IK-opiston
syyslukukausi on jälleen alkanut elokuun puolivälissä. Keuruulle hakeutui noin
80 opiskelijaa.
Helteisen kesän jälkeen syksyn säät ovat alkaneet viiletä,
ja meneillään on sadonkorjuuaika. Luonnonvarakeskus arvioi heinäkuun lopulla
satonäkymien olevan heikot: kuivan ja kuuman kesän seurauksena on odotettavissa
tämän vuosituhannen pienin viljasato ja jo kolmas peräkkäinen huono
viljavuosi.
IK-opiston hyväksi toteutetaan jälleen perinteinen elokeräys,
mutta sille ei ole syytä asettaa nyt suuria odotuksia. Elokeräysalueet ovat
myös vuosien mittaan myös vähentyneet. Eloa kerätään enää lähinnä Keski-Suomessa,
Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Satakunnassa.
Tapa kohdata paikkakuntalaisia
Parkanon Helluntaitemppelillä tempaistiin sadonkorjuulounaan
merkeissä. Idea syntyi melko nopeasti muutamien ammattihenkilöiden mielissä.
Päätettiin koota tiimi, johon jokainen seurakuntalainen olisi tervetullut.
– Lähdimme toteuttamaan elokeräystä nollabudjetilla, kaikki
tehtiin talkoilla, seurakunnan aktiivi Armi Takala kertoo.
Kun sunnuntai 16. syyskuuta saapui, olivat pöydät täynnä uuden
satokauden herkullisia tuotteita. Monipuolinen lounas oli taitavasti ja
kauniisti aseteltu. Juhlavieraita oli noin 150.
– Puheensorinasta päätellen tunnelma oli kotoinen.
Taustalla soittivat Pohjanmaan reippaat Sela-gospelyhtyeen
miehet. - Monille ensikertalaisille saattoi tilanne olla yllättäväkin.
Herkullista ruokaa helluntaitemppelillä, koskettavaa musiikkia hyvässä seurassa
ja he saivat vielä kotiin luettavaa ja Selan levyn, Armi Takala kertoo.
Mukava potti Keuruulle
Seurakuntalaiset olivat jo etukäteen myyneet ruokalippuja
ja myös paikan päällä sai maksaa lounaan. Keittiöllä työskenteli iloinen
joukko.
Parkanolaisten idean polkaisi käyntiin Tarja Raiskio.
– Tämä on sitä, mitä halusimmekin: paljon ei-seurakuntalaisia
temppelissämme, hyvää ruokaa, koskettavaa hengellistä musiikkia ja kontakteja
ihmisten kanssa, Raiskio iloitsi.
– Toivomme. että tämä idea tarttuisi kaikkiin seurakuntiin.
Näin voisimme kaikki kantaa kortemme kekoon yhteisen opistomme hyväksi.
Parkanolaiset saivat kasaan mukavan elokeräyspotin, noin
2500 euroa.
– Tämä on meidän parkanolaisten osuus. Mikä olisi teidän
seurakuntanne lahjoitus, parkanolaiset kysyvät.
PääkirjoitusSuomi on hengellisessä
kriisissä. Paljastavia lukuja löytyy Helluntaiherätyksen Syyspäivillä
4.–6.10.2018 julkaistavasta TNS Kantarin tutkimuksesta, jonka Syyspäivät teetti
yhteistyössä Se...
Miten onHELP ry on
Suomen helluntaiseurakuntien työntekijöiden jäsenyhdistys, joka palvelee
jäseniään muun muassa tukemalla työhyvinvointia ja kutsumustyötä sen eri
vaiheissa.
UutisetHelluntaiseurakuntien
lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida on mukana komediasarja Pirjon
jaksossa Perintö. Jakso on katsottavissa Yle Areenassa.
UutisetJuuri ulkaistun
tutkimuksen mukaan yhä useampi työssäkäyvä amerikkalaisuskova kokee voivansa
palvella Jumalaa maallisen työnsä kautta. Kristittyjen kutsumustietoisuutta
työelämässä tutk...
KolumniSyksyllä 2017 esitin esimiehelleni pyynnön: ”Haasta meidät
johtoryhmänä kuntoilutapahtumaan, johon valmistautuminen edellyttäisi muutakin
kuin vain puhetta.” Vastausta ei tarvinnut odottaa...
MielipideJeesus sanoi opetuslapsilleen juuri ennen vangitsemistaan,
että maailmassa tulee sellainen aika, jolloin häneen uskovat joutuvat kaikkien
kansojen vihattaviksi uskonsa tähden (Matt. 24:9)...