Ruoka-aputukea vain osalle toimijoista - Ministeriön tukimiljoona puolittui ja tuensaajia on jouduttu karsimaan ankaralla kädellä

Ismo Valkoniemi sanoo, että jos järjestö tai seurakunta toimii rehellisesti ja korjaa mahdolliset ongelmat, asiat valtion tukeman ruoka-avun osalta sujuvat hyvin. (Kuvituskuva, Samaria rf)
Ismo Valkoniemi sanoo, että jos järjestö tai seurakunta toimii rehellisesti ja korjaa mahdolliset ongelmat, asiat valtion tukeman ruoka-avun osalta sujuvat hyvin. (Kuvituskuva, Samaria rf)
 

Syys-lokakuun vaihteessa YLEn MOT-ohjelma teki vähävaraisten ruoka-avusta , joka tuntui heittävän varjoa varsinkin helluntaiseurakuntien yhteydessä tehtävän ruoanjakotoiminnan ylle. Epäkohtia yritettiin löytää niin ruoanjakamisen tasapuolisuudesta ja neutraaliudesta kuin toiminnan rahoittamisesta.

 

Samaria Group -järjestön toiminnanjohtaja Ismo Valkoniemelle ruoanjakotoiminta ja siihen liittyvät haasteet ovat tuttuja. Järjestö on toiminut sosiaali- ja terveysministeriön myöntämän vuosittaisen ruoka-aputuen koordinaattorina vuodesta 2016 tehden yhteistyötä lähes 90 eri järjestön kanssa. 

Valkoniemen mukaan valtionavun myötä ruoanjakotoiminta seurakunnissa muuttui jossain määrin. 

– Ennen vuotta 2016 vapaiden suuntien seurakunnat rahoittivat ruoanjakotoimintansa kokonaan lahjoitusvaroin. Työn katsottiin olevan osa seurakunnan lähimmäis- ja diakoniatyötä.  

Valtionavun myötä jotkut kirkkoseurakunnat ottivat ruoka-aputyön käyttöön pöytälaatikkoon jääneen entisen seurakuntayhdistyksen. Valkoniemen mukaan syynä oli se, että valtionavustusta voivat teknisesti hakea vain yhdistykset ja säätiöt, eivät uskonnolliset yhdyskunnat.

 


     "Valtionavustustoiminta on aina poliittista toimintaa."

 

Nyt kymmenet järjestöt ja seurakunnat ovat olleet pitkään epätietoisia siitä, vieläkö valtionavustusta tullaan saamaan. 

– Vuodelle 2022 tarkoitetut avustukset ovat menossa valtaosin menossa Suomen Punaiselle Ristille, Vapaakirkon ViaDia ry:lle ja muutamalle muulle toimijalle, Valkoniemi kertoo.  

Samarian koordinoimasta hakemuksesta oli jouduttu karsimaan 40 järjestöä ja seurakuntaa pois. 

– Jouduimme odottamaan rahoituspäätöksen valmistumista, mutta lopulta se tuli tänään 21. joulukuuta. Joulukuun alussa lähetetty, korjattu 38 järjestön hakemus saa 500 000 euron valtionavustuksen ruoka-aputyöhön ajalle 1.12.2021-31.12.2022, Valkoniemi kertoo. 

Päätöstekstissä todetaan, että ”valtionavustusta ei saa käyttää poliittiseen tai uskonnolliseen toimintaan”. 

 

Valkoniemen mielestä nykytilanteessa seurakuntien tulisi käsitellä ja tehdä selkeät päätökset siitä, mikä on niiden ydintehtävä.  

– Mikäli yleisdiakonia ja rakkaudentyö tekona itsessään on seurakunnalle riittävä, se voi hyvin harkita oman diakonisen yhdistyksen perustamista, joka hakee toiminta-avustuksia, Valkoniemi toteaa.  

– Neuvoisin tällaisia toimijoita käymään perusteellisen keskustelun siitä, voivatko ne toimia ilman piiloagendaa eli riittääkö niille se, että ihminen saa apua kristityiltä ja tulee mahdollisesti kosketetuksi sen vuoksi.  

