Seminaari ajankohtaisista seksuaalisuuskysymyksistä

Anniina Jakonen 

Iso Kirja -opisto järjestää yhdessä Suomen Helluntaikirkon kanssa 25.–26. tammikuuta seminaarin, jossa käsitellään aikamme seksuaalisuuden haasteiden kohtaamista seurakuntakontekstissa. Seminaari on suunnattu ensisijaisesti seurakuntien pastoreille, vanhimmille ja muille vastuunkantajille. 

– Seminaari pidetään samanaikaisesti Keuruulla IK-opistolla ja Helsingissä Kontulan Metrokappelissa. Tapahtumaan osallistutaan paikan päällä, mutta Metrokappelin ja IK-opiston välillä on videoyhteys, konferenssikeskuksen johtaja Marko Halttunen kertoo. 

Helsingissä seminaari kestää vain keskiviikon, Keuruulla puolestaan viivytään torstaihin. 

– Seminaarissa kuullaan aiheesta opetusta ja puheenvuoroja niin sielunhoidon, lainsäädännön, etiikan kuin kokemusasiantuntijuudenkin näkökulmasta. 

Puhujina ovat Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen, RV-lehden emerituspäätoimittaja, KT Leevi Launonen, teologian tohtori, tutkija ja ACC:n eettisen toimikunnan puheenjohtaja Harri Koskela, varatuomari, FT Markku Luoma, teologian maisteri, pastori Ari Puonti ja terapeutti, kouluttaja, PhD Ulla Dahlen. Keuruulla seminaaria isännöi Halttunen, Metrokappelissa puolestaan pastori Tomi Kuosmanen. Seminaariin voi ilmoittautua ja ohjelmaan tutustua tarkemmin osoitteessa . 




03/2023

PuheenaiheSatu Rönkkö
(17.1.2023) Imane on iloinen ja onnellinen kolmen lapsen äiti. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina.
– Elin villin ja vaikean nuoruuden. Yritin kaikin voimin olla muslimi, m...
PuheenaiheOn historiasta tunnettu tosiasia, että kriisien aikana kaikkein heikoimpien asema usein vain vaikeutuu. Nyt tämä totuus on nähtävillä silmiemme edessä, kun katselemme, mitä Ukrainassa tapahtuu, ja min...
PuheenaiheUuden vuoden alussa tehdään lupauksia, jotka koituvat joko toisten, itsen tai jonkin asian hyväksi. Myös seurakunnissa vuoden alku on uuden alku. Suunnitellaan uudistuksia ja halutaan päivittää se...
ArviotHarri Kröger. Jerusalem – toivon ja tulevaisuuden kaupunki. Aikamedia 2022. Nid. 257 s.

Tietokirjoissa tasapainotellaan usein detaljien määrän ja kertomuksen sujuvuuden välillä...
PuheenaiheEero Ketola
Maaliskuun 12. päivä vuonna 1943 muistuu hyvin Gorgi Colev-Dimovskin mieleen. Tunteet nousevat syvältä sielusta hänen kertoessaan, kuinka opettaja saapui luokkaan.
Oppila...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
UutisetJoonas Haverinen


Fida on toiminut päiväntasaajalla sijaitsevassa Kongon demokraattisessa tasavallassa jo vuosia kumppaninaan paikallinen helluntaikirkko CEPAC. Yhteistyö on saan...
Puheenaihe”Mikä tekee sekavasta, kristinuskoa käsittelevien tekstipätkien kokoelmasta klassikon?” kyseli aikanaan filosofinen aikakauslehti matemaatikko Blaise Pascalin (1623–1662) Mietteitä-teoksen u...
Tämän kevään Tellus-lähetyskonferenssin puhujiin kuuluva marokkolainen Imane kuvailee tässä Ristin Voitossa, ettei ajattele lähetystyötä työnä vaan ennemminkin haluna kertoa Jumalasta.
Su...
UutisetTuula Pirinen
– Sota on saanut Ukrainassa aikaan vahvaa hengellistä janoa, toteaa Vesa-Pekka Lanne, joka osallistui viime vuoden lopulla Ukrainaan suuntautuneelle avustusmatkalle. ...
UutisetAnniina Jakonen
Iso Kirja -opisto järjestää yhdessä Suomen Helluntaikirkon kanssa 25.–26. tammikuuta seminaarin, jossa käsitellään aikamme seksuaalisuuden haasteiden kohtaamista seurakuntakon...
UutisetAnssi Tiittanen


Ylöjärvellä Pirkanmaalla kunnostetaan vanhaa kirjastoautoa liikkuvan ja saavuttavan työn tukiasemaksi.
Bussin kimpussa ovat muun muassa Jouni Kaasalainen, Sak...
PuheenaiheElina Rautio


Teologian opiskelu kiinnosti minua pitkään, mutta sopivaa hetkeä ja koulutusta ei vain tuntunut löytyvän. Syksyllä 2019 löysin kuitenkin IK:n ja AC:n tarjoaman Master of...
Puheenaihe8.1.2023 | Anssi Tiittanen


Kyösti ”Köpi” Rothin terveydentila on tätä nykyä heikko. Lauseet keskeytyvät välillä voimakkaisiin yskäisyihin, jotka keuhkoahtauma aiheuttaa. ...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan