Opettaja Markku Sandberg muistaa syysloman ajan 25 vuotta sitten. Loman jälkeen vietettiin Aappo-Ville Sandbergin 15-vuotissyntymäpäiviä. Mukana oli iloa, mutta myös häivähdys ikuisuutta.
Vuoden 1994 syyskuussa koulut olivat hiljattain alkaneet, ja elämä rullasi eteenpäin totutulla tavalla.
Sandbergin perhe oli kotiutunut vuotta aiemmin Boliviasta, jossa Markku ja Raija olivat toimineet kahden vuoden ajan lähetyslasten opettajina suomalaisella koululla Sucressa.
Kaikki oli Suomessa alkanut hyvin, vanhemmat päässeet töiden makuun ja lapset löytäneet uudet koulukaverit ja harrastukset.
Ruska värjäili jo hiljalleen maantien varsilla puiden lehtiä. Vaasan helluntaiseurakunnassa Markku oli ottanut johtaakseen nuorisokuoron, joka oli syyskuisena lauantaiyönä kotiutumassa keikalta Toijalasta iloisissa tunnelmissa.
– Isä, katso mun kättä, Aappo-Ville tuli sanomaan Markulle bussin etuosaan.
Näytti siltä kuin veri huokostuisi ihon läpi. Kotona huomattiin, että jalassa näkyi samanlainen kohta.
”Tässä olen”
Sairaalassa Aappo-Villellä diagnosoitiin trombosytopenia, verihiutaleiden kato. Toimenpiteillä veriarvot saatiin paranemaan, mutta tilanteen pelättiin uusiutuvan.
Parin viikon päästä oltiin jälleen sairaalassa. Lääkärit sanoivat, että tilanne on vakava mutta ei toivoton. Aappo-Villeltä poistettaisiin perna, jossa verihiutaleet näyttivän tuhoutuvan.
– Viimeisinä viikkoinaan Aappo-Ville viestitti monin tavoin, että muutto taivaan kotiin on lähellä, Markku Sandberg sanoo.
Sitä hän oli sanonut jo kesällä bändikavereilleen: ”Minusta tuntuu, että olen meistä ensimmäisenä perillä.”
Se oli kovaa puhetta yhdeksäsluokkalaiselta. Myöhemmin se muuttui lohduksi isälle.
Torstaina 24. marraskuuta taistelu päättyi. Viimeinen rankka sisäinen verenvuoto vei Aappo-Villen lopullisesti rajan yli. Sairauden toteamisesta kesti vain kaksi kuukautta, kun kaikki oli yhtäkkiä ohi.
Markku Sandberg, 67, muistelee nyt surun syksyä.
– Kun Aappo sairastui, yritin ensin käydä Jumalan kanssa kauppaa.
– Uhkasin, että jos Aappo kuolee, lopetan nuorisokuorot, lopetan vanhimmistossa, lopetan kaiken. Olin varma, että Jumala pelästyy ja Aappo on pakko parantaa. Että Jumala ei pärjää, jos en ole mukana näissä hommissa.
Kun Aappo lähti taivaaseen, kaupankäynti loppui.
– Sanoin enää, että jos Herra vielä minua tarvitset, niin tässä olen.
Pohjalla usko ja sivistys
Palataan tarinassa taaksepäin. Markku Sandberg syntyi vuonna 1952 Porissa. Isä Alarik Sandberg muistetaan Satakunnan alueella pastorina, lasten ja nuorten leirien ja nuorisopäivien opettajana ja hengellisenä vaikuttajana.
Kodissa arvostettiin sivistystä. Markku löysi itsensä usein musiikin ja kuvataiteiden ääreltä. Opettajaksi hän opiskeli Raumalla, samassa opettajainkoulutuslaitoksessa Raijan kanssa.
Boliviaan perhe lähti vuonna 1991 kuusihenkisenä.
– Moni sanoi, että hulluja olette.
Kyllähän mukana Sandbergin mukaan olikin lievää vähämielisyyttä mutta myös selvää Jumalan johdatusta.
– Kun oli nuori, oli helppo lähteä luottavaisena ja vähän laput silmillä.
Pariskunta oli huomannut Ristin Voiton ilmoituksen opettajan töistä Boliviassa keväällä, ja jo heinäkuussa istuttiin lentokoneessa, jossa Bolivian-lähetit Pirkko ja Reijo Hänninen antoivat Sandbergeille pääosan perehdytyksestä alkavaan työhön ja kohdemaahan.
Sucressa kaikki sujui kuitenkin hyvin. Bolivian-vuodet sattuivat mukavimpaan lapsiperhevaiheeseen.
Lehtiä ja musiikkia
Aappo-Villen kuoleman jälkeen elämän perusasetukset menivät luonnollisesti uusiksi. Sandbergit eivät enää lähteneet lähetyskentälle, vaikka Markku kävikin lähetyskurssin IK-opistolla.
– Se oli myös monella tavalla hyvää aikaa. Olin aina haaveillut opiskelusta raamattuopistolla.