Mikäli seurakunta katsoo, että sen tärkein tehtävä on lähetyskäskyn täyttäminen, sen olisi hyvä järjestää ruokailuhetkiä ja ruoka-apua vähävaraisille omin varoin tai seurakunnan suoraan keräämien lahjoitusten avulla.  

– Näin seurakunnalla olisi täysi oikeus pitää ruokailuhetkien ja ruoka-avustusjakelun yhteydessä hengellisiä tilaisuuksia tai vaikkapa jakaa hengellistä kirjallisuutta ja lehtiä, Valkoniemi muistuttaa. 

 

Valtionavustustoiminta on aina poliittista toimintaa. 

– Yleisesti kehityssuunta on se, että käytännössä kristillistä toimintaa ei rahoiteta miltään hallinnonalalta. Samaria on toiminut tässä jännitteessä pitkään, ja toimimme edelleen monen kaupungin ja valtion osaston kanssa yhteistyössä. 

Valkoniemen mukaan ratkaisu tilanteessa on avoimuus. Jos kunnalle tai valtiolle myydään jotakin palvelua, minkäänlaista piiloagendaa tähän palveluun ei saa rakentaa. 

– Kyse on luottamuksesta. Mikäli kristillinen järjestö tai seurakunta pitää kiinni osaltaan siitä, että se on rehellinen tässä ja korjaa mahdollisesti esiin tulleet ongelmat, asiat sujuvat hyvin, Valkoniemi rohkaisee. 

 

Petri Mäkilä 

 

 

Työtä vapaaehtoisesti ja suurella sydämellä 

Mäntsälässä helluntaiseurakunnan kupeessa toimiva Leivän tuki ry:n avustustyö on vuosi vuodelta laajentunut ja kasvanut huono-osaisuuden ja muun avuntarpeen lisääntyessä. Mäntsälästä haetaan jopa 10 miljoonaa kiloa ruokaa vuodessa pääosin järjestöjen ja seurakuntien jaettavaksi. 

– MOT-ohjelma vaikutti Leivän tuki ry:n toimintaan negatiivisesti, sillä muutamia ruokalahjoittajia jäi sen seurauksena pois, kertoo työtä johtava Jouni Törmänen

Muutoksia toimintaan ei ole kuitenkaan tarvinnut tehdä, sillä Törmäsen mukaan asiat on hoidettu oikein, avoimesti ja laillisesti. 

– Myöskään mitään evankeliumipakkoa ei Mäntsälän ruokajaossa ole. Koska toimimme seurakunnan yhteydessä, työhömme kuuluu myös hengellinen toiminta. Tarjoamme täysin vapaaehtoista rukouspalvelua sitä haluaville mutta mikään ehto se ei ole ruoka-avun saamiseksi. Jokainen saa ruokakassin, Törmänen vakuuttaa. 

Leivän tuki ry MOT-ohjelmalle. 

Ruokaa on jaettu vuosia myös Korson helluntaiseurakunnan yhteydessä. Korson Ruokapalvelu ry:n koordinaattori Marja Kauhanen kertoo, että kolme kertaa viikossa tapahtuva ruokajakelu tavoittaa heillä kerrallaan noin 200–240 henkilöä. 

– Hengellinen kokous, jonka seurakunta järjestää on aina ollut vapaaehtoinen, eikä anna etuoikeuksia. Ja nyt korona-aikana ei ole kokouksia. Ruokakassit jaetaan ulkona. 

Sekä Mäntsälässä että Korsossa pyritään jatkamaan ensi vuonna entiseen tapaan. 

– Mäntsälässä yli 60 vapaaehtoista tekee työtä vapaaehtoisesti ja suurella sydämellä. Rukoilemme Jumalan johdatusta työllemme, Törmänen toteaa. 

Kauhasen mukaan työ Korsossa jatkuu myös vähäosaisten hyväksi vaikeinakin aikoina. 

– Vapaaehtoiset tekevät kutsumustyötä, eikä siihen vaikuta ajan vaihtelut. 

(PM)

Lukijalta
40/201

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan