Oy sekä opetusalan henkilöstön etujärjestö OAJ syyllistyivät Aito Avioliitto ry:n syrjimiseen...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan