Raamatusta suuntaa hyvään elämään

Markku Ojanen näkee johdatusta siinä, että aikanaan päätyi tutkimaan juuri onnellisuutta. Kuva: Seppo Haavisto

Jumalan silmissä olemme arvokkaita – ja tämä vapauttaa meidät minuuden taakasta.

Mistä onni löytyy? Miten saavuttaa elämään ilo ja rauha? Nämä kysymykset ovat askarruttaneet ihmisiä halki vuosisatojen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana tätä aihepiiriä käsittelevää kirjallisuutta ja mediasisältöä on tuotettu ennen näkemättömät määrät. Self help -oppaat lupaavat onnea ja menestystä, rikkautta ja rakkautta mikä milläkin keinolla.

Onnellisuusprofessori, psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen suhtautuu ilmiöön varauksellisesti.

– Näissä luvataan liikaa ja tehdään asia helpoksi, vaikka elämä ei koskaan ole helppoa.

Pikaratkaisut harvoin tuovat pysyvää ja kestävää apua elämän monimutkaisiin ongelmiin.

– Jokainen järkevä ihminen tietää, että elämä on jatkuvaa opiskelua.

Käsitykset onnellisuuden olemuksesta ja sen saavuttamisesta ovat vaihdelleet historian saatossa, Markku Ojanen toteaa. Kristinusko oli tässä pitkään merkittävä tekijä: katsottiin, että maallista onnea voitiin saavuttaa vain elämällä uskonnollista, moraalista elämää. Lopullinen onni oli kuitenkin vasta taivaassa.

– Nykyaikaa kuvastaa ajatus, että on pääasia, kun ihminen tuntee itsensä onnelliseksi. Syyt tai keinot ovat epäoleellisia.

Joskus elämänohjeet kääntyvät itseään vastaan ja aiheuttavat lisää kuormitusta arkeen. Ojanen nostaa esimerkiksi ajatuksen – tai vaatimuksen – siitä, että yksilön olisi välttämättä toteutettava itseään saavuttaakseen onnen tai elääkseen merkityksellistä elämää.

– Sellainen, että jopa menestyksen ja hyvien suoritusten yhteydessä kyselee, onko tämä oikeaa itsensä toteuttamista, voi olla aika rankkaa, Ojanen sanoo.

– Kovin usein me ahdistamme itseämme aika mahdottomillakin kysymyksillä: Saanko varmasti saman kuin muut? Voinko tulla siksi, joksi minun pitäisi tulla?

– Tutkijatkin puhuvat vertailun piinasta ja pitävät sitä merkittävänä nykyajan ongelmana.

– On alettu käyttää ilmaisua ”minuuden taakka”, joka ilmenee juuri oman arvon kyselynä.

Nykyaikana kelpaavuuden vaatimus korostuu. Se koskee niin taitoja, kehoa kuin persoonallisuuttakin.

– Arvottomuuden tunne johtaa helposti psyykkisiin ongelmiin.

Ojanen toteaa monen saaneen helpotusta siitä, että kristinusko opettaa jokaisen ihmisen olevan arvokas Jumalan silmissä.

– On hyvä muistaa, että Jeesuksen opetuslapset eivät olleet arvostettuja kirjanoppineita vaan väheksyttyjä kalastajia.

– Jeesuksen rakkauden ja vapauden evankeliumi oli ihmisarvon ja hyvinvoinnin kannalta vallankumouksellista julistusta. Sen perinnöstä saamme nauttia myös täällä Suomessa.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos haluaisi olla nykyistä onnellisempi? Markku Ojanen vastaa kysymykseen tuoreessa kirjassaan Hyvän elämän rakennuspuut.

Pitää unohtaa oma onnellisuutensa ja tehdä asioita, jotka ovat itsessään arvokkaita ja joista on varmasti iloa sekä lähellä että kaukana oleville ihmisille. Me tarvitsemme ystävällisyyttä, anteliaisuutta, kiitollisuutta, kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Tee jotakin tällaista, niin voit kunnioittaa itseäsi. Se on tärkeämpää kuin onnellisuus.

Hyvä kasvaa hitaasti – joskus siellä, mistä sitä vähiten osaa etsiä. Markku Ojanen aloitteli väitöskirjaansa 1970-luvun taitteessa. Tutkimustaan varten hän haastatteli psykiatristen sairaaloiden (ent. mielisairaaloiden) potilaita ja kysyi näiden tyytyväisyyttä elämään. Vastaukset saivat tutkijan hämmästymään.

– Se yllätti, miten paljon myönteisiä valmiuksia näiltä pitkään sairaalassa olleilta löytyi.

Monet heistä olivat olleet sairaalassa jo kymmeniä vuosia.

– Heillä oli sitä sitkeyttä ja sisua, jota me suomalaiset arvostamme.

Ojasen väitöskirjatutkimusta voi kutsua uraauurtavaksi. Sotien jälkeisessä Suomessa terveydenhuolto oli pitkälti oirekeskeistä eikä esimerkiksi psykiatristen potilaiden henkisiä vahvuustekijöitä pidetty tärkeinä.

Näiden kohtaamisten innoittamana Ojanen hakeutui myöhemmin Sopimusvuori ry:n toimintaan. Sen tarkoituksena oli saattaa sairaalassa pitkään olleita psykiatrisia potilaita avohoitoon ja itsenäiseen asumiseen. Toimintamalli oli uusi ja herätti kansainvälistä huomiota. Vierailijaryhmiä saapui esimerkiksi Ruotsista ja muista Pohjoismaista.

Resilienssi. Se kuvaa kykyä palautua vastoinkäymisistä, ristiriidoista, epäonnistumisista ja menetyksistä. Resilienssiin Ojanen on perehtynyt paitsi työnsä myös omakohtaisten kokemusten kautta.

– Minua pyydettiin tutkimaan sotaorpoja, koska tiedettiin, että olen itsekin sotaorpo.

– Kyllä sitä resilienssiä löytyi yllättävän paljon myös tästä ryhmästä.

Omaa isäänsä Markku Ojanen ei koskaan ehtinyt tavata. Tämä kuoli rintamalla kesäkuussa 1944, kuukautta ennen poikansa syntymää.

– Olin sotaorpo ja koulukiusattu. Kaikki tämä jättää jotain jälkiä.

– Kaikki saamme elämän aikana haavoja eri vaiheissa, ja suurin osa niistä onneksi arpeutuu. Onneksi nuo arvet voivat parhaimmillaan kääntyä vahvuudeksi. Syntyy ymmärrys, että kaikilla on omat haavansa ja arpensa.

Mikä sitten käytännön tasolla olisi avuksi vastoinkäymisten kohdatessa? Markku Ojanen havainnollistaa kirjassaan erilaisia tapoja suhtautua vaikeuksiin.

Pahimmillaan kyseessä on umpikujan kokemus, jossa periksi antaminen houkuttelee eikä kenenkään tarjoamasta avusta uskota olevan hyötyä. Vaikka ei kokisi joutuneensa umpikujaan, koetut vaikeudet voivat silti tuottaa varautuneisuutta ja pessimismiä tulevaisuuden suhteen.

Neutraali tapa suhtautua asioihin on mielentyyneys. Asiat otetaan sellaisina kuin ne ovat: ”Pitkässä juoksussa kaikki on samanarvoista.” Moni pärjää tämän asenteen avulla.

Positiivinen reaktio puolestaan on turvan etsiminen, hakeutuminen toisten luo. Vielä hedelmällisempää on se, että kohtaa asiat eikä yritä paeta niitä.

Kaikkein parasta on, jos pystyy näkemään toisen ihmisen aidosti lähimmäisenä ja luottamaan tähän – auttaminen on vastavuoroista ja kunnioitus molemminpuolista.

Selviytymiskyvystä ja sisäisistä vahvuuksista puhuessaan Ojanen nostaa esiin erityisesti kolme tärkeää tekijää: uskon, toivon ja rakkauden.

– Ne ovat kristinuskon mukaan hyvän elämän kulmakiviä.