Realistinen onnellisuus

”Suomi voisi jo päästä yli sota-ajasta eikä aina rypeä siinä tuskassa tai syyttää sitä ongelmista”, sanoi radiotoimittaja kymmenisen vuotta sitten. Vuodet vierivät, sanat jäivät ja olen palannut niihin monet kerrat.

Niin, miksi ei vain nautittaisi elämästä, mentäisi eteenpäin ja unohdettaisi? Onko aina pakko synkistellä? Kansainvälisestikin meidät suomalaiset tunnetaan siitä, että olemme synkkää porukkaa, jolla on kuitenkin materian suhteen kaikki kunnossa. Maailman onnellisinta kansaa – tavallaan.

Tämä kaikki on palannut taas kirkkaasti mieleen nyt, kun sekä suomalaisuus että Suomen historia ovat juhlavuoden kunniaksi kaikkien mielessä.

Oma Suomen historiaan perehtymiseni alkoi jo varhain. Muistan, kuinka pienenä tyttönä käperryin peiton alle isoisomummini ollessa meillä yökylässä ja pyysin, että ”vanhamummi, kerro taas, kuinka paappa oli vauva ja sinä käärit sen taljaan ja lähditte reellä kotoa”. Jo edesmennyt isoisomummini oli sotaleski, joka joutui lähtemään kaksi kertaa Karjalasta sotaa pakoon kahden pienen pojan kanssa.

Minulle itsenäisyys ja onni asetettiin siis jo pienestä asti kontekstiinsa: siihen liittyi kipua. Olen kiitollinen tästä, koska ihmisen on hyvä ymmärtää, mitä onnellisuus tai tasapaino useimmiten maksaa. Lisäksi on hyvä pohtia, mitä onni on ja mistä se tulee. Nykyaikana onnellisuus on synonyymi mielihyvälle: minä saan toteuttaa itseäni, miten huvittaa, jotta saavuttaisin maksimaalisen hyvänolontunteen heti. Hyvät asiat tulevat helposti ja pian.

No, kaikki, jotka elävät yhtä vanhaksi kuin isoisomummini kuitenkin tietävät, että elämä ei liikkuvine palasineen ole McDonald’s, josta vain tilataan tavaraa ja hotkaistaan se matkalla tiskiltä ulko-ovelle. Elämä ei ole kiinni edes pelkistä omista valinnoista.

Mielestäni Suomen tarina tarjoaa tervetullutta realismia pullamössön keskelle. Se kertoo, että tällaiset etuoikeudet kuin itsenäisyys, rauha ja Suomen kaltainen hyvinvointivaltio eivät synny pikaruokalan keittiössä. Totisesti suomalainen sisu ei ole tyhjä fraasi, jos sen ymmärtää oikein.

Samoin on suomalaisen syntyperän kanssa: jos sen ymmärtää oikein, se ei aiheuta pullistelua tai luuloja siitä, että kuuluu maailman kermaan. Se pistää nöyräksi ja tekee kiitolliseksi. Valitettavasti moni suomalainen nojaa tänäänkin jonkin viraston tiskiin ja uhoaa, kuinka tämä ja tämäkin asia kuuluu minulle. Elämä on oikeuksia, ei etuoikeuksia. He ovat unohtaneet juurensa ja tarinansa, johon hekin kuuluvat.

Suomen tarinan viesti on realistinen onnellisuus. Siis se, joka tapahtuu juuri tässä. Se ei ole satu tai elokuva vaan todellista elämää, johon kuuluvat hengittävät, lihaa ja verta olevat ihmiset. Realistinen onnellisuus on sitä, kun osaa olla kiitollinen ja onnellinen juuri siksi, että muistaa, mitä kaikkea tämä on vaatinut. Myönnetään: siinä on surumielisyyttä ja synkkyyttäkin. Mutta ne johtuvat juuri siitä, että ymmärtää kaiken olevan kallista lahjaa. Siitähän sen arvo tuleekin.

Sara Saarela

Kirjoittaja on kirjailija ja teologian maisteriopiskelija.