Unimuna valloittaa maailman lentokenttiä

Esko Koikkalainen esittelee Unimunan ensimmäistä omin käsin tehtyä prototyyppiä. Tästä alkoi pitkä tie menestyneeksi designtuotteeksi. Kuva: Ilkka Partanen
Esko Koikkalainen esittelee Unimunan ensimmäistä omin käsin tehtyä prototyyppiä. Tästä alkoi pitkä tie menestyneeksi designtuotteeksi. Kuva: Ilkka Partanen
Pari viime vuotta ovat olleet mänttäläiselle Esko Koikkalaiselle todella kiireistä aikaa. Sinänsä isompikaan vauhti ei haittaa miestä, joka on tottunut tekemään lujasti töitä ja toiminut yrittäjänä nuoresta saakka.

Suurin yksittäinen syy nykyiseen kiireeseen löytyy Unimunasta, tuotteesta joka on mullistamassa lepäämisen lentoasemilla. Tämä Suomessa vielä vähemmälle huomiolle jäänyt laite valloittaa parhaillaan maailman suuria lentokenttiä. Todennäköisesti se on tällä hetkellä yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia tuotteita.

Esko Koikkalaisen idean pohjalta kehitettyä Unimunaa valmistaa Pieksämäellä toimiva GoSleep LTD. Koikkalainen toimii yrityksen hallituksen puheenjohtajana ja on aktiivisesti mukana myös yhtiön operatiivisessa toiminnassa.

Palataan kuitenkin Unimunaan tuonnempana ja katsotaan, miten tähän on tultu.

Lapsuus Japanissa

Esko syntyi vuonna 1958 Japanissa, jossa hänen vanhempansa toimivat lähetystehtävissä. Pentti ja Pirkko Koikkalainen lähtivät aikoinaan seilaamaan lähetyslaiva Ebeneserillä, jossa Pirkko opetti englantia tuleville lähetystyöntekijöille. Sittemmin he asettuivat Japaniin Kiotoon, jossa perhe kasvoi. Koikkalaiset olivat tänä vuonna 70 vuotta täyttävän Mäntän helluntaiseurakunnan ensimmäisiä lähettejä.

Myös Esko vietti Japanissa suuren osan lapsuuttaan ja palasi pysyvästi Suomeen vasta lukion toiselle luokalle. Japanissa hän oppi kielen ja tutustui paikalliseen kulttuuriin. Hän uskoo, että Japanin ajalla on ollut suuri vaikutus hänen myöhempiin tekemisiinsä.

Esko kävi Japanin Suomalaista koulua, jossa oli parhaimmillaan yli 20 oppilasta. Saman katon alla opetettiin kaikkia luokkia ala-asteen
ensimmäisestä lukioon. Tästä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut haittaa, koska Suomeen palattuaan Esko suoritti lukion kaksi viimeistä luokkaa normaalisti ja opiskeli heti perään ylioppilasmerkonomiksi. Pian sen jälkeen hän perusti yhdessä kahden uskovan ystävänsä kanssa yrityksen, joka toimii edelleen.

Mänttää kehittämässä

Sitten aukeni uusi ovi. Esko oli puolittain piloillaan jättänyt hakupaperit, kun paikallinen kehitysyhtiö haki uutta toimitusjohtajaa. Hän yllättyi tultuaan valituksi. Esko itse sai tietää valinnasta paikallislehden toimittajalta, joka pyysi haastattelua uudelta toimitusjohtajalta.

Tässä paikassa Esko viihtyi 18 vuotta ja oli omalta osaltaan kehittämässä ison rakennemuutoksen keskellä kamppailevaa Mänttää. Sellutehdas oli juuri lakkautettu, ja paikkakunnalle piti saada korvaavaa teollisuutta.

Tuolta ajalta on olemassa leikekirja, johon Esko on kerännyt lehtileikkeitä kehitysyhtiön aikaansaannoksista.

– Kyllä tuohon aikaan mahtuu todella monta tarinaa, isompaa ja pienempää. Päällimmäisenä siitä ajasta on jäänyt mieleen paljon hyvää. Tämä on ollut hyvä paikka tehdä kehitystyötä, jota paikalliset poliitikot ja kehitysyhtiön hallitus ovat olleet koko ajan hyvin mukana tukemassa, kehaisee Esko.

Kovimmassa paikassa tuona aikana Esko muistaa olleensa, kun Patrian tehtaan tulo Kuorevedelle ratkaistiin. Toimintaa oltiin väkisin ajamassa Tampereelle, mutta määrätietoinen toiminta ja loppumetreillä neljän tunnin aikana tehty teollisuuskiinteistön rakentamiseen liittyvä tarjous johti lopulta siihen, että Patrian tietyt keskeiset toiminnot jäivät Kuorevedelle.

Kansainvälisiin tehtäviin

Kahdeksan vuotta sitten Eskolle riitti tämä pesti. Hän ei lähtenyt ovet paukkuen, eikä mitään isompaa jäänyt hampaankoloon. Hiukan aktiivisempaa kaavapolitiikkaa hän tosin jäi kaipaamaan.

Esko meni töihin kiinalaiselle firmalle, joka oli erikoistunut teknologian siirtoon. Seitsemän vuoden ajan hän tutustui kiinalaiseen tapaan tehdä kauppaa ja totesi sen olevan vielä erilaisempaa kuin oli kuvitellut.

Reilut kaksi vuotta sitten Esko Koikkalainen perusti oman liikkeenjohdon konsulttifirman ja alkoi matkustaa yhä enemmän. Tänä aikana syntyi idea, joka juuri nyt vahvasti konkretisoituu ympäri maailmaa.

– Pahimmillaan lensin kahden viikon aikana 45 000 kilometriä ja matkustin maan päällä tuhansia kilometrejä. Monesti lennot lähtivät niin, ettei niiden välillä ennättänyt kunnolla levätä, ja koneessa nukkuminenkin on pidemmän päälle ainakin minulle hankalaa. Siitä syntyi idea Unimunasta.

Useiden vaiheiden jälkeen ensimmäiset nykyisenlaiset mallit laitteesta valmistuivat ja niitä päästiin esittelemään isoille kentille. Tuotetta ei lähdettykään kauppaamaan ensin lähimaihin vaan heti maailman suurimmille kansainvälisille kentille. Läpimurto tapahtui vajaa kolme vuotta sitten Abu Dhabin kentällä.

Nyt on edetty kenttä kerrallaan, ja laitteita on pian kymmenellä kentällä. Viime vuoden aikana niitä tuli myös Helsinki-Vantaan kentälle, ja seuraava iso julkistus on tulossa aivan lähiaikoina.

Vielä tällä hetkellä GoSleep Ltd voidaan lukea startup-yrityksiin, jonka liikevaihto ei ole toistaiseksi noussut useisiin miljooniin, mutta kasvu on kovaa.

Rajattomat markkinat

Lepäämiseen tarkoitettuja Unimunia ei ole tarkoitettu pelkästään kansainvälisille lentokentille, joita kuitenkin on maailmassa vain muutama sata. Suurimmat markkinat löytynevät tulevaisuudessa suurista julkisista rakennuksista, kuten toimistoista, sairaaloista ja tavarataloista. Niitä löytyy maailmasta huomattavasti enemmän kuin lentokenttiä.

Tuotteen saama ulkomainen julkisuus on myös jatkuvasti kasvamassa. Unimuna on saanut viimeisen vuoden aikana suurilla englanninkielisillä uutiskanavilla niin paljon huomiota, että sen voitaneen sanoa olevan yksi eniten uutisoiduista suomalaista tuotteista.

Vuosien varrella Koikkalainen on onnistunut solmimaan mahtavat verkostot ympäri maailmaa. Hänen kauppakumppaneinaan on ihmisiä kaikista mahdollisista uskonnoista, ja myös sellaisia, joilla ei mitään uskontoa ole.

– Omasta vakaumuksestani ei nähdäkseni ole ollut ainakaan mitään haittaa, enkä vielä tähän mennessä ole joutunut toimimaan omaa vakaumustani vastaan, tiivistää Esko Koikkalainen.


Ilkka Partanen

Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan