Maailman Evankelisen Allianssin uusi johtaja: Raamattulukutaidottomuus evankelisten äärimmäinen haaste
Maailman Evankelisen Allianssin (WEA) uusi johtaja Thomas Schirrmacher nimeää suurimmaksi maailmanlaajuisen evankelisuuden hengelliseksi haasteeksi raamattulukutaidottomuuden kasvun. – Tämä on äärimmäisin ongelma, joka meillä on yli kaikkien teologisten erojen, talousongelmien ja poliittisten kysymysten, Schirrmacher sanoi The Christian Postille.
Teologiaa Sveitsissä ja Yhdysvalloissa opiskellut Thomas Schirrmacher näkee, että raamatuntuntemuksen välittyminen herätyskristityissä kodeissa ei ole onnistunut. Niinpä niiden kasvatit eivät ole juurtuneet Jumalan sanaan ja jättävät uskon yhä enenevässä määrin.
Evankelisen Allianssin johtaja vertaa kristittyjen kotien kasvattien tilannetta vastaavan ikäisiin ihmisiin niissä maissa, joissa on kuultu Raamatusta vain vähän uskoontulon yhteydessä ja joissa opetuksen puuttuessa ollaan ”avoimia maallistumiselle ja oudoille asioille, kuten ’terveyden ja rikkauden’ evankeliumille”.
Tutkimukset vahvistavat Schirrmacherin huolen. Muun muassa Barnan julkaisema tutkimus kertoo aikuisten raamatunluvun laskeneen Yhdysvalloissa 14 prosentista yhdeksään prosenttiin vuosien 2019–2020 välillä
UutisetJouluaattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä klo 20.30 nähdään AlfaTV:llä Joulutrilogia, jossa yhtenä vieraana on emeritusseurakunnanjohtaja Klaus Korhonen. Muita vieraita ovat muun...
PääkirjoitusMaailma on muuttunut tänä vuonna hurjasti. Muutoksen keskiössä on ollut näkymätön uhka: koronavirus. Yhteiskunnat ympäri maapallon ovat joutuneet ennennäkemättömien haasteiden eteen niin valtionta...
KolumniKohta kuluneen koronavuoden mieleen jäänein kuulemani saarna osui marraskuun pimeisiin päiviin. Tuon puheen piti 85-vuotias R. T. Kendall, jonka yhtä aikaa skarppi, lempeä ja ilmeisen elämää koken...
UutisetNoin 25 miljoonaa venäläistä asuu maansa rajojen ulkopuolella. Viime vuosina presidentti Vladimir Putin on ollut erityisen huolestunut Krimin, Itä-Ukrainan, Baltian ja jopa Suomen 70 000 venä...
MuistolleLähetyssaarnaaja Viktor Martiskainen siirtyi ajasta ikuisuuteen 23.10.2020 Kuusankoskella Kouvolassa. Hän syntyi 10.6.1932 rajan taakse jääneessä Ilomantsin Liusvaaran kylässä perheensä...
MerkkipäiviäJoulukuun 17. päivä vuonna 1950 syntyi Pirkkalassa asuville Martti ja Hilja Balkille poika, jonka nimeksi annettiin Raimo Olavi. Pian Raimon syntymän jälkeen Hilja-äidissä todettiin...
MuutSiitä on vierähtänyt jo vuosikymmeniä, kun Suomen helluntaiseurakunnissa puhuttiin tai opetettiin lopun ajan tapahtumista. Pitkähkön hiljaiselon jälkeen on viime aikoina ollut jälleen havaittaviss...
UutisetNorjan parlamentti on päättänyt laajentaa transihmisiä koskevaa vihapuhelainsäädäntöään. Jatkossa yksityisesti ilmaistu homoihin ja lesboihin kohdistuva vihapuhe voi johtaa sakkoihin tai vuoden va...
UutisetMaailman Evankelisen Allianssin (WEA) uusi johtaja Thomas Schirrmacher nimeää suurimmaksi maailmanlaajuisen evankelisuuden hengelliseksi haasteeksi raamattulukutaidottomuuden kasvun. – T...