Norja tiukentaa vihapuhelakiaan
Norjan parlamentti on päättänyt laajentaa transihmisiä koskevaa vihapuhelainsäädäntöään. Jatkossa yksityisesti ilmaistu homoihin ja lesboihin kohdistuva vihapuhe voi johtaa sakkoihin tai vuoden vankeusrangaistukseen, kun taas julkisista vihakommenteista voi saada kolme vuotta vankeutta.
Reutersin mukaan transhenkilöiden yhdistys on helpottunut uudistuksesta, ja sitä vastustaneet tahot sanovat lain kaventavan sananvapautta.
Norja kuuluu liberaaleimpiin Euroopan maihin LGBTQ-asioissa. Maassa on ollut vuodesta 1981 voimassa homoja ja lesboja suojeleva laki, jota uudistus tarkentaa ja ulottaa selvemmin yksityisiin puhetilanteisiin.
51-53/2020
UutisetJouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä klo 20.30 nähdään AlfaTV:llä Joulutrilogia, jossa yhtenä vieraana on emeritusseurakunnanjohtaja Klaus Korhonen. Muita vieraita ovat muun...
UutisetVieraanvaraisuus tuo elämään rikkautta, Päivi Moos tietää kokemuksesta.
PääkirjoitusMaailma on muuttunut tänä vuonna hurjasti. Muutoksen keskiössä on ollut näkymätön uhka: koronavirus. Yhteiskunnat ympäri maapallon ovat joutuneet ennennäkemättömien haasteiden eteen niin valtionta...
KolumniKohta kuluneen koronavuoden mieleen jäänein kuulemani saarna osui marraskuun pimeisiin päiviin. Tuon puheen piti 85-vuotias R. T. Kendall, jonka yhtä aikaa skarppi, lempeä ja ilmeisen elämää koken...
UutisetKorkeamman profiilin myymälöiden toivotaan nostavan lahjoitustavaran laatua.
UutisetPoikkeuksellisena vuonna helluntaiseurakunnissa on kokeiltu uusia tapoja ilahduttaa oman paikkakunnan väkeä ja aktivoida seurakuntalaisia.
UutisetNoin 25 miljoonaa venäläistä asuu maansa rajojen ulkopuolella. Viime vuosina presidentti Vladimir Putin on ollut erityisen huolestunut Krimin, Itä-Ukrainan, Baltian ja jopa Suomen 70 000 venä...
UutisetMitä sinä etsit tänä jouluna? Viisaat etsivät tänäkin päivänä Kristusta.
PikavisiittiSiiri Salo odottaa, että pääsisi matkustamaan Yhdysvaltoihin parhaan ystävänsä luo.
MuutEnsimmäistä jouluaan viettävää Ester Puhtoa kiehtovat joulussa nyt eniten jouluvalot.
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MerkkipäiviäJoulukuun 17. päivä vuonna 1950 syntyi Pirkkalassa asuville Martti ja Hilja Balkille poika, jonka nimeksi annettiin Raimo Olavi. Pian Raimon syntymän jälkeen Hilja-äidissä todettiin...
UutisetVaikka vanhempi olisi murhaaja, lapsi kaipaa häntä.
UutisetJopa 80 prosentilla lippukunnista taustayhteisönä evankelis-luterilainen seurakunta.
MuutSiitä on vierähtänyt jo vuosikymmeniä, kun Suomen helluntaiseurakunnissa puhuttiin tai opetettiin lopun ajan tapahtumista. Pitkähkön hiljaiselon jälkeen on viime aikoina ollut jälleen havaittaviss...
UutisetNorjan parlamentti on päättänyt laajentaa transihmisiä koskevaa vihapuhelainsäädäntöään. Jatkossa yksityisesti ilmaistu homoihin ja lesboihin kohdistuva vihapuhe voi johtaa sakkoihin tai vuoden va...
UutisetMaailman Evankelisen Allianssin (WEA) uusi johtaja Thomas Schirrmacher nimeää suurimmaksi maailmanlaajuisen evankelisuuden hengelliseksi haasteeksi raamattulukutaidottomuuden kasvun. – T...