Opistosta ja Keuruusta muodostui lopulta työuran tärkeä näyttämö. Markku Sandberg muistetaan Ison Kirjan musiikinopettajana ja kuoronjohtajana sekä työjaksosta kustannusliike Aikamediassa musiikkipäällikkönä ja Jees- ja Real life-lehtien päätoimittajana. Sattuipa pirtaan myös Helluntainuori-liitteen toimittajan tehtävä Ristin Voitossa. Mainittakoon, että tämän jutun kirjoittaja on lähettänyt ensimmäiset lehdessä julkaistut nuorisokolumninsa aikanaan juuri Markku Sandbergille.
Nuorten rakkaus hoiti
Sandbergilla on ollut koko työuransa ajan kaksi suurta rakkautta: musiikki ja nuoret. Hän katsoo etuoikeudekseen, että on saanut pitkään toimia näiden kahden parissa.
Sydän alkoi sykkiä nuorisolle jo opettajan töiden myötä. Aappo-Villen kuoleman aikoihin nuorten luontainen yhteys ja rakkaus oli hoitavaa lapsensa menettäneille vanhemmille.
– Nuoret eivät pelänneet, vaan he kyläilivät meillä paljon. Suurimman surunkin aikana nuoret osasivat suhtautua tilanteeseen hyvin luonnollisella tavalla. Arvostan edelleen sitä läsnäolon taitoa, joka heillä oli.
Miksi opistokuoro loppui?
Sandbergit asuivat 20 vuotta Keuruulla, opistoa vastapäätä Pohjoisjärven vastarannalla. Ison Kirjan musiikkielämä tuli tutuksi reilun kymmenen vuoden aikana. Opettaja näki opistokuoron viimeiset loiston päivät ja myös hiipumisen kuluvan vuosikymmenen alkupuolella.
– Kun aloitin opettajana opistolla, peruskurssilla oli tavallisesti kuutisenkymmentä opiskelijaa, ja heidän joukossaan useita soittajia. Loppupuolella opiskelijoita oli parikymmentä, eikä heistä välttämättä enää kukaan soittanut mitään.
– Opiskelijoista ei yksinkertaisesti enää saanut sellaista kuoroa, joka takavuosina tuli tunnetuksi.
Sandberg aisti myös asenteiden hiljalleen muuttuneen seurakunnissa.
– Alussa kysyttiin innokkaina, että koska tulette meille. Loppua kohden oli yhä enemmän sitä, että jouduimme kolkuttelemaan, saisimmeko tulla seurakuntaan.
– Raha tuntuu olevan yhä tiukemmassa seurakunnissa, eikä kolehdeista noin vain riitä enää opistolle.
Opiston musiikin komeaksi joutsenlauluksi muodostui opiskelijoista koottu Almost there -yhtye, joka pysyi kasassa vuosia, levytti ja kiersi keikoilla ulkomaita myöten.
– Pääsimme kasvamaan ihmisinä ja uskovina. Porukka hitsautui hyvin yhteen, Sandberg muistelee.
”Olen alinta kastia”
Viimeisen jakson työurallaan ennen eläköitymistä vuonna 2015 Markku Sandberg teki Ison Kirjan opetustyön ohessa Keuruun yläkoulussa ja lukiossa opettaen musiikkia ja uskontoa – molemmat rakkaita aineita.
– Opettajana en tietenkään voinut olla mikään evankelista. Uskontotunneilla kuitenkin välillä lauloimme riparilauluja. Uskon, että siitä jäi moneen hyvä jälki.
– Ainakin joku sanoi, että tyhmä aine mutta kiva opettaja, Sandberg virnistää.
Sandberg havahtui tämän tästä nuorten parissa kytevään hätään ja yksinäisyyteen. Moni uskalsi avata elämäänsä pidetylle opettajalle.
Eläkkeelle siirtymisen myötä elämässä puhaltelivat uudet tuulet. Muutto Tampereelle oli yksi tärkeistä askeleista.
– Tämä oli sellainen eläkeläisten muutto. Meille kävi se tavallinen tarina.
Tyttäristä Vilhelmiina ja Tuulia ovat asettuneet perheineen Tampereelle. Nyt isovanhemmat ovat lähellä osana nuorten perheiden verkostoa.
– Olemme tykänneet asua täällä. Tampere on mukava kaupunki, ja seurakuntakin on todella hyvä.
Riina-tytär perheineen asuu Helsingissä.
Sandberg laulaa seurakunnan AMen-miesryhmässä.
– Meitä on toistakymmentä miestä laulamassa äänissä pienen bändin säestämänä, Sandberg sanoo ylpeyttä äänessään.
– Itse laulan kakkosbassoa, olen siis aivan alinta kastia.
Sandbergien Amurin kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalokodin ikkunasta näkee Näsijärvelle.
Kodissa on esillä myös kuva Aappo-Villestä. Enon tarina on tullut tutuksi lapsenlapsillekin.
15-vuotiaana kuolleen nuoren miehen tarina elää, etenkin syksyllä, kun ruska loistaa jälleen kauniina, kuten 25 vuotta sitten.
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...