Unescon päämajaan tulvii Raamattuja

Posti on kantanut YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon toimitiloihin vähintään satoja Raamattuja sen jälkeen, kun YK-järjestö lokakuussa hyväksyi Jerusalemin temppelivuorta koskevan päätöslauselman, Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö (ICEJ) raportoi.

Kiistellyssä päätöslauselmassa käytännössä häivytetään juutalaisuuden ja kristinuskon yhteys alueeseen.

ICEJ:n käynnistämä kampanja on saanut vähintään sadat kristityt eri puolilta maailmaa lähettämään Raamatun Unescon Pariisissa sijaitsevaan päämajaan muistutukseksi kristittyjen ja juutalaisten historiasta Jerusalemissa ja sen Temppelivuoreksi kutsutulla alueella. Viestin voimistamiseksi lähettäjiä on kehotettu alleviivaamaan Raamatuista Jerusalemiin ja temppeliin liittyviä kohtia.

Jerusalem ja Temppelivuori mainitaan Raamatussa yli tuhat kertaa, kun taas Koraanissa kaupunkia ei mainita kertaakaan, ICEJ muistuttaa.

Muut
46/2016

MuutJuutalais-kristillisen näkemyksen mukaan Jumala on luonut kaiken, mitä on olemassa. Onko Jumala siis luonut myös pahan?

Ei, Jumala ei ole luonut pahaa eikä pahuutta. Näin voidaan todeta jo pelk...
MuutLeevi Launonen: Nina Åström – Toisin silmin. Aikamedia, 2016. Nid. 218 s.

Kun laulaja on itse sopivasti säröillä, resonoi laulu myös kuulijan sielussa ja saa siellä soimaan tutut tunnot. Tämän...
MuutHelluntailiikkeessä käydään jälleen vilkasta keskustelua hengellisen musiikin tyylistä ja tehtävästä. Myös seinäjokelaiset työtoverit pysähtyivät pohtimaan aihetta.
Muut“Lue Raamattua lapsen silmin”, kehottaa eksegetiikan professori Lauri Thurén (Uusi Tie 44/16).

Reformaattorit nousivat sitä ajatusta vastaan, että Raamattu on niin vaikea, että sitä ei parane t...
MuutLaulaja-lauluntekijä ammentaa kirjoista luovuutta, rohkaisua ja hengellistä evästä.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan