Lähetystyöntekijä Mirjam Mielikäinen ei tämän jutun julkaisuhetkillä ole enää Suomessa. Uutta työkautta Yhdysvalloissa on takana muutama viikko.
Menemme ottamaan kuvat juttua varten lentokentälle.
– Voi kun pääsisi lähtemään, Mielikäinen parahtaa ääneen.
Se, että hän lehden mennessä painoon on päässyt palaamaan työkohteeseensa, ei ole itsestäänselvyys. Siitä lisää myöhemmin.
Mielikäinen, 24, on helluntaiseurakuntien nuorin kokoaikainen lähetystyöntekijä. Lähettistatus syntyi viimeistään kuluvana syksynä, kun Mielikäiselle muodostettiin lähetystyöntekijän työsuhde Järvenpään helluntaiseurakunnan kanssa.
Kun hän suuntaa uudelle kaudelle New Yorkin Brooklynissa päätoimipaikkaansa pitävään Metro World Child -järjestöön, työn pohjana on Suomesta säännöllisesti maksettava kuukausipalkka. Eläkettäkin kertyy nyt normaalisti, vaikka vanhuudenvara ei tietenkään nuoren naisen mielessä vielä paljon pyöri.
Mielikäisen yhteistyölähettäjänä toimii myös Jokelan Station-seurakunta.
Poikkeusnuori
Mirjam Mielikäinen kuuluu niihin seurakunnan leireillä ja kerhoissa esiin nouseviin poikkeusyksilöihin, joista näkee jo varhain, että elämän nuottikuviot tulevat erottumaan keskimääräisestä.
Lukioikäisenä Mirjam oli jo itsensä ikäisten leiriohjaajana. Tärkeä kasvualusta oli myös Royal Rangers -työ, jossa luotiin viikoittain eri-ikäisille kristillistä toimintaa ja opetusta. Rangereiden Järvenpään tukikohtaan on nyttemmin, Mielikäisen tuliaisina, otettu vaikutteita Metro World Childin tyylistä erityisesti opetukseen, josta pyritään tekemään koukuttavaa ja loppuun asti mielenkiintoista.
Kesäkuussa alkaneella Suomen-jaksolla Mielikäinen näkikin arvokkaimmaksi asiaksi vaikuttamisen taas kotiseurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä. Mirkku on nyt monille teineiksi kasvaneille entisille lapsille esikuva ja sankaritar, jonka kokemuksia kuunnellaan tarkalla korvalla.
– Nuoret ovat saaneet lähetystyöntekijän, jonka he tuntevat.
Kaikki on muuttunut
Kun Mirjam Mielikäinen saapui kesäkuussa Suomeen, viisumiasiat Yhdysvaltojen kanssa olivat vielä kesken. Tarkalleen ottaen ei ollut edes varmaa, saisiko hän enää jatkoa viisumilleen neljän maassaolovuoden jälkeen.
– Tämä on kolmas viisumini, joka enteilee pysyvää työ- ja oleskelulupaa Yhdysvalloissa. Siksi prosessikin on ollut aiempia tarkempi, Mielikäinen arvelee.
Loma Suomessa muodostui lopulta lähes viiden kuukauden mittaiseksi. Sen aikana hän rekisteröi itsessään lähetystyöntekijöille tavanomaisen vieraantumisen kokemuksen kotimaan kuvioista.
– Yhteistä arkea tärkeiden ystävien kanssa ei ole ollut enää vuosiin.
Tunnetta voimistaa se, että niin Mielikäinen kuin ystävätkin ovat eläneet voimakkaiden muutosten elämänvaihetta. Kaveri, jonka tunsi aiemmin opiskelijana, onkin jo valmistunut ja täysillä työelämässä. Toinen, jonka kanssa on pyörinyt teini-ikäisenä tapahtumissa, on nyt perheellinen aikuinen.
– Itsekin olen muuttunut, Mielikäinen sanoo.
Kun kysyy miten, lähetti alkaa etsiä sanoja. Elämä hiljalleen kotimaaksi muuttuneessa kohdemaassa on aivan erilaista kuin Suomessa. Arki on aikoinaan pyörinyt erilaisten asioiden ympärillä kuin nyt.
– Minä aikuistuin lähetystyössä. Kun lähdin kentälle, muutin samalla ensimmäistä kertaa pois kotoa.
Metro World Childissa työtä tehdään 80 tuntia viikossa, mikä hirvittää monia suomalaisia. Viikon ainoana vapaapäivänä pyykätään, tehdään viikon ruokaostokset, hoidetaan yhteyksiä, levätään, istutaan ehkä kirjan kanssa kahvilassa.
Mielikäinen ei lähde Times Squarelle. Vapaudenpatsaalla tai Empire State Buildingissa hän ei ole myöskään koskaan käynyt. Nyt ne ovat liian lähellä, eikä arvokasta vapaapäivää halua käyttää turistien kansoittamissa paikoissa.
Tarvitaanko Amerikassa lähetystyötä?
Ajatus lähetystyöstä kristillisyyden täyttämässä Yhdysvalloissa saattaa kuulostaa oudolta. Kirkkoja vilisevässä New Yorkissa turistilla saattaa herätä kysymys, miksi kaupungissa tarvitaan suomalaista lähetystyöntekijää.
Mielikäinen huokaa. Kuvio avautuu vasta, kun ymmärtää, ettei Yhdysvalloissa etenkään suurkaupunkien huonoilla alueilla ole sellaista kristillistä todellisuutta, jonka amerikkalaisuudessa usein luulemme tuntevamme.
Yksi asia on varma: kysymys ei ole pitkäksi venähtäneestä seikkailumatkasta. Mielikäinen työskentelee Manhattanin pohjoisosassa Washington Heightsin alueella. Huonomaineisen alueen asukkaista monet ovat taustaltaan Dominikaanisesta tasavallasta ja useat puhuvat äidinkielenään espanjaa.
Rikollisuus rehottaa Heightsissa. Suhde uskontoon on monilla tapakatolisuuden kastelemaa, osaansa näyttelevät taikausko ja suoranainen noituus.
– Minulle viisivuotiaana kamalinta oli se, kun putosin keinusta. New Yorkissa tapaan jatkuvasti lapsia, jotka katsovat päivät pitkät telkkaria, äiti diilaa keittiössä huumeita ja sekavia ihmisiä tulee ja menee, Mielikäinen kuvailee.
Alueella vallitsee huono-osaisuuden ja toivottomuuden pitkä kulttuuri, ja on vaikeaa uskoa, että vain parin kilometrin päässä Upper West Sidella asuntojen neliöhinnat ovat Yhdysvaltain kalleimmasta päästä.
Lähetystyön tarve New Yorkissa selittyy juuri kaupungin jakaantumisella erittäin moneen lokeroon ja yhteiskuntaluokkaan.
– Lähetystyötä tarvitaan kaikkialla, Suomessakin, Mielikäinen sanoo.
Kulttuurien sulatusuuni
Monet katupyhäkoulutyöstään tunnetun Metro World Childin vapaaehtoiset ovat tulleet Yhdysvaltojen ulkopuolelta.
– Jotkut amerikkalaiset vierailijat ovat päivitelleet, että tähänkö on menty, muualta maailmasta tullaan nyt evankelioimaan meille. Se on varmasti joillekin heistä vakava asia, koska Yhdysvallat on aina ollut todella merkittävä lähettäjämaa, Mirjam Mielikäinen analysoi, mutta toteaa, että joukossa on toki paljon amerikkalaisiakin. Lisäksi paikalliset seurakunnat tekevät luonnollisesti kaupungissa työtä kaiken aikaa.
Metro-järjestössä väki suhtautuu asiaan mutkattomasti. 23 miljoonan asukkaan metropolialue on valtava kulttuurien, kielten ja identiteettien sulatusuuni. Ei-valkoinen, äidinkielenään jotain muuta kuin englantia puhuva henkilö on kadulla enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kun Mielikäinen puhuu New Yorkista, kaikesta huomaa, että hän puhuu kodistaan – ei enää kohdemaasta.
– Kun aloitin Washington Heightsissä, kulttuurishokki oli valtava. Nyt kuvio on jo kääntynyt: shokki tulee aina Suomessa. Mielikäinen tunnistaa itsessään myös läheteille tyypillisen lentokone-ilmiön, joka ottaa valtaansa jo Helsinki-Vantaan lähtöaulassa.
– Koneessa on hyvä olla. Silloin kaikki on selvää. Kaikki kiva on edessä, eikä ole vielä ikävä kotiinkaan.
Satoa odotellessa
Mirjam Mielikäinen kuvailee lähetystyöntekijän identiteettiä, johon hän on kasvanut neljän vuoden aikana.
– Haluaisin nähdä oman työni hedelmää. Parissa vuodessa ei ehdi nähdä kuin pieniä muutoksia, ei edes viidessä vuodessa. Kylväminen ja niittäminen ovat pitkän aikavälin työtä. Puhutaan ehkä parista kymmenestä vuodesta.
Mielikäisen alkuperäinen idea lähteä New Yorkiin oli uhkarohkea: kielitaitoa ei ollut kuin nimeksi. Ylioppilaskirjoituksissa englannin arvosana oli A, sekin rimaa hipoen.
Lähivuosina hän tulee olemaan mukana aloittamassa Metro-järjestön työtä eteläamerikkalaisessa suurkaupungissa. Espanjaa hän ei juuri puhu. Kun Mielikäisen innostunutta puhetta kuuntelee, tulee vahva tunne, että tuskinpa tuo haittanee.
Kadulla lasten kieli on rakkaus.
Mirjam Mielikäisestä kertova Yön äänet -dokumentti on katsottavissa Youtubessa.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...