Iso
Kirja ry:n johtaja Marko Halttunen on
myös musiikkimies, jonka
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi
säveltämä Pro Patria -rukouslaulu on saanut suuren
suosion.
Laulun
ensiesitys kuultiin tammikuussa 2017
Keuruun helluntaiseurakunnassa. Sen
jälkeen sitä
on tänä vuonna esitetty muun muassa
kesällä Juhannuskonferenssissa sekä
lokakuussa Keuruun kirkossa
pidetyssä ”100 sävelmää Suomelle”
-kulttuurijuhlassa.
Nyt
Keuruun kaupunki on kutsunut Halttusen
ja laulusta cd-äänitteen tehneen
Praisement-ryhmän esiintymään
myös kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlaan
6. joulukuuta. Juhlassa
paljastetaan Pro Patria
-muistolaatta, ja rukouslaulu esitetään
sen yhteydessä.
Samana
päivänä Keuruulla järjestetään myös
seurakuntien yhteinen itsenäisyyspäivän
rukoustapahtuma, jonka
ohjelmaan kuuluu Pro
Patria -laulu. Joulukuussa Praisement-ryhmää
odottaa vielä musiikkivierailu
Seinäjoelle.
Laulu
syntyi rukoushetkessä
Marko
Halttunen kertoo saaneensa vaikutteita
laulun sisältöön André Noel Chakerin kirjasta Finnish Miracle, jossa kuvataan Suomen
kehittymistä sadan vuoden
aikana alkeellisista oloista maailman
hyvinvoinnin kärkeen ja
kirjailijan mielestä suorastaan ”ihanuuksien
ihmemaaksi”.
–
Sytyke lauluun tuli eräänä aamuna pienessä
rukoushetkessä kotonani,
kun rukoilin isänmaan puolesta
ja ymmärsin, miten arvokasta perintöä
kristilliset arvot ja
sanoma Kristuksen armosta ovat
tälle maalle olleet, Halttunen kertoo.
–
Istuin siinä liikuttuneena pianon ääreen,
soinnuttelin d-mollia ja
mielessäni alkoi pyöriä kuvia isänmaan
eri vaiheista sekä sanat ”tämä
maa”. Näin laulu oli aika nopeasti valmis.
Marko
Halttunen kertoo Pro Patria
-laulun taustaa Ristin Voiton RV-TV:n uutisvideolla osoitteessa
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
PääkirjoitusOlemme jo lähellä joulunaikaa. Näihin päiviin
liittyy paljon ihmisten
kohtaamisia ja keskinäistä yhteyttä. Yrityksissä
järjestetään yhteisiä tapahtumia, joissa pyritään huomioimaan
firman...
Miten onSuomessa
hiljattain voimaan astunut
varhaiskasvatuslaki ei
enää tunne uskontokasvatusta. Monet
päiväkodit ovat tulkinneet tämän
merkitsevän sitä, etteivät ne enää
tee yhteistyötä seuraku...
UutisetHelsingin
Tieteiden talolla saattoi saada
21. marraskuuta valaisevan läpileikkauksen
siihen, missä
mennään evankelis-luterilaisen kirkon
avioliittokeskustelussa, kun
Kirkon tutkimuskesku...
UutisetSuomen
Pipliaseura aloittaa alkuvuodesta 2018
Uuden testamentin uudelleen
suomentamisen. Teksti
käännetään alkukielestä suoraan
mobiilikäyttäjille.
UutisetIso
Kirja ry:n johtaja Marko Halttunen on
myös musiikkimies, jonka
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi
säveltämä Pro Patria -rukouslaulu on saanut suuren
suosion.
UutisetKansanedustaja
Antero Laukkanen (kd)
on esittänyt eduskunnan
puhemiehelle kirjallisen kysymyksen,
jossa hän tuo julki
huolensa uskonnonvapauden toteutumisesta
varhaiskasvatuksessa. ...
UutisetFida
Internationalin Jordanian tiimi
järjesti kaksipäiväisen koulutuksen marraskuun
alussa Ammanissa Jordanian
sosiaaliministeriön virkamiehille.
Kouluttajana toimi
Fidan aluejohtaja Ari...
UutisetEnglannin
anglikaaninen kirkko ei
lähtökohtaisesti vihi aiemmin eronneita.
Asia nousi esille viime viikolla
prinssi Harryn kihlauduttua näyttelijä
Meghan Marklen kanssa.
Markle on eronnu...
MuutLähetystyöntekijä
Reijo Blommendahlin elämästä kertova
uutuuskirja pitää sisällään monenmoista.
Se on kertomus kasvusta,
seikkailuista, hengellisistä
voitoista ja evankeliumin leviämisest...
Kolumni”Suomi
voisi jo päästä yli sota-ajasta eikä aina rypeä siinä tuskassa tai
syyttää sitä ongelmista”, sanoi radiotoimittaja kymmenisen vuotta
sitten. Vuodet vierivät, sanat jäivät ja olen pal...
MuutPostimaksujen, painokustannusten ja paperin hinnan jatkuva nousu pakottaa myös Aikamediaa monien vuosien jälkeen tuotteiden hinnantarkistuksiin. Tämä merkitsee joitakin muutoksia aikaisempiin käytänte...
ArtikkelitRaamattu ei anna täsmällisiä ohjeita
siitä, miten seurakunnan varoja
tulisi hallita tai miten seurakunnan johtorakenne
pitäisi järjestää.
Seurakunta on aina Jumalan seurakunta.
Yhtä selvä...
MielipideKatselin ja kuuntelin Yle TV2:n Nenäpäivää
perjantaina 10.
marraskuuta. Minulla oli
tilaisuus seurata kello 21.30 alkaen
vain lähetyksen loppuosaa, jossa
Yle TV1:n Puoli
seitsemän -ohjel...
MielipideOpetuskirjoituksessaan
”Psalmit käsittelevät
elämän kipukohtia” (RV
45) Sara Saarela hoitaa Jumalan sanalla
lukijansa sielua. Lämmin
kiitos hänelle ja Ristin Voitolle monipuolisista opetu...