Tampereella juhlitaan satavuotisia näyttävästi – "Yhteyden salaisuus on se, että me pysymme lähellä Jeesusta"
Tampereen helluntaiseurakunta täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Seurakunnan viime sunnuntain juhlissa tehtiin kiitollinen katsaus taaksepäin sekä toiveikas kurkistus tulevaisuuteen.
Tampereen helluntaiseurakunnan 100-vuotisjuhla on katsottavissa .
Juhlassa avautui näkymä seurakuntaan, jolla on vahva traditio mutta myös kyky luoda elävää seurakuntakulttuuria nykyajassa.
– Yhteyden salaisuus on se, että me pysymme lähellä Jeesusta, pysymme hänessä, seurakunnan johtaja Usko Katto kiteytti puheessaan.
– Seurakunnassamme on ollut aina ainutlaatuisia, erilaisia ihmisiä eri kulttuureista ja eri lähtökohdista. Hengellinen yhteys kuitenkin ylittää nämä eroavaisuudet.
Yksi juhlassa toistunut ajatus oli ilo seurakunnan vuosien saatossa laajaksi kasvaneesta soluverkostosta.
– Uskomme, että suhteissa ihminen kasvaa hengellisesti. Läheisissä suhteissa ihmisestä tulee vahva. Olemme saaneet kasvaa isoksi seurakunnaksi pienryhmien kautta, Usko Katto sanoi.
Eri ihmiset kertoivat omasta elämästään ja seurakunnan merkityksestä lavalla ja videoiden välityksellä. Juhlassa kuultiin myös innostava kokonaisuus seurakunnan eri musiikkivoimilta. Kaupungin tervehdyksen toivat kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola sekä elinkeinojohtaja Teppo Rantanen. Luterilaisen kirkon tervehdyspuheen piti piispa Matti Repo.
– Meillä on Kristuksen palvelijoina sama tehtävä: olla Jumalan totuuden ja rakkauden palvelijoita, piispa Repo lausui.
Täyden salin koonnut juhla lopeteltiin kakkukahvien merkeissä.
Seurakunnan historiikkiteos julkaistaan ensi vuonna.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...