Arviot: Kirja Jerusalemista ja lauluja Jumalasta

Harri Kröger. Jerusalem – toivon ja tulevaisuuden kaupunki. Aikamedia 2022. Nid. 257 s. 

 

Tietokirjoissa tasapainotellaan usein detaljien määrän ja kertomuksen sujuvuuden välillä. Vuosilukujen, paikkojen ja ihmisten nimien merkitys korostuu, kun kirjoitetaan aiheesta, josta lukijalla oletetaan olevan jo valmiiksi varsin hyvät pohjatiedot. 

Harri Krögerin uusin kirja keskittyy Jerusalemiin ja luo kuvaa kaupungista maailmanhistorian tärkeänä näyttämönä. Kirja kutsuu ymmärtämään ja pystyy välttämään luentomaisuuden, vaikka tietoa kiistämättä tuutataan joka kappaleessa sen verran, ettei kirjaa kannata yrittää ottaa haltuun yhden tai kahdenkaan illan hotkaisuna. 

Kröger on opintojen myötä joutunut harjoittamaan tieteellistä kirjoittamista, mikä näkyy positiivisesti kirjan kappalejaottelussa ja luontevana lainaamisena lähdejulkaisuista.  

Tyylillisesti kirjassa on jonkin verran sisäistä varianssia. Alkupuoli muistuttaa historiateosta, keskivaiheilla Jerusalemin ja Israelin itsenäisyyden ajan kuvauksissa tyyli lähentyy toista merkittävää kotimaista Israel-kirjailijaa Risto Huvilaa.  

Jerusalemin tulevaisuutta ja Jeesusta käsitellessä ääneen pääsee teologi ja pastori Kröger. Fokus siirtyy jälleen maailmanhistoriaan, ja Jerusalemin näyttämölle astuu päähenkilö, Kristus. 

Kuvaukset juutalaisten parissa vaikuttavasta messiaanisuudesta ja tavallisesta elämästä nyky-Jerusalemissa ovat antoisaa kokemustietoa. 

Kirja on oivallinen manuaali ja pohjateos omaa Jerusalem-suhdettaan rakentavalle lukijalle.  

 

Anssi Tiittanen 

 

 

Reijo Blommendahl 

Miks’ pelkäisin 

RB Production 2022 

 

Japanissa yli 40 vuotta työskennellyt lähetyssaarnaaja Reijo Blommendahl on Suomessa tätä nykyä asuessaan vieraillut ahkerasti eri seurakunnissa ja musiikkitapahtumissa. Reijo, jota myös Sahalinin Pavarotiksi on nimitetty, julkaisi ennen joulua jo viidennen äänitteensä. Äänite sisältää 12 retroikäisille tuttua laulua. 

Reijon ääni taipuu moneen musiikkityyliin komeasti, ja dynamiikka ja fraseeraukset ovat kohdillaan.  

Toisinaan hänen äänenkäyttönsä on melko paatoksellista. On erilaista laulaa studiossa kuin torilla. 

Äänitteellä parasta antia ovat laulut, joissa Reijon tyttäret Nina, Pia, Heli ja Nea laulavat mukana. Jo avausraidan kappale Sama tänäänkin on kuin käyntikortti tälle yhteistyölle.  

Seppo J. Järvisen sovitukset ja musiikinjohto antavat äänitteelle juohevan rungon. Taustalaulut on sovitettu tukemaan solistia hyvin, ja tyttärien laulaessa mukana Reijo malttaa antaa levollisuuden kuulua tulkinnassaan.  

Levollisuudesta hyvänä esimerkkinä soi laulu Herra jo nuorena valtasit mun ja riemulla syömmein täytit. Sepon sovitukset ovat maukkaan minimaaliset ja antavat Reijon vahvalle äänelle oikeutta. Seppo J. Järvinen soittaa äänitteellä koskettimia, trumpettia soittaa Reijon veli Keijo ja selloa Allan Kaasik. Perkussiot lienevät koneen aikaansaamat.  

