Saksan muslimiväestön keskuudessa on menossa merkittävä kristillinen herätys, joka koskettaa maan kirkkoja laajasti, kirjoittaa eläkkeellä oleva kristitty journalisti ja teologian ja uskontososiologian tohtori Uwe Siemon-Netto netin LinkedInpalvelussa vuodenvaihteessa julkaisemassaan artikkelissa.
Kirjoituksessaan Siemon-Netto kertoo muun muassa presbyteeripappi Sadegh Seperistä, joka arvioi kastaneensa yli 500 ex-muslimia, sekä amerikkalaisesta baptistilähetystyöntekijästä Mark A. Bachmannista, joka laskee johdattaneensa uskoon vähintään 2 000 muslimia 23-vuotisen työuransa aikana.
Lisäksi artikkelissa nostetaan esille kääntymysten vuoksi julkisuutta saanut Kolminaisuuden luterilainen seurakunta Berliinissä, jossa muslimitaustaisia jäseniä on jo noin 600, ja Leipzigiläinen luterilainen seurakunta, jonka kristinuskoon perehdyttäville kursseille ilmoittautuu 10–20 muslimitaustaista henkilöä joka viikko.
Kastaapa eräs katolinen arkkipiispakin keskimäärin noin 50 entistä muslimia kuukaudessa.
Neuköllnissä diakonissa Rosemarie Götzin muslimienemmistöiselle asuinalueelle perustama evankelinen ryhmä kasvoi muutamassa vuodessa noin 150:n pääosin muslimitaustaisen uskovan yhteisöksi, Siemon-Netto lisää.
”Hämmästyttävää on se, että nämä kääntyneet tekevät nyt hengellistä työtä seurakuntiin kuulumattomien slummilasten keskuudessa”, artikkelissa siteerattu leipzigiläispastori Hugo Grevers kertoo.
Iso kastejuhla pääsiäisenä
Muslimien kääntymykset näkyvät myös Saksan suurimman helluntaiyhteisön, BFP-kirkon, seurakunnissa, kertoo Fida Internationalin ja Suomen helluntaiseurakuntien lähettinä Saksassa työskentelevä Markku Ovaska Ristin Voitolle.
Saksassa oli jo entuudestaan monimiljoonainen muslimiväestö, ja viime vuonna maahan saapui turvapaikan toivossa yli miljoona pääosin islaminuskoista ihmistä lisää. Ovaskan tiedossa olevissa tapauksissa kääntyneiden enemmistö koostuu juuri viime aikoina tulleista.
– Eräässä BFP-seurakunnassa on kastettu noin 60 turvapaikanhakijaa, ja heistä pääosa on ymmärtääkseni entisiä muslimeja. Naapuriseurakunnassamme Speyerissä kastettiin 34 turvapaikanhakijaa pääsiäisenä, Ovaska luettelee.
– Meidän omassa seurakunnassamme Mannheimissä kasteen sai vastikään ensimmäinen muslimitaustainen kääntynyt. Turvapaikanhakijoita alkoi näkyä seurakunnassamme viime syyskesällä, kun parin kilometrin päähän avattiin iso vastaanottokeskus.
Siihen, paljonko kääntymyksiä on yhteensä, Siemon-Netto ja Ovaska eivät edes yritä ottaa kantaa.
Artikkelissaan Siemon-Netto nostaa myös esille ilmiön, joka on tuttu muualta maailmasta: monen muslimin kääntymysprosessissa keskeinen rooli on unella tai näyllä, jossa henkilöä kehotetaan etsiytymään kristittyjen luokse oppimaan Jeesuksesta.
Esimerkiksi berliiniläisessä Kolminaisuuden seurakunnassa kastettujen enemmistöllä on tällainen kokemus, pastori Gottfried Martens arvioi.
Huomiota herättävää on sekin, että unissa ja näyissä henkilöitä on kehotettu menemään milloin luterilaiseen, milloin katoliseen, ortodoksiseen tai vapaakristilliseen seurakuntaan. Yhteistä ilmestyksissä esiintyville seurakunnille on kuitenkin aina se, että niiden paimenet ovat sitoutuneet Raamattuun ja perinteiseen kristinoppiin, Siemon-Netto toteaa.
Kasteopetusta ja keskusteluja
Myös seurakunnissa ollaan aiempia valmiimpia tulijoiden kohtaamiseen, Markku Ovaska arvioi. Etenkin turvapaikanhakijoiden kohtaaminen on luontevaa, kun monet seurakunnat järjestävät heille kielenopetusta, luovuttavat tilojaan opiskeluryhmien käyttöön tai antavat monenlaista käytännön apua sekä vaatteita.
– Uskovien into ja rohkeus muslimien tavoittamiseen ja evankeliointiin on kasvanut ja kiinnostus islamin ymmärtämiseen lisääntynyt.
Saksalaismediassa joidenkin turvapaikanhakijoiden on epäilty pyrkivän kasteelle vain siksi, että se saattaisi auttaa oleskeluluvan saamisessa. Seurakunnissa kääntymysten aitouteen suhtaudutaan Ovaskan mukaan kuitenkin vakavasti. Esimerkiksi BFP:n seurakunnissa kastetta edeltää kasteopetus ja asianosaisten kanssa myös keskustellaan.
Siemon-Netton mukaan muslimien kääntymyksiä tapahtuu erityisen paljon Saksassa. Muslimeja evankelioivalle arabiankieliselle Al Hayat -satelliittikanavalle tulleissa palautteissa Saksa ei kuitenkaan poikkea esimerkiksi Ranskasta, Britanniasta tai Italiasta, kanavan johtaja, Avainmedian arabiankielisestä työstä vastaava Aaron kertoo.
Kanava saa eri puolilta Keski- ja Länsi-Eurooppaa viikoittain viestejä, joissa henkilö kertoo kääntyneensä islamista kristinuskoon.
Siemon-Neton artikkelista uutisoi Suomessa ensimmäisenä Uusi Tie.
Artikkeli löytyy netistä hakusanoilla: ”Where muslim dreams may lead”.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...