Keravalla sijaitseva Aikamedian lehtitoimitus on muuttanut. Uusi toimipiste on Savion juna-aseman läheisyydessä Klondyketalossa, joka tunnetaan siellä sijainneesta sisähuvipuisto Planet FunFunista.
Muuton syynä on useiden Keravan toimipisteellä työskentelevien siirtyminen etätöihin ja siitä aiheutunut tilojen hukkakäyttö.
– Vielä pari vuotta sitten toimistolla oli päivittäin noin kymmenen henkilön vahvuus. Nykyisin toimistolla työskentelee päivittäin vain pari kolme henkilöä, Ristin Voiton toimituspäällikkö Anssi Tiittanen selventää.
Kolmasosa aiemmasta
Uudessa toimistossa on lattiapinta-alaa noin 100 neliömetriä, mikä on reilu kolmasosa aiemmasta. Ristin Voitto -lehden lisäksi tilaan ovat siirtyneet Hyvä Sanoma -lehden toimitus sekä toimisto- ja markkinointihenkilökuntaa.
Edellisen kerran pääkaupunkiseudun toimisto muutti kymmenen vuotta sitten Helsingin Kannelmäestä silloiseen Hyvän Sanoman radion taloon Keravalle.
– Toimisto oli entisen varaston ja vahtimestarin asunnon yhdistelmä. Samassa talossa toimi myös musiikkituotannon Prisma-studio, josta Aikamedia luopui muutama vuosi sitten, Tiittanen kertoo.
MuutRaumalainen kirjailija ja kääntäjä Tapio Koivukari (s. 1959) tunnetaan varsinkin länsirannikon ja Selkämeren saaristolaiskuvauksista sekä islantilaisten teosten suomennoksista. Uutuusromaanissaa...
MuutVapaa-ajattelua saatetaan pitää älyllisenä, humanistisena ja järkiperäisenä tapana ajatella. Sen vastakohtana voidaan harhaanjohtavasti nähdä Jumalaan uskovat vähä-älyisempinä ja sokeaan uskontosidonn...