– Tosi laadukkaita puheenvuoroja johtamisesta, Helsingin Global Leadership Summit -konferenssissa toissa viikolla vieraillut konsultti Ville Saarikalle kommentoi.
– Tänä vuonna johtajuusnäkökulma oli vahvemmin esillä kuin saarnanomaiset puheenvuorot.
Tapahtuma järjestetään tänä vuonna Suomessa jo kymmenettä kertaa, nyt kolmella paikkakunnalla. Helsingin lisäksi videoituihin luentoihin perustuva tapahtuma koetaan Tampereella ja Pietarsaaressa 11.–12.11. Osallistujia on satoja.
Omena ja appelsiini
Oli paljon nuorta jengiä paikalla, pastori Waltteri Haapala iloitsi.
– Halu kasvaa johtajuudessa näkyy. Huippua nähdä, kuinka tämä konsepti tavoittaa uusia sukupolvia.
Puhujista Saarikalle ja Haapala nostivat esiin Bill Hybelsin, Melinda Gatesin ja Patrick Lencionin.
– Näin laadukkaassa kattauksessa puhujien rankkaaminen on kuin omenan ja appelsiinin vertaamista. Kyse on siitä, kenen viesti osuu omaan tilanteeseen napakimmin, Saarikalle muotoili.
Muina puhujina kuultiin muun muassa T.D. Jakesia, John C. Maxwellia, Erin Meyeria ja Travis Bradberrya.
Yhteys puhuttelee
Tapahtuman aiempi koordinaattori Kenno Leier muisteli Facebookissa GLS:n alkutaivalta Suomessa huvittuneena.
– Luterilaisille GLS oli liian amerikkalaista, helluntailaisille liian maallista, eikä Suomessa kuulemma tarvittu ollenkaan tällaista epäsuomalaista hypetystä, Leier kirjoitti.
KolumniLokakuun alussa Kotkassa järjestetyt helluntaiseurakuntien Syyspäivät olivat sympaattiset osin siksi, että ne järjesti pitkästä aikaa keskikokoinen seurakunta. Oli myös mukavaa olla urheiluhallissa: p...
PääkirjoitusVuoden 2016 kristillinen kirja -kilpailun voittajateos kiinnittää huomion isän merkitykseen. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen valitsi voittajaksi vaasalaisen sosiaalipsykologin ja...
Miten onSosiaali- ja terveysministeriö myönsi lokakuussa 765 000 euroa valtion tukea ruokaapua jakaville yhdistyksille, jotka Samaria rf:n koordinoimana hakivat avustusta toimintaansa. Tuen saajien joukossa o...
UutisetKristinuskon Jumalaan uskovien määrä on noussut hieman neljän viime vuoden aikana. Gallup Ecclesiastica 2015 -mittauksen mukaan suomalaisista 33 prosenttia uskoo kristinuskon opettamaan Jumalaan. Nelj...
UutisetSuomen vapaakristillinen neuvosto viettää ensi vuonna 50-vuotisjuhlaansa. Juhlinta huipentuu yhteiseen konferenssipäivään juhannusaattona Keuruulla. Tapahtuman teemana on Suomalainen usko, ja mukana o...
UutisetTukoholman Friends-areenalla järjestetty Awake Europe -tapahtuma kokosi jopa 22 000 kävijää toissa viikonloppuna. Mukana oli myös kymmeniä suomalaisia.
UutisetUniversal Church of the Kingdom of God -helluntaiseurakunnan piispa Marcelo Crivella valittiin lokakuun lopussa olympiakaupunki Rio de Janeiron kaupunginjohtajaksi. Crivella sai vaaleissa 59 pro...
UutisetRunsaat 540 000 ihmistä on allekirjoittanut kansalaisadressin, jolla pyritään saamaan Pakistanin hallitus kumoamaan kristitylle äidille langetettu hirttotuomio.
UutisetRoomalaiskatolisen kirkon ylin johtaja Paavi Franciscus linjasi viime viikolla, että kirkon kanta naispappeuteen tulee pysymään kielteisenä. Toimittajat tenttasivat paavia aiheesta lentomatkalla Ruots...
MielipideRistin Voiton palstoilla on keskusteltu naisten johtajuudesta seurakunnissa. Aihe on tärkeä, ja meidän väitteemme on ollut, että seurakunnassakaan johtajuudessa ei ole kyse sukupuolesta vaan Jumalan a...
MielipideYhdyn Ari Pihlajamaan kirjoitukseen, jossa hän kritisoi TV7:n ohjelmissa esiteltyjä tapauksia, joissa ihmisiä paranee tuhansittain tuosta vain.
Luin jostain, että Amerikassa on pyydetty tai jop...
MielipideOn ollut ilo ja kiitollinen mieli lukea Sanna Urvaksen asiallisia ja nöyrällä mielellä kirjoitettuja tekstejä miehen ja naisen rooleista seurakunnassa (RV 42). Iloitsen ja siunaan häntä rohkeudesta ki...
MielipideRistin Voiton Miten on -palstalla (RV 43) minulta kysyttiin, mitä eroa on Patmos Lähetyssäätiön Joulun Lapsi- ja Fidan Toivon kipinä -kampanjoilla. Vastauksessani mainitsin, että Joulun Lapsi -keräyks...
MielipidePyydän saada ystävällisesti tarkentaa Ristin Voiton numerossa 43 (27.10.) ollutta kirjoitusta, jossa Toivon kipinä -kampanjan koordinaattori Janne Harjukoskelta kysyttiin, mikä ero on Toivon kipinä -k...
MuutSeurakunnan soittokunnassa oli periaatteena aloittaa yhteissoitto aina ”täydestä hiljaisuudesta”. Toisaalta edes nukkumiseen ei tarvita täyttä hiljaisuutta: jonkin määritelmän mukaan häiriötön yöuni o...
MuutVastaanottokeskuksen arkeen kuuluu myös Suomen kulttuurista kertominen ja Maahanmuuttoviraston luennot elämän eri aloilta, kuten Suomen yhteiskunnasta ja vähän historiastakin.
MuutVaasan seurakuntayhtymän perheneuvojana pitkään toiminut sosiaalipsykologi, psykoterapeutti Saara Kinnunen jäi virastaan eläkkeelle viime keväänä. Perustyönsä ohella ja siihen liittyen hän on te...
MuutIslamilainen maailma kuohuu. Yhteiskunnallisten mullistusten keskellä moni muslimi etsii toivoa ja totuutta. Yhä useampi on löytänyt sen Jeesuksessa. On sadonkorjuun aika.
MuutAnna minulle tänä päivänä minun jokapäiväinen ideani, rukoilee tunnettu kirjanmerkkien tekijä, joka on tuttu mies myös kirkkokuntien vaikuttajille.
MuutLaulaja Reijo Blommendahl on tarttunut toivottuun haasteeseen ja levyttänyt Aimo Huttusen tekemiä laulua. Pastorina ja lauluntekijänä tunnettu Huttunen (1916–2003) on säveltänyt ja osin myös runoillut...