Äänite on ehyt kokonaisuus. Laulujen teksteissä huokuu armo ja kiitollisuus taivaallista Isää kohtaan. 

 

Markku Sandberg 

 

 

Se luo kuvaa Jerusalemista maailmanhistorian tärkeänä näyttämönä. 

 

Minimaaliset sovitukset antavat Reijon äänelle oikeutta. 

 

 




03/2023

PuheenaiheSatu Rönkkö
(17.1.2023) Imane on iloinen ja onnellinen kolmen lapsen äiti. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina.
– Elin villin ja vaikean nuoruuden. Yritin kaikin voimin olla muslimi, m...
PuheenaiheOn historiasta tunnettu tosiasia, että kriisien aikana kaikkein heikoimpien asema usein vain vaikeutuu. Nyt tämä totuus on nähtävillä silmiemme edessä, kun katselemme, mitä Ukrainassa tapahtuu, ja min...
PuheenaiheUuden vuoden alussa tehdään lupauksia, jotka koituvat joko toisten, itsen tai jonkin asian hyväksi. Myös seurakunnissa vuoden alku on uuden alku. Suunnitellaan uudistuksia ja halutaan päivittää se...
ArviotHarri Kröger. Jerusalem – toivon ja tulevaisuuden kaupunki. Aikamedia 2022. Nid. 257 s.

Tietokirjoissa tasapainotellaan usein detaljien määrän ja kertomuksen sujuvuuden välillä...
PuheenaiheEero Ketola
Maaliskuun 12. päivä vuonna 1943 muistuu hyvin Gorgi Colev-Dimovskin mieleen. Tunteet nousevat syvältä sielusta hänen kertoessaan, kuinka opettaja saapui luokkaan.
Oppila...
OpetusSara Saarela
Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
UutisetJoonas Haverinen


Fida on toiminut päiväntasaajalla sijaitsevassa Kongon demokraattisessa tasavallassa jo vuosia kumppaninaan paikallinen helluntaikirkko CEPAC. Yhteistyö on saan...
Puheenaihe”Mikä tekee sekavasta, kristinuskoa käsittelevien tekstipätkien kokoelmasta klassikon?” kyseli aikanaan filosofinen aikakauslehti matemaatikko Blaise Pascalin (1623–1662) Mietteitä-teoksen u...
Tämän kevään Tellus-lähetyskonferenssin puhujiin kuuluva marokkolainen Imane kuvailee tässä Ristin Voitossa, ettei ajattele lähetystyötä työnä vaan ennemminkin haluna kertoa Jumalasta.
Su...
UutisetTuula Pirinen
– Sota on saanut Ukrainassa aikaan vahvaa hengellistä janoa, toteaa Vesa-Pekka Lanne, joka osallistui viime vuoden lopulla Ukrainaan suuntautuneelle avustusmatkalle. ...
UutisetAnniina Jakonen
Iso Kirja -opisto järjestää yhdessä Suomen Helluntaikirkon kanssa 25.–26. tammikuuta seminaarin, jossa käsitellään aikamme seksuaalisuuden haasteiden kohtaamista seurakuntakon...
UutisetAnssi Tiittanen


Ylöjärvellä Pirkanmaalla kunnostetaan vanhaa kirjastoautoa liikkuvan ja saavuttavan työn tukiasemaksi.
Bussin kimpussa ovat muun muassa Jouni Kaasalainen, Sak...
PuheenaiheElina Rautio


Teologian opiskelu kiinnosti minua pitkään, mutta sopivaa hetkeä ja koulutusta ei vain tuntunut löytyvän. Syksyllä 2019 löysin kuitenkin IK:n ja AC:n tarjoaman Master of...
Puheenaihe8.1.2023 | Anssi Tiittanen


Kyösti ”Köpi” Rothin terveydentila on tätä nykyä heikko. Lauseet keskeytyvät välillä voimakkaisiin yskäisyihin, jotka keuhkoahtauma aiheuttaa. ...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan