IK-opistolla elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävään
YC-nuorisotapahtumaan odotetaan jälleen noin tuhatta nuorta.
Tapahtuma järjestetään toista kertaa peräkkäin Paint red
-teemalla. Nimi nousee lähetystyön maailmasta, ja sillä tarkoitetaan jonkin
alueen tai kaupungin ”merkitsemistä punaisella”, eli panostamisella sen
saavuttamiseen.
– Viime vuonna painotettiin kunkin oman kaupungin tavoittamista
ja siihen haastamista, tapahtuman tuotantotiimiin kuuluva nuorisopastori Joona
Salo Tampereelta avaa.
– Nyt painotus on enemmän lähetystyössä.
– Viime vuoden aikana on tapahtunut lähetysnäyn syttymistä
esimerkiksi aktioissa. Näitä kokemuksia voidaan nyt jakaa.
Kertausta viime vuodesta
Saman teeman toistaminen peräkkäisinä vuosina perustuu jatkuvuuden
ajatukselle: edellisvuoden asioita voidaan nyt kerrata ja käydä läpi, missä
on saatu kasvaa. Ensi vuonna tapahtumalla on uusi teema.
Lähetystyön lisäksi opetuskanavissa on tänä vuonna muun
muassa koulutyö ja uutuutena masennus.
– Tällä halutaan ottaa esiin ajassamme vaikuttava ilmiö.
Tämä koskettaa monen nuoren elämää, Joona Salo sanoo.
YC:ssä ”launchataan” eli käynnistetään myös etsivä nuorisotyö.
– Nuorisotyöntekijät kulkevat tapahtuma-alueella ja juttelevat
nuorten kanssa. Pyrimme saavuttamaan niitä nuoria, jotka tulevat alueelle,
mutta eivät löydä tietään tilaisuuksiin.
– Monet näistä nuorista eivät ole kotipaikkakunnallaan osa
seurakuntayhteisöä, eivätkä he ole välttämättä edes uskossa. On hienoa, että
olemme saaneet heidät mukaan tapahtumaan.
Yhteinen tapahtuma
YC:ssä IK-opiston tapahtuma-aluetta on rajattu reilusti
Juhannuskonferenssin alueesta.
– YC tehdään niin, että se palvelee nuoria mahdollisimman
hyvin, Joona Salo sanoo.
– Ei ole mielekästä pitää valtavan suurta kenttää, jolle
nuoret hajaantuvat.
Viime vuosina tapahtuman järjestäjät ovat lähestyneet nuorisotyöntekijöitä,
jotka ovat avainhenkilöitä myös YC:n onnistumisen kannalta. Nuorisotyöntekijöille
on oma brunssinsa lauantaiaamupäivällä.
– Olemme selvästi onnistuneet aktivoimaan nuorisopastoreita,
ja he tuovat nuoria mukanaan tapahtumaan. Olemme pyrkineet viestittämään, että
tämä ei ole vain IK-opiston järjestämä tapahtuma, johon toivotaan
osallistujia. YC on seurakuntien yhteinen juttu.
Mitä tapahtumalta odotetaan tänä vuonna?
– Toivon, että pääsee esiin se, mitä YC ja Juhannuskonferenssi
edustavat. Että nuoret tulisivat kohtaamaan Jumalaa, jotkut kenties
ensimmäistä kertaa.
– Jotkut täyttyvät Pyhällä Hengellä, tällaisia Jumalan tekoja
odotan.
– Etenkin pienten paikkakuntien nuorille YC on tärkeä, kun
he näkevät, etteivät he ole uskossa yksin.
Puhujana tapahtumassa kuullaan Stephan Christianseniä.
Musiikissa kuullaan nuorison suosikkeja, kuten Fuel Worshipia, John Wangia ja
Roni Samuelia.